Puerto Viejo

Yksi kätevä tapa matkustaa Costa Ricassa on shuttle-bussi. Eli pikkubussi, joka kulkee ennaltamäärättyjä reittejä suurimpien/turistisimpien paikkojen väliä. Vähän normaalia pitkänmatkanbussia ja paljonkin paikallisbussia kalliimpi, mutta erinomaisen nopea ja helppo tapa matkustaa. Palvelua tarjoavia yhtiöitä on useampia, ja paikat on varattava etukäteen, mutta sen voi tehdä helposti yhdeltä nettisivulta.

El Castillosta hyppäsimme aamuvarhaisella shuttleen naapurihotellin (5km) edestä, vaihdoimme kyytiä Guápilesissä ja saavuimme 250 kilometrin päähän Puerto Viejoon puolenpäivän maissa. Paikallisbusseilla olisimme joutuneet menemään San Josen kautta ja matkaan olisi tuhraantunut koko päivä.

Puerto Viejo, entinen Old Harbor, on melkoisen turistinen pikkukylä. Turistinen oikeastaan vain hyvällä tavalla, sillä vaikka hotelleja on pilvin pimein pitkin kylänraittia, ne kaikki istuvat hyvin kylän normaaliin elämään. Jostain syystä yhtään hotellia ei ole rakennettu rannalle, vaan rannat ovat kaikkien yhteisessä käytössä. Ainakin näin joulunpyhien aikaan paikallisilla on tapana raahautua koko suvun voimin rantaan piknikille. Siinä on turistilla ihmettelemistä mihin oman pikku pyyhkeen saisi mahdutettua.

Puerto Viejo tuntui ensialkuun rentouden perusteella enemmän karibialaiselta kuin costaricalaiselta. Mutta onko kuitenkaan. Jotenkin on tullut sellainen mielikuva, että turismi on ottanut vallan koko valtiosta. Hymyilyn takana on koko ajan havaittavissa ajatus mahdollisesta tipistä. Ehkä juuri sen takia kaikki sujuu jouhevasti, mutta aitous jää puuttumaan. Mutta mukavaa ja helppoa on täällä turistin olla. Paivät ovat olleet aurinkoisia, illat viileämpiä ja öisin on yleensä vähän sadellutkin. Aallot ovat täällä ihan älyttömän suuria, kaikilla rannoilla ei ole edes uimaan uskaltanut mennä. Surffareita sellaiset aallot tietenkin houkuttelevat paikalle runsain määrin. Yritimme päästä sukeltamaankin, mutta eivät kuulemma sukella ollenkaan, jos aallot ovat yli viisimetrisiä.

Majapaikkamme Exotica Lodgen terassilla on sellainen ylellisyys kuin oma keittiö. Tässä vaiheessa matkaa alkaa tulla ravintolaähky, joten oli suurta luksusta kokkailla makkarakeittoa ja muita kotiruokaherkkuja omassa kotona. Tällä konstilla myös säästyy melkoisesti rahaa – etenkin kalliissa Costa Ricassa. Siinähän ne joulunpyhät sitten suurimmaksi osaksi kuluivatkin rattoisasti biitsin ja oman terassin väliä suhatessa.

Tapaninpäivävä irrottauduimme omakeittiöterassirantakierteestä ja hurautimme skootterilla laiskiaisten suojelualueelle. Parin tunnin kierrokseen kuului veneajelu joella, missä onnistuimme näkemään pari villiä laiskiaista puussa roikkumassa. Lähempää nähin verkkaisiin otuksiin pääsi tutustumaan, kun paikan omistajat esittelivät kovia kokeneita yksilöitä. Suurin osa oli liian nuorina orvoiksi jääneitä ja jotkut hylättyjä lemmikkejä. Jokatapauksessa sellaisia, jotka eivät luonnossa omin päin selviäisi. Ylisuloisia olivat ne.