Grand Canyon, AZ

Karistimme Las Vegasin pölyt jaloistamme Dollar-autovuokraamon valkoisella Ford Fiestalla. Ajaminen täällä on yllättävän helppoa ja sujuvaa, kaikki tuntuvat noudattavan liikennesääntöjä ja vilkkua käytetään silloin kuin pitääkin. Las Vegasin jäädessä taakse maisema vaihtui pian lännenelokuvista ja roadmovieista tutuksi kivierämaaksi, jossa ainoa kasvillisuus näytti olevan matala pyöreä pensas. Liikennettä oli paljon vähemmän kuin olimme kuvitelleet.

Yllättävän monissa taukopaikoissa olisi kahvinjuonnin ja vessassakäynnin lisäksi voinut halutessaan käydä ampumassa rynnäkkökiväärillä. Tyydyimme kuitenkin pelkkään kahviin ja vessassakäyntiin.

Vaikka emme kuuluisaa Route 66:tta ajaneetkaan, pysähdyimme kuitenkin sen päässä olevassa Williamsin kaupungissa. Koko kaupunki tuntui olevan suuri Route 66 -monumentti. Parhaimpana esimerkkinä Cruiser’s Café, jonka burgerit olivat loistavia (tosin eivät aivan Fairbanksin Co-op Dinerin veroisia) ja sisustus kuin suoraan Onnen Päivistä. Erittäin hyvin toimii tämmöinen nostalgia meille molemmille.

Williamsista olikin enää kuutisenkymmentä mailia kohteeseemme, Grand Canyonille. Melkoinen turistikeskittymä oli rakennettu tännekin. Emme kyllä olleet kuvitelleetkaan pääsevämme turistilaumoista eroon tänne tullessamme. Oli jo myöhä emmekä tohtineet lähteä pimeässä rotkon reunalle toikkaroimaan mutta laitoimme kellon seuraavaksi aamuksi soimaan jo ennen kuutta.

Säätiedotus oli luvannut yöksi jopa kuutta astetta pakkasta, mutta ainakin seitsemän aikaan lämpötila oli ehkä kuitenkin plussan puolella, kun lähdimme omassa huoneessa syödyn aamiaisen jälkeen katselemaan auringonnousua. Olimme kuvitelleet, että kanjonin reuna olisi mustanaan auringonnousua kuvaavia turisteja. Vielä mitä. Kun kävelimme rotkon reunaa seuraileva polkua, näimme ensimmäisen parin tunnin aikana kolme muuta ihmistä. Pikkuhiljaa päivän vanhetessa ihmismääräkin alkoi lisääntyä. Mistään ruuhkista ei kuitenkaan voinut puhua, ja suurin osa tyytyi ajelemaan ilmaisella shuttlebussilla näköalapaikalta toiselle. Eli saimme siis kulkea polkuamme melko rauhassa koko kolmentoista kilometrin matkan viimeiselle näköalapaikalle, josta palasimme bussilla hotellille.

Emme voineet sivuuttaa mahtavaa Grand Canyonia vain yhdellä kävelyllä ja niinpä läksimme patikoimaan toistamiseen aamutuimaan, tällä kertaa kanjonin rinnettä alaspäin. Alaspäin meno oli tietenkin helppoa, mutta koska reilun parin kilometrin matkan jälkeen pudotusta tuli 346 metriä, päättelimme että tulomatka olisi himpun verran raskaampi. Itseasiassa se oli yllättävän helppoa, vaikka yli 2000 metrin korkeudessa hengästyttikin hieman normaalia enemmän.

Kaiken Las Vegasin isouden jälkeen Grand Canyon oli yksinkertaisesti isompi. Ja kunnolla. Mitä siitä muuta osaisi sanoa. Valokuvatkin näyttävät siitä vain etäisen aavistuksen.