Kevyt aamiainen rekkamiesten suosimassa kuppilassa ja suunta kohti länttä.
Vähän ennen Texasin rajaa on pieni kaupunki nimeltään Erick. iPhone-oppaamme mukaan siellä sijaitsi Sandhill Curio Shop, mitä ihmettä se sitten tarkoittaakaan. Löysimme pienen — Erickin vanhimman — tiilirakennuksen, joka oli peitetty kokonaan vanhoilla kylteillä ja Route 66-krääsällä. Sisällä soitteli kitaraa Harley, paikan omistaja. Koko pieni talo oli täynnä 66- ja musiikkiaiheista rojua. Mitään ei ollut myynnissä, eli paikan tarkoitus jäi vähän epäselväksi. Mutta eipä sillä väliä ollutkaan, viihdyimme siellä mainiosti, kun Harley esitteli tavaroita, kertoi juttuja, otti meistä kuvia ja soitti kitaraa. Ja koko hieno show ainoastaan vain meille. Ehdottomasti tähänastisen reissun kohokohta.
Texasin puolella tiet olivat suoria ja matkanteko nopeaa. Pellot loppuivat oikeastaan täysin, ympärillä oli lähinnä aavaa preeriaa silmänkantamattomiin. Myös huoltoasemat tuntuivat loppuneen melkein kokonaan. Siinä missä Oklahomassa löytyi ainakin yksi huoltoasema suunnilleen joka toisessa highwayn exitissä, täällä sai ajella kymmeniä maileja näkemättä mitään muuta kuin ruohoaavikkoa. Bensatankki hupeni jo uhkaavasti, mutta pääsimme sentään Amarilloon, jossa huoltoasemia taas löytyi joka kulmasta.
Majoituimme Big Texan Motelliin. Koska reissu alkaa olla kutakuinkin puolivälissä, päätimme pitää sen kunniaksi vapaapäivän ja varasimme huoneen kahdeksi yöksi. Hurjaa.
Illallisella kävimme tietenkin viereisessä legendaarisessa Big Texan Steak Ranchissa. Paikka on kuuluisa tarjouksestaan: jos syö 72 unssin (2 kg) pihvin lisukkeineen tunnissa, saa sen ilmaiseksi. Me emme tarttuneet tarjoukseen, vaan otimme suosiolla pienet 8 unssin pihvit. Pari aussia otti haasteen vastaan loppuravintolan hurratessa äänekkäästi. Ei siis mikään rauhallinen syömähetki Australian pojilla. Emme jääneet seuraamaan taistoa loppuun asti, mutta jo parinkymmenen minuutin kohdalla ilmeet olivat sen verran tuskaisia, että tuskinpa ovat saaneet urakkaansa päätökseen.
Big Texan ravintola-motelli-matkamuistomyymälä-baarikompleksia kuvaa ehkä parhaiten se, että jos Vesa Keskinen perustaisi villinlännenosaston Tuuriin, se olisi jotain tällaista.
Seuraava päivä piti olla lepopäivä, mutta sen verran turistinhommiin taivuimme, että kävimme katsomassa muutaman kymmenen kilometrin päässä Amarillosta olevan Cadillac Ranchin. Se on 1974 valmistunut taideteos, jossa 10 Cadillacia on haudattu puoliksi nokka edellä maahan jonoon keskelle peltoa. Vuosien kuluessa ihmiset olivat maalanneet autoihin spraymaaleilla senttien paksuisen värikkään maalikerroksen.
Loppupäivä menikin ostoskeskuksessa shoppaillessa ja pyykkiä pestessä motelissa. Illaksi olimme varanneet erikoista ohjelmaa. Paikallisessa drive-in-elokuvateatterissa oli illan ohjelmana Minions ja uusi Terminaattori. Olihan tämmöinen amerikan ihme päästävä kerrankin kokemaan.
Jo iltapäivällä oli alkanut pilvistyä ja teatteria kohti ajellessamme alkoi sataa. Sitä sitten jatkuikin koko Minionsin ajan, ja kunnolla, ukkosen kera. Vessaankaan ei olisi päässyt kastumatta totaalisesti, joten päätimme jättää Terminaattorin katsomisen toiseen kertaan, ja lähdimme ajelemaan motellille päin. Vettä satoi koko ajan ja taivas oli salamoista kirkas miltei tauotta. Kännykkään tuli tulvavaroitus ja pahimmillaan risteyksissä oli vettä 30 senttiä. Vähänpä alkoi jo jännittää, mutta pääsimme onneksi kommelluksitta kotiin.
