Aamiaista saa melkein mistä tahansa, ainakin Amerikassa, mutta jos tavoitteena on syödä muualla kuin ketjuravintolassa, se ei näköjään olekaan ihan niin yksinkertaista. Meillä on käytössämme tiettykin kaikki mahdolliset karttavermeet ja -vimpaimet, mutta tänä aamuna onnistuimme jostain syystä missaamaan kaikki hienoimmat rekkamiessyömälät mitä Amarillossa pitäisi karttojen mukaan olla. Hieman turhaantuneina lähdimme huoltamokahvin turvin ajelemaan kohti Vegaa (suom. niitty) ja vehreämpiä aamiaisia. Hickory Inn Cafe tarjoili meille joustavasti aamiaista vielä varsinaisen aamiaisajan jälkeen ja se ajelu kyllä kannatti, sillä nautimme aivan loistavan aamiaisburriton ja pekaanipannukakut.

Ennen New Mexicoa viimeinen näkymä Texasista oli kymmentuhatpäiset lehmälaumat. Semmoista nautamerta emme ole kuunaan nähneet. Meille ei ole oikein selvillä millä perusteella osavaltioiden rajat on aikanaan määrätty, mutta nyt vaikutti siltä, että jako on tehty maisemien mukaan. Hieman ennen New Mexicon rajaa preeriat vaihtuivat astetta karuimmiksi ja alkoivat hienoisesti muistuttaa Arizonaa.

Tunnin aikaeron siivittäminä saavuimme Tucumcariin ehkä hieman aiottua aiemmin. Tucumcari osaa ottaa kaiken irti 66-turisteista olematta kuitenkaan liian päällekäypä tai turistiorientoinunut. Pieneen kaupunkiin mahtuu mm. dinosaurusmuseo, mikä on itseassa osa arkeologista tutkimuskeskusta. Näillä seuduin sitä nimittäin riittää riittää fossiileja ja isoja vanhoja luita tongittavaksi. Mainio jatke museokiertueellemme. Tucumcari tunnetaan myös upeista seinämaalauksistaan, joita on täällä yli parikymmentä.


Ukkonen oli raikastanut kelin ja lämpötila oli enää hyvin miellyttävät 29 astetta. Sade toi mukanaan myös miniatyyrihyttyset, joita oli auringon laskun jälkeen ihan kiusaksi asti.



