Death Valley, CA

Kingmanista suuntasimme Kaliforniaan Death Valley’in. Matkalla yövyimme Ridgecrestissä, joka oli melko mitäänsanomaton pikkukaupunki suuren laivaston lentotukikohdan kupeessa. Hauskinta kaupungissa oli sen vesilaitos, nimeltään Brookcrest Water.

Meillä molemmilla oli mielikuva, että Death Valley olisi samanlainen kivinen autiomaa kuin Chilen Atacama, jossa ei kasva mitään. Vielä mitä. Jokapaikassa kasvoi ainakin jonkunlaista puskaa ja ruohomätästä, harvaa ja kitukasvuista, mutta eläviä kasveja kuitenkin. Myöhemmin opimme, että Death Valleyn juttu ei olekaan kuivuus, vaan kuumuus. Heinäkuun keskilämpö on 47 astetta (celciuksia siis) ja maailmanennätys 57 astetta on mitattu siellä. Vettä tulee näköjään kunnolla kun on tullakseen. Yksi laaksoon johtavista pääteistä ja useat pikkutiet olivat edelleen suljettuina viimekesäisten tulvien takia.

Death Valley Dinner
Death Valley Dinner

Suljetuista teistä huolimatta löysimme aivan tarpeeksi tekemistä kahdeksi päiväksi, jotka siellä vietimme. Kovin juttu oli kuitenkin ehkä yöpyminen teltassa Emigrants-leirintäalueella, hiekka-aavikolla keskellä ei-mitään. Area 51:n läheisyydestä tietoisena bongailimme ufoja häkellyttävän kirkkaassa kuutamossa. Yhden näimmekin, ehkä. Ja oliko ulkoteltan yöllinen rapina vain tuulen vaiko uffomiehen luisten sormien aiheuttamaa?

Mesquite Sand Dunes
Mesquite Sand Dunes

Mesquite Sand Dunes

Mesquite Sand Dunes

Mosaic Canyon
Mosaic Canyon

Mosaic Canyon

Mosaic Canyon. Mietimme koko ajan tuleeko seuraavan mutkan takaa vastaan jylisevä vesimassa vai se jättiläismäinen pyörivä kivikuula.
Mosaic Canyon. Mietimme koko ajan tuleeko seuraavan mutkan takaa vastaan jylisevä vesimassa vai se jättiläismäinen pyörivä kivikuula.
Ubehebe Crater
Ubehebe Crater
Death Valley Fire Brigade
Death Valley Fire Brigade

Death Valleyn jälkeen vietimme yhden yön Beattyssa, vanhassa perinteisessä kaivoskaupungissa. Seuraavana aamuna tarkistimme vielä yhden aavekaupungin, Rhyoliten, ja Hoover Damin ennenkuin veri veti takaisin Las Vegasiin uhkapelien ääreen. Tai saattoihan vuokra-auton palautuskin vaikuttaa asiaan.

Viimeisenä iltana USA:ssa testasimme paljon kehutun Las Vegasin Wynn-hotellin buffeen. Neljälläkymmenellä dollarilla niin monta eri ruokaa, että yhdeltä istumalta ei olisi mitään mahdollisuuksia maistella kaikkia. Ja siihen päälle viidentoista dollarin all-you-can-drink -paketti. Melkoisen tyytyväisinä palasimme Riviera-hotellille. Siellä pelatessamme viimeistä uhkapeliin budjetoitua kymppiä havaitsimme järkytykseksemme vasta nyt, että rahapelien pelaajille olivat kaikki drinkit ilmaisia. Laskimme heti panoksen yhteen senttiin, että ehdimme juoda vielä toisenkin ilmaisen oluen. Mutta se saikin riittää, sillä seuraavana aamuna kellot olivat herättämässä jo neljältä.

Rhyolite
Rhyolite
Nykytaidetta Rhyolitessa
Nykytaidetta Rhyolitessa
Hoover Dam
Hoover Dam

2 kommenttia: “Death Valley, CA

Vastaa