Heikko hotelliaamiainen ajoi meidät taas tien päälle etsimään murua rinnan alle. Baxter Springs on yksi monista reitin melkein aavekaupungeista, tarkoittaen, että iso osa keskustan liiketiloista ammottaa tyhjyyttään. Olimme aikeissa jo luovuttaa ja lähteä Mäkkäriin aamiaiselle, kunnes törmäsimme Angels on the Route- kahvilaan. Ja hyvää huolta enkelit (iäkkäämpiä rouvia) meistä pitivätkin ilmaisen kanelivoipullan ja hyvien vinkkien muodossa. Ja taas vierähti reilu tunti jutustellessa.
Olimme edellisenä päivänä laskeskelleet hieman tulevia vähimmäispäivämatkoja ja tulleet siihen tulokseen, että meillä olisi varaa pieneen kiertolenkkiin Kansasin puolella. Route 66 kulkee Kansasissa vain 13 mailia ja siihen ei paljoa näkemistä mahdu.
Ensimmäinen syy tuohon parin sadan kilometrin ylimääräiseen mutkaan oli — yllättävää kyllä — kaivinkone. Eikä tietenkään mikä tahansa kaivinkone, Amerikassa kun ollaan. Big Brutus oli aikoinaan maailman toiseksi suurin kaivinkone, nyttemin suurin jäljellä oleva. Vähän niinkuin Roope Ankan rahasäiliöön olisi laitettu telaketjut alle ja kauha kylkeen. Kauha, johon mahtuu 69 kuutiota maata. Hiljaiseksi veti moinen näky. Hienointa oli se, että tuon hirviön sisään pääsi vapaasti kiipeämään, ja jopa istahtamaan kuskinpukille.
Tunnin ajomatkan päässä Brutuksesta on Coffeyvillen kaupunki. Vuonna 1892 Daltonin veljesten kopla yritti ryöstää kaupungin kaksi pankkia yhtä aikaa. Kaupunkilaiset nousivat kuitenkin vastarintaan ja kaksi veljeksistä kuoli, kuin myös kaksi muuta ryöstäjää. Kolmas veljeksistä sai 23 luotia nahkaansa, mutta selvisi hengissä ja joutui vankilaan. Neljän kuolleen kaupunkilaisen muistoksi perustettu Dalton Defenders Museum oli toinen kohteemme Kansasin kiertoajelulla.
Itse museo oli perinteinen pikkukaupunkimuseo, mutta Daltons-osasto oli kieltämättä mielenkiintoinen. Jesse James -vahakabinetin jälkeen vähän pelkäsimme, väittäisikö joku Daltoneidenkin olevan elossa, mutta ei sentään. Kaupungissa oli tapahtuma-aikaan sattumalta ollut juuri käymässä valokuvaaja, joka oli ottanut tuoreeltaan valokuvia kuolleista roistoista ja lopettanut salaliittoteoriat alkuunsa.
Iltapäivästä palasimme normaaliin päiväjärjestykseen ja jatkoimme 66:tta eteenpäin. Suunnittelemamme motellin ollessa suljettu päädyimme Claremore Motor Inn -motelliin. Tuttu meininki oli täältäkin: naapureina lähes vain työmiehiä (joskaan tällä kertaa ei meksikolaisia) ja motellinpitäjänä intialainen (pakistanilainen?). Siinä missä pesulabisnestä maailmalla tuntuvat pyörittävän lähes yksinomaan kiinalaiset, täällä halpismotellialalle näyttävät erikoistuneen intialaiset. Tähän mennessä kaikki muut paitsi Munger Moss- motellin pitäjä ovat olleet intialaisia.
Päivälämpötila edelleen mukavan hikinen 35 astetta.
