Viimeisten kahdenkymmenenviiden vuoden aikana olemme olemme viettäneet Suomessa ainoastaan kaksi joulua ja vuodenvaihdetta. Nyt tuli olosuhteiden pakosta kolmas, kun korona laittoi suunnitelmat uusiksi. Normaalisti olemme varanneet aina seuraavan reissun jo alkuvuodesta, heti edellisen jälkeen. Vaikka päämääräkin oli jo varmistunut (Malediivit), emme olleet jostain syystä saaneet mitään varausta aikaiseksi siihen mennessä, kun rajat menivät kiinni. Tällä kertaa laiskuus palkittiin; eipä tarvinnut alkaa vongata rahoja takaisin jo maksetuista palveluista.
Maaliskuussa muutimme mökille etätöihin. Kesällä pääsimme onneksi käymään Norjassa ja sen jälkeen välillä näytti jo siltä, että vuodenvaihteen reissu saattaisi jopa olla mahdollinen. Mutta eipähän se niin mennytkään. Siispä vietimme vuodenvaihteen ensimmäistä kertaa mökillämme.
Kun uudenvuodenattona yritimme väkisin pysytellä hereillä vuoden vaihtumiseen asti, aloimme muistella erikoisimpia vuodenvaihteita matkoiltamme. Seuraavassa näistä parhaimpia aikajärjestyksessä. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että eipä ollut vaikeuksia enää pysytellä hereillä näitä reissuja muistellessamme.
Thaimaa 2004-2005
Vuonna 2004 olimme Thaimaassa viidettä kertaa. Suunnitelma oli aiemmilta reissuilta muotoutunut: viikko pohjoisessa vuoristossa, pari viikkoa etelässä sukeltamassa.
Joulun vietimme Chiang Maissa ja siirryimme sen jälkeen Paihin, pieneen kylään Myanmarin rajan tuntumassa, johon olimme pari vuotta aiemmin ihastuneet. Tarkoituksemme oli viettää siellä neljä yötä, lentää sitten etelään Trangiin, olla neljä yötä Koh Kradanilla ja sitten lähteä Khao Lakista neljän päivän sukellussafarille Similanille.
Paissa normaali perverssi aamurutiinimme oli herätä puoli kuudelta ja mopoilla läheisille kuumille lähteille kylpemään. Siihen aikaan ei yksikään muu turisti ollut liikkeellä ja paikallisetkin alkoivat saapua aamupesulleen vasta seitsemän aikoihin. Eli yleensä saimme siis kylpeä kahdestaan kaikessa rauhassa aamun valjetessa.
Tapaninpäivänä olimme kylvyn jälkeen aamiaisella, kun maa alkoi täristä. Puhelinlangat vispasivat ja astiat kilisivät pöydällä. Sitä kesti viitisen sekuntia. Olimme vähän ihmeissämme, mutta naapuripöydän turisti totesi vain ykskantaan: maanjäristys, niinkuin se olisi täällä jokapäiväistä. Mikäs siinä, tulihan tämäkin koettua.
Emme ajatelleet maanjäristystä sen enempää ja mopoilimme päivän Pain ympäristössä. Palattuamme majapaikkaan avasimme puhelimet (silloin niitä ei vielä ollut tapana kantaa koko ajan mukana) ja ihmettelimme suuresti, kun molemmille alkoi tulvia tekstiviestejä. Niissä kyseltiin olemmeko kunnossa ja kerrottiin jostain hyökyaallosta ja kadonneista sukeltajista. Lähdimme oitis nettikahvilaan ottamaan selvää asiasta.
Parin seuraavan päivän aikana tilanne koko karmeudessaan alkoi pikkuhiljaa selvitä ja sana tsunami tuli hyvinkin tutuksi. Emme saaneet mitään yhteyttä Koh Kradanin varattuun majaamme emmekä Khao Lakin sukelluskeskukseen. Päättelimme, että turha meidän on sinne lähteä ja pikasuunnittelimme loppuloman uudestaan. Saimme vaihdettua lentomme Surat Thaniin, josta jatkaisimme laivalla Siaminlahdelle, pienelle Koh Nang Yuanin saarelle. Mutta vasta uuden vuoden jälkeen.
Palasimme Chiang Maihin ja vietimme Uuden vuoden ystävämme Tomin kanssa melko erikoisissa tunnelmissa. Mielessä pyöri kaikki hirveät uutiset, mutta myös kaikki huojentavat tiedot turvassa olevista ystävistämme pitkin Aasiaa. Oli terapeuttista puida asiaa ystävän kanssa ja siinä sivussa se vuosikin vaihtui Mekongia “nauttiessa”. Kotimatka keskustasta majapaikkaan taittui ensiksi selvimmän tuktuk-kuskin kyydissä.
Vaikka tsunami on kaukana takana, se palaa aina silloin tällöin ajatuksiin. Viimeisimpänä, kun vuonna 2014 teimme kauppoja nykyisestä asunnostamme, niin asunnonvälittäjä kertoi tyttärensä menehtyneen tsunamissa.
(Tämän reissun kuvat ovat jossain kotona Vantaalla kovalevyjen syövereissä. Pitää yrittää kaivella niitä esille, kunhan joskus sinnepäin taas matkustamme.)
Equador 2006-2007
Joulun 2006 vietimme lennon siirtymisen takia Miamin lentokenttähotellissa jouluaterian koostuessa huonepalvelusta tilatuista hampurilaisista ja Budweiserista. Joulupäivänä pääsimme vihdoin jatkamaan matkaamme Quitoon, josta jatkoimme suoraan vuoristoon Otavaloon. Neljä päivää vietimme Ali Shungu Mountain Lodgessa (joka itseasiassa olisi nyt myytävänä 450 000 dollarilla…). Seuraavat neljä päivää retkelimme Amazonin alkulähteillä, Huoaroni-alkuasukkaiden mailla. Majoituimme Bataburo Lodgessa, jossa lisäksemme majoittui ainoastaan ruotsalaispariskunta.
Paitsi uutena vuotena. Joukko paikallisia metsureita ilmestyi jostain viidakon syövereistä viettämään vuodenvaihdetta. Alkuilta sujui tiiviisti omissa porukoissa, mutta päivällisen jälkeen alkoi tapahtua. Jonkun touhukkaan show-ihmisen toimesta järkkäsimme pöydät yhteen ja metsurit kaivoivat rommi- ja jungle juice-päälärit esille. Jungle juice on siis komialta kalskahtava nimi pontikalle. Tämän olimme jo oppineet aiemmin Belizessä.
Ilta sujui rattoisasti. Liekö jungle juicen vai viidakon hikisen tunnelman ansiota, että pelkkien espanjan kielen alkeiden turvin seurustelimme koko illan sujuvasti. Nyttemmin ei muistu enää mieleen kuinka syvällisiin keskusteluihin pääsimme mitä kuuluu ja kiitos osastolla, mutta hauskaa oli. Opimme, että cheers on ketšuan kielellä ubissu (obishu? tai jotain sinnepäin). Monikohan heistä muistaa vielä, että sama suomeksi on hölökyn kölökyn…
Vähän ennen keskiyötä alkoi jälleen tapahtua. Viidakon pimeydestä leirinuotiolle hiipparoi aivan vieras nainen! Tarkensimme jungle juicen sumentaneet katseemme ja sehän olikin venekuskimme Benancio naiseksi pukeutuneena. Jaha. Homman nimi oli siis, että hän esitti esitti vanhan vuoden leskeä, joka etsi nyt uutta miestä itselleen ja yritti vokotella kaikkia miespuolisia (lähinnä Laiskaa ja ruotsalaista Andreasta), kohtuullisen heikolla menestyksellä kylläkin. Sylissään hän kantoi vauvanukkea, mikä symboloi uutta vuotta. Kaikkien hämmästykseksi tämä uusi vuosi sitten lensi nuotioon! Vai olisikohan se sittenkin ollut vanha vuosi… Moinen perinne on käytössä ilmeisesti vain Ecuadorissa ja eipä mikään ihme, sillä logiikka uuden vuoden polttamisesta heti kättelyssä tuntuu perin omituiselta.
Chile 2011-2012
Olimme Chilessä toista kertaa. Vuokrasimme auton ja ajelimme pohjoiseen, San Pedro de Atacamaan. Uudeksi vuodeksi oli selvät suunnitelmat, teemana jälleen kuumat lähteet. Kävisimme ensin kylpemässä Termas de Puritamassa ja uudenvuoden yön viettäisimme Geysir el Tation kuumien lähteiden vieressä leirintäalueella teltassa.
Termas de Puritama oli rauhallinen 80 metriä syvä kanjoni, jonka pohjalla virtasi jostain maan alta tuleva 33,6-asteinen vesi. Virtaan oli rakennettu kymmenkunta erillistä allasta, jotka oli yhdistetty puisella kävelytiellä. Turisteja ei ollut liiaksi asti, ja saimme kylpeä jopa kahdestaan omassa altaassa.
Aikamme pulikoituamme lähdimme ajelemaan 60 kilometrin päässä oleville geysireille. 10 kilometrin matkan jälkeen autosta hävisivät tehot ja moottorin ja polttoaineensuodattimen merkkivalot syttyivät. Yritimme tulkita niitä auton espanjankielisestä manuaalista, mutta emme saaneet niihin selvyyttä. Päätimme palata takaisin Termas de Puritamaan mielummin kuin jatkaa 50 kilometrin päähän geysireille, vielä kauemmaksi San Pedrosta.
Puritamassa kysyimme apua lippuja myyvältä intiaanirouvalta. Hän osoittautuikin erittäin avuliaaksi, ilmeisesti lippujen myyminen keskellä autiota erämaata ei taida olla kovin tapahtumarikasta. Rouva soitteli Laiskan puhelimella kaikkiin tietämiinsä autokorjaamoihin ja tutuilleen, jotka saattaisivat osata auttaa asiassa. Mutta vuoden viimeinen päivä oli jo loppumassa, ja kaikki olivat lähteneet juhlimaan.
Aloimme jo huolestua, missä viettäisimme seuraavan yön. Puheeksi tuli kuitenkin, että tarkoituksemme oli ollut yöpyä teltassa geysireillä. Auttajamme lupasi, että voisimme kyllä yöpyä täälläkin – laaksossa. Aika joustavaa, sillä laaksossa ei todellakaan ollut lupa telttailla. Ainoana ehtona oli, että pystyttäisimme teltan vasta kun viimeinenkin turisti olisi lähtenyt. Tämähän kyllä sopi meille.
Kuumat lähteet suljettiin kuudelta ja kaikki turistit kaikkosivat. Katselimme tyytyväisenä, kun porukka kerrallaan kapusi vuoren reunaa parkkipaikalle. Paitsi me. Alas jäi vain pieni joukko paikallisia työntekijöitä, jotka teurastivat lampaan fiestaansa varten ja lähtivät sitten juhlimaan ihmisten ilmoille jättäen meidät kahden. Silence of the lamb. Hetki piti siinä ihmetellä auton hajoamisesta seurannutta melko erikoista tuuria. Hissukseen pystytimme teltan, keräsimme ruoat ja juomat ja kylpyvehkeet mukaamme ja lähdimme viettämään iltaa yhdelle altaista. Ilta meni mukavasti trangialla kokkaillessa ja kylpiessä. Altaista valitsimme lämpimimmän ja nautimme illasta 3500 metrin korkeudessa kuunvalon ja valosaasteettoman tähtitaivaan alla. Saattoi olla, ettemme aivan vuodenvaihteeseen asti jaksaneet valvoa, mutta kukapa noita laskee. Suomessahan vuosi oli jokatapauksessa vaihtunut jo monta tuntia sitten.
Seuraavana päivänä tuumimme, että lienee turha uudenvuodenpäivänä yrittääkään saada mistään autonkorjaajaa kiinni. Eli ajelimme hiljakseen ja varovasti takaisin San Pedroon, onneksi auto kesti. Vasta muutamaa päivää ja lukuisia puhelinsottoja myöhemmin saimme autovuokraamosta ehjän auton allemme. Laskua Laiskan työpuhelimeen oli kuulemma kertynyt 200 euroa.
Panama 2013-2014
2013 lähdimme puolen vuoden vuorotteluvapaallemme, josta tämäkin blogi sai alkunsa. Vuodenvaihteen vietimme Guna Yalan paratiisisaaristossa venematkalla Panamasta Kolumbiaan. Siitä kerroimme täällä. Kertomatta jäi Laiskan yllätyskuume/vatsatauti, joka iski heti uudenvuoden aattona veneen lähdettyä. Hummeripäivällinen täytyi jättää väliin, mutta rantabileitä ei missään nimessä. Vaikka välillä pitikin käydä pusikossa oksentamassa tropiikinlämpimät kuohuoviinit hiekalle. Keskiyöllä otetussa valokuvassa naamalla onkin jo terve puna.
