Guna Yala

Panamasta ainoa tapa matkata kohti etelää on joko lentää tai mennä veneellä. Panamericana valtatie katkeaa Panaman ja Kolumbian rajalla ja maitse rajan ylittämistä ei suositella kuin huumekuriireille. Valitsimme meriseikkailun.

Karibianmeren puolella Panaman ja Kolumbian väliä seilaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti kymmeniä purjeveneitä. Kaikilla on kutakuinkin samat aikataulut: ensin kolme päivää risteilyä kuna-intiaanien hallitsemassa Guna Yala -saaristossa (espanjaksi San Blas) ja sen jälkeen pikainen 30-40 tunnin pyrähdys myrskyisän lahden yli Cartagenaan, Kolumbiaan. Mukaan mahtuu veneen koosta riippuen 6-18 matkustajaa.

Olimme hyvissä ajoin varanneet netistä uudenvuodenaattona lähtevän El Gitano del Mar -nimisen katamaraanin. Jo pelkkä veneeseen pääsy oli oma operaationsa. Kyydin piti olla hotellilla puoli kuusi aamulla ja tulihan se peräänsoittelun jälkeen. Ikuisuuksia kestäneen kaupassa käynnin jälkeen bussikyyti vaihtui loppumatkasta jeeppeihin ja mutkaisella vuoristotiellä piti vielä oksetuttaa pahoinvoivia argentiinalaisia. Lähtö oli El Porvenirista, joka on kuna-aluetta eli sinne piti maksaa erillinen pääsymaksu ja vero. Alkuperäisen aikataulun mukaan rannassa olisi pitänyt olla kahdeksalta, mutta kaikkien näiden koukeroiden jälkeen saavuimme sinne vasta puoli yhdeltä. Rannassa meille selvisi, että samaan veneeseen menijät oli tuotu eri kyydeillä ja näin ollen piti vielä tunnistautua omaan porukkaan ja järjestää venekyyti kunien kanssa etäämmällä merellä olevalle purjealukselle.

El Gitano de Marin kannella meitä, tunnin merimatkalla läpimäriksi kastuneita turisteja odotteli nelihenkinen miehistö: Jepi, martiniquelainen (?) kapteeni ja tatuointitaiteija, Elsa, andalusialainen kokki, Reynaldo, venezuelalainen kakkoskuski ja -kokki ja Mystico, ranskankielinen bokseri. Merimustalainen on 52-jalkainen katamaraani. Siinä on neljä kahden hengen hyttiä ja lisäksi nukkumapaikkoja keittiö/oleskelutilan sohvalla ja takaoleskelutilan penkeillä. Normaalisti matkustajia on 16. Nyt meitä olisi pitänyt olla 14, mutta kolme jäi jostain syystä saapumatta. Yhdellätoista hengellä laiva tuntui mukavan tilavalta. Viisi australialaista, kaksi amerikkalaista, kaksi norjalaista ja me.

Ryhmähenki oli jo valmiiksi korkealla hankalan alun jälkeen ja tunnelma vain tiivistyi matkan alkaessa kohti ensimmäistä paratiisisaarta. Uudenvuodenaaton juhlinnan virittely alkoi hummeri-illallisella laivalla ja jatkui paljasjaloin tanssien saarella kuohuviinin virratessa. Saarella oli noin satakunta uudenvuodenvastaanottajaa, bambumajadisco ja ranskalainen hanuristi.

Pari päivää seilailimme tyynillä vesillä saarelta toiselle, pääharrastuksina snorklailu ja uinti. Olemme vuosien saatossa kaikenlaisilla paratiisissarilla käyneet, mutta nyt vasta ymmärsimme mitä oikeat paratiisisaaret ovat. Voiko enää missään olla kirkkaampaa vettä, sinisempää taivasta ja valkeampaa hiekkaa kuin San Blasilla!

Kaiken rentoilun jälkeen pääsimme tositoimmin. Jepi päätti lähteä ylittämään avomerta jo aiottua aikaisemmin, sillä säätiedotus lupaili hyvää. Alkumatka olikin melko helppoa alle viisimetrisissä tasaisissa aalloissa, mutta puolenvälin jälkeen meno muuttui: aallot kasvoivat ja rikkoontuivat ja seilaus oli todella kivikkoista. Suora lainaus netistä: ”The open sea crossing to Cartagena is seen as one the world’s toughest by the the global boating community”. Olimmekin kumpikin olleet aina sitä mieltä, että meihin ei merisairaus iske, oli keli mikä hyvänsä, mutta emme tohtineet sanoa sitä ääneen. Mutta niin vain kävi, että purjehdimme ilman vatsankäänteitä loppuun asti. Noin puolet porukasta voi tosi pahoin koko reissun ja loput porskuttivat tyytyväisinä aaltojen tuudittaessa uneen.

Unemme tosin keskeytyi puolenyön maissa. Moottorit pysähtyivät ja kohta Jepi saapui hyttiimme. ”We have a problem, I need you to get out.” Aloimme jo muistelemaan pelastusliivien sijaintia, kunnes kävi ilmi, että polttoaineensyötössä oli häiriö ja letku kulki sänkymme alla. Jepi sai vian korjattua, matka jatkui ja pääsimme takaisin nukkumaan. Sama toistui vielä kahdesti, ennenkuin polttoaineensyöttö saatiin lopullisesti toimimaan.

Aamulla aukeni eteemme Cartagenan lahdelta pilvenpiirtäjien rivistö. Olimme perillä hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Matka oli taittunut oletetun 36 tunnin sijaan ennätyksellisesti 26 tunnissa.