Bonaire, jälleen.

Bonairelle oli tarkoitus palata jo viime vuonna, mutta aivan törkeän kalliit lennot tekivät asian mahdottomaksi. Tälläkin kertaa lennot olivat tyyriit, mutta saavutettavissa. Lieneeköhän tämä jokin trendi?

Kaktusaita pitää aasit loitolla.

Bonairesta on kirjoitettu jo kahdelta edelliseltä reissulta sen verran, että tällä kertaa kuvat ja lähinnä sukelluskuvat, saavat kertoa suurimmat tarinat. 

Pitkästä aikaa saimme taas jo perinteistä joululounastamme, bitterballeneita.

Lentojen koviin hintoihin takaisin: näytti, että sukellusturismi on kasvanut edelliskerrasta ja kysyntä tietenkin nostaa hintoja. Ruuhkia ei silti päässyt muodostumaan ja miltei joka kerta saimme sukeltaa aivan ylhäisessä yksinäisyydessämme. Myös Dive Friendsin huomattavasti kasvanut tankinvaihtopisteiden määrä antoi ymmärtää, että kysyntää on aiempaa enemmän.

Aamianen Tiffanylla.

Kralendijkin keskusta oli pysynyt aivan entisellään, mutta rannoille oli rakenteilla useita uusia hotellikeskuksia. Suurin osa ei niinkään viehättävän oloisia. Me olimme varanneet Airbnb:n kautta paritalon puolikkaan ”kanaaleilta”; paikasta mihin emme aiempien vuosien mielikuvan perusteella olisi suostuneet astumaan jalallakaan. Mutta Merrelin ja Steven Watervillan kuvat omine uima-altaineen saivat meidät tekemään varauksen halveksumaltamme alueelta. Eikä todellakaan tarvinnut pettyä: talo isoine terasseineen oli todella huippu! Ja tietenkin kolme ja puoli kylppäriä kruunasi kaiken… 

Sukelluksen vuoksihan Bonairelle mentiin ja sukelsimme noin kaksi kertaa per päivä: 27 sukellusta ja kahta minuuttia vaille 27 tuntia veden alla. Näkyvyys oli viime vuosiin verrattuna ehkä parempi eikä virtauksia ollut juuri lainkaan. Teimme taas myös kaksi itäpuolen sukellusta perinteisesti East Coast Diversien kanssa.

Sukellukset sujuivat mallikkaasti lukuunottamatta hieman rajua Karpatan rantautumista. Meno veteen sujui hyvin, mutta paluu oli melkoisen näyttävä aallokon paiskatessa meidät rantakivikolle. Tulipahan todettua, että jos makaa selällään pärskien kivikossa, ei ole mitään mahdollisuutta nousta seisomaan kamat päällä. Koppakuoriainen tai kilpikonna selällään kuvaa tilannetta parhaiten. Laiska sai näyttävät ventit sääriin ja rystyseen, mutta Karoliina selvisi aivan kuin ihmeen kaupalla vammoitta. Onneksi ei kuitenkaan käynyt sen pahemmin ja vahingosta viisastuneena ensi kerralla pitänee tehdä aaltoarvio ennen Karpatan sukellusta. Tässä rytäkässä Karoliinan uusi hieno pinkki räpylä karkasi ja katselimme kun aallot keinuttivat sitä kohti Venezuelaa. Eikun uutta ostamaan. Onneksi löytyi samanlaiset. Sivumennen sanoen nämä Scubapron erikoisenmalliset räpylät ovat aivan ylivertaiset muihin verrattuna. Ja tämä ei ole maksettu mainos! Niillä on todella helppo kääntyillä ja väkkäröidä miten tahtoo. Ei niitä turhaan kehuta. 

Laiska 350. sukellus, ja viimeinen tällä kameralla otettu kuva.

Räpylän menetys ei ollut ainoa reissun tavaramenetys. Itseasiassa tarina alkaa jo ennen matkaa, kun K:n sukellustietokone D4 todettiin huollossa kelvottomaksi: syvyysanturi näytti 6 metriä pieleen. H:n maski hajosi yhden sukelluksen alussa: selvä reikä silikonissa. Ja lisäksi toiseksi viimeisenä päivänä kamerakotelo holahti täyteen vettä. Ja sitähän ei tavallinen kamera oikein kestä. Syy oli ilmeisesti roska kotelon tiivisteessä eli kotelon pitäisi siis olla kunnossa. 

Underwater camera.
Onnistuimme vihdoin näkemään myös merihevosen, ja saimme myös huonon kuvan siitä.
Green sea turtle.
Anemone & Pederson cleaner shrimps.
Spotted moray & Banded coral shrimp.
Goldentail moray.
French angelfish.
Bluestriped lizardfish.
Puolimetrinen hummeri vaelteli pohjassa.
Puolimetrinen hummeri vaelteli pohjassa.
Metrinen tarpon Hilma Hooker -hylyllä.
Sergeat major -kalat puolustivat sinisiä pesiään Hilma Hookerilla.
Green moray.

Route 66

Ajellessamme vuorotteluvapaalla ympäri Arizonaa eksyimme puolivahingossa vanhalle U.S. Route 66:lle. Erittäinkin kummallisen hienoa oli meininki tuolla. Pidimme näkemästämme niin paljon, että mieleen tuli ajatus koko tien läpiajamisesta. Ehkä sitten joskus. Mutta se joskushan tulikin sitten yllättävän nopeasti. Ylihuomenna jo.

Route 66 perustettiin vuonna 1926 osana uutta kansallista valtatiejärjestelmää. Se kulki Chicagosta Tyynenmenren rannalle Santa Monicaan. 3755 kilometriä ja kahdeksan osavaltiota; Illinois, Missouri, Kansas, Oklahoma, Texas, New Mexico, Arizona ja Kalifornia. Tie tunnettiin myös nimillä Will Rogers Highway, Main Street of America ja Mother Road.

Oatman Hotel, Oatman, Arizona. Clark Gable ja Carole Lombard viettivät täällä kuherruskuukautensa vuonna 1939.
Oatman Hotel, Oatman, Arizona. Clark Gable ja Carole Lombard viettivät täällä kuherruskuukautensa vuonna 1939.

Virallisesti Route 66 lakkautettiin vuonna 1985, koska Interstate Highway System oli jo korvannut sen. Osia siitä on edelleen olemassa nimellä Historic Route 66. Tarkoituksenamme on ajella mahdollisimman paljon tuota vanhaa reittiä pitkin, mutta ihan jokaista vanhaa pätkää ei tarvinne käydä koluamassa.

Paperikartat mukaan.
Paperikartat mukaan.

Lennämme siis 11.7. Chicagoon, vuokraamme auton ja kolme seuraavaa viikkoa matkaamme kohti Kaliforniaa. Reitin loppupäästä olemme varanneet muutaman paikan, jossa ehdottomasti haluamme yöpyä, muita suunnitelmia tai aikatauluja ei ole. Pari yötä on varattu Los Angelesista, sieltä lennämme Chicagon kautta takaisin kotiin ja töihin 3.8.

Valtatie 66

Legendaarinen kantatie 66 halkoo Suomenmaata kunnioitettavan 180 km matkan Orivedeltä Lapualle, Pirkanmaalta Etelä-Pohjanmaalle. Legendaarisen tiestä teki Raittisen Jussi laulullaan jo vuonna 1975; kutsuen tietä kuitenkin hieman suureellisesti valtatieksi. Mainettaan parempikuntoisen väylän varrelle mahtuu melkoinen määrä kulttuuria, luontokohteita, ravintoloita eli se on autoilevan kesälomalaisen unelmakohde.

Ajelimme reitin juhannusviikolla raesateessa ja auringonpaisteessa yhdessä päivässä, ja siitä syystä ehdimme tutustua vain murto-osaan reitin varrella sijaitsevista houkuttimista.

Aamiaislohileivät Café Herkkuhetkessä Orivedellä nautittu, matka voi alkaa. Taustalla ori, josta Orivesi on saanut nimensä. Ehkä.
Aamiaislohileivät Café Herkkuhetkessä Orivedellä nautittu, matka voi alkaa. Taustalla ori, josta Orivesi on saanut nimensä. Ehkä.

"Orivedeltä se lähtee pohjoiseen. " Oriveden kirkon kellotapuli. Vanha kirkko tuhopoltettiin 50-luvulla, taustalla uusi tiiliviritys.
”Orivedeltä se lähtee pohjoiseen. ”
Oriveden kirkon kellotapuli. Vanha kirkko tuhopoltettiin 50-luvulla, taustalla uusi tiiliviritys.

Ryövärinkuoppa, Ruovesi.
Ryövärinkuoppa, Ruovesi.

Maaseutu autioituu, Jäminkipohja.
Maaseutu autioituu, Jäminkipohja.

Kaukopohjan nuorisoseurantalo. Heinäkuussa täällä järjestetään heinäpaalinkannon SM-kisat.
Kaukopohjan nuorisoseurantalo. Heinäkuussa täällä järjestetään heinäpaalinkannon SM-kisat.

Grillikahviokioski, Jäminkipohja.
Grillikahviokioski, Jäminkipohja.

Oikeasti hyvää kahvia, Ruhala.
Oikeasti hyvää kahvia, Ruhala.

Ruoveden kirkko.
Ruoveden kirkko.

Alueen suurin peli- ja palapelivalikoima, Ruovesi.
Alueen suurin peli- ja palapelivalikoima, Ruovesi.

Runebergin lähde, Ruovesi. Siis se 'Sua lähde kaunis katselen'-lähde.
Runebergin lähde, Ruovesi. Siis se ’Sua lähde kaunis katselen’-lähde.

Helvetinjärvi. Käymisen arvoinen paikka, mutta aikataulu ei antanut periksi. Ruovesi.
Helvetinjärvi. Käymisen arvoinen paikka, mutta aikataulu ei antanut periksi. Ruovesi.

Kuntosali, Visuvesi.
Kuntosali, Visuvesi.

Torisevan rotkojärvet, Virrat.
Torisevan rotkojärvet, Virrat.

Virtain kirkko.
Virtain kirkko.

Koko matkalta löysimme vain kaksi mainintaa 66:sta, molemmat Virroilta.
Koko matkalta löysimme vain kaksi mainintaa 66:sta, molemmat Virroilta.

Lapualle 66 kilometriä. Sattumaako? Tuskin.
Lapualle 66 kilometriä. Sattumaako? Tuskin.

Häkellyttävä tulevaisuuden rivitalo, Alavus.
Häkellyttävä tulevaisuuden rivitalo, Alavus.

Tuuri, Suomen Las Vegas: ei ihan 66:n varrella, mutta kannattaa koukata jo pelkän korniusaspektin takia.
Tuuri, Suomen Las Vegas: ei ihan 66:n varrella, mutta kannattaa koukata jo pelkän korniusaspektin takia.

Retken päätöslounas, ravintola Ruusu, Lapua.
Retken päätöslounas, ravintola Ruusu, Lapua.

"Loppuu Lapualla kirkon kupeeseen."
”Loppuu Lapualla kirkon kupeeseen.”

Oikein mukava retki, ja hyvää harjoitusta heinäkuuta varten. Silloin sama homma Amerikassa, vähän isommassa mittakaavassa.

Valtatie 66

Jos sä Pohjanmaalle aiot matkustaa,
Pienen laulun tahdon sulle omistaa:
Se on blues, valtatien kuuskytkuus.

Orivedeltä se lähtee pohjoiseen.
Loppuu Lapualla kirkon kupeeseen.
Tää on blues, valtatien kuuskytkuus.

On ensin Ruovesi ja Visuvesi,
Virrat ja Alavus ja Kuortanekin meni.
On myös Toriseva, sen kohdalla on kuoppia.
Sekä Jäminkipohja ja kohta jo hohtaa
Tiistenjoki ’City’ se on aika ’pretty’.

Vielä Teeveehoolle värssyn omistan.
Kun on tehnyt meille tien noin surkean.
Tehkää uus, valtatie kuuskytkuus.

Entäs sitten?

image

Entäs tämän jälkeen? Tuollaisen reissun jälkeen takki oli sen verran tyhjä, että on vaikeaa lähteä suunnittelemaan uutta matkaa. Emme ole viettäneet joulua Suomessa varmaan viiteentoista vuoteen, eli jonnekin olisi taas päästävä. Ehkä vaihteeksi johonkin suurkaupunkiin. Barcelonaan tai New Yorkiin. Taikka sitten johonkin lämpimään paikkaan, jossa ei tarvitsisi liikkua mihinkään ja pääsisi sukeltamaan. Siis Hollantiin. Tai tarkemmin sanottuna Curacaolle. Hollannille kuuluva oleva pieni autonominen saari Karibialla. Sukelluksen pitäisi olla Karibian parhaimmistoa. Bonuksena suurin osa sukelluskohtaista on sukellettavissa omin päin rannalta käsin. Saimme varattua elokuussa lennot, majoituksen ja auton, ja unohdimme koko jutun. Niinpä tämänaamuinen lähtö tulikin yllätyksenä. Lensimme Amsterdamiin ja odottelemme täällä kolme tuntia myöhässä olevaa konetta Curacaolle. Millekään matkalle emme ole koskaan valmistautuneet näin huonosti. Mukana ei ole edes korkkiruuvia. Saa nähdä, mitä tuleman pitää.

Vävy-Jussi, Kekkonen

Buenos Airesista lensimme Turkish Airilla Istanbulin kautta Helsinkiin. Buenos Airesin kaupat toitottivat syksyn uutuusmallistoja, kun taas Istanbulissa toivotettiin kevät tervetulleeksi. Hetken piti miettiä mitä vuodenaikaa nyt eletään. Mutta keväthän se on ja kesä onneksi edessäpäin. Muutaman päivän asioiden hoitelemisen ja kyläilyjen jälkeen pääsimme vihdoin kesämökille viettämään viimeistä vuorotteluvapaaviikkoa. Nyt on aikaa miettiä, mitä tuli tehtyä.

Kevät. Etteivät asiat sujuisi liian helposti, Laiskan työpaikka ei onnistunut puolessa vuodessa hommaamaan uutta työsuhdeautoa. Niinpä pääsimme vertailemaan Etelä-Amerikan ja Suomen autovuokraushintoja ihan käytännössä.
Kevät. Etteivät asiat sujuisi liian helposti, Laiskan työpaikka ei onnistunut puolessa vuodessa hommaamaan uutta työsuhdeautoa. Niinpä pääsimme vertailemaan Etelä-Amerikan ja Suomen autovuokraushintoja ihan käytännössä.

Granadassa muuan umpihumalainen amerikkalainen totesi ihailevan painokkaasti matkastamme: ’You will learn a lot.’ Opimme ainakin, että ruoka on Suomessa aika hyvää, varsinkin leipä. Toisaalta: USAssa on parhaat burgerit ja mustikkamuffinssit, Perussa ja Chilessä paras ceviche ja Argentiinassa parhaat pihvit. Makuasioita kaikki tosin. Opimme myös, että huumori on samanlaista kaikkialla, kulttuurieroista huolimatta. Opimme, että turistin työ on raskasta ja jokaisesta peräkylästäkin löytyy nähtävyys, mitä pitää asianmukaisesti äimistellä: mucho wow wow. Opimme, että espanjan kieltä ei ole olemassa, vaan on nicaraguaa, kolumbiaa, perua, boliviaa, chileä jne.

Oma kylpy on paras. Ja chileläinen mansikkaviini.
Oma kylpy on paras. Ja chileläinen mansikkaviini.

Opimme, että viidakossa on märkää ja mutaista ja autiomaassa kuivaa… Niin, ja että maailma on suuri, mutta pieni.

Kyllä täälläkin mieli lepää.
Kyllä täälläkin mieli lepää.

Kiitokset lukijoillemme ja erityisesti kommentoijille, meillä ainakin oli hauskaa. Saattaa olla, että jotain kuvapäivityksiä tänne teemme, kunhan tästä rauhoitumme. Mutta muuten tämä oli varmaankin tässä.

Uusi vuosi alkoi hyvin Guna Yalan saaristossa.  Jatkokin näyttää hienolta.
Uusi vuosi alkoi hyvin Guna Yalan saaristossa. Jatkokin näyttää hienolta.