Ensimmäisen sukelluskurssimme suoritimme Seychelleillä vuonna 1997. Juhlavuoden kunniaksi palasimme samoille vesille, tosin 1700 kilometriä etelämmäksi Mauritiukselle. Mauritius on maailman 169. suurin valtio, 65×45 km saari (plus muutama pienempi saari) Intian valtameressä 2000 km päässä Afrikan rannikosta. Täällä on demokraattinen monipuoluejärjestelmä. Ihmiset ovat enimmäkseen hinduja, kristittyjä tai muslimeja, mutta tuntuvat elelevän sopuisasti keskenään.
Yksikään Mauritiuksen lukuisista hotelleista ei kelvannut meille, joten päädyimme vuokraamaan asunnon Airbnbn kautta. Löysimme kohtuuhintaisen, mukavan näköisen ja kokoisen asunnon uima-altaalla aivan Flic en Flacin (pieni kylä saaren länsirannalla) keskustasta. Paikan omistajat, etelä-afrikkalaiset Darryl ja Ramsey, asuvat yläkerrassa ja meille on vuokrattu puolet alakerrasta. Toisen alakerran asunnon vuokralainen on jossain reissuillansa, joten piha ja uima-allas ovat käytännössä vain meidän käytössämme. Kauppaan ja rannalle on viiden minuutin kävelymatka, sukelluskeskukselle kymmenen.
Darryl ja Ramsey ovat erittäin ystävällisiä ja avuliaita ja he olivat varustaneet jääkaappimme kaikilla ensihätään tarvittavilla ruokatarvikkeilla. Heidän kauttaan saimme myös vuokrattua auton, jonka vuokraaja toi pihaan! Ennennäkemätöntä palvelua. Vuokraan kuuluu myös koiranelikko, joka aina isäntien ollessa poissa parkkeeraa meille. Mikäs siinä, mukavia rannalta pelastettuja kulkukoiria. Erityinen suosikki on Harry, joka tuleekin aina aamuisin tervehtimään, että josko nyt näiltä heruisi jotain herkkupaloja. Hyviä vahtikoiria ovat myös. Neljästä koirasta lähtee tarpeen tullen, ja välillä myös tarpeettomasti, melkoisen kova meteli.
Mauritius on siis eri kansallisuuksien ja uskontojen sulatusuuni ja sama pätee myös ruokatarjontaan. Kiinalaista, intialaista, thaimaalaista, kreolia, eurooppalaista… Tuoreita mereneläviä ja ja hedelmiä. Yksi ravintoloiden helmistä on sokeriruokopeltojen keskellä sijaitseva Domaine Anna, missä nautimme lounaan lammen rannalla ankan ja karppien kärkkyessä herkkuja. Onneksensa eivät ehkä tajunneet, että listalla oli Pekingin ankkaa ja hiillostettua karppia. Lounaamme koostui mustekalasta, simpukoista ja jättiläiskatkaravuista.
Kaikenmaailman pikaruokakojut ovat myös hyvin edustettuina. Ensimmäinen testaamamme oli eteläisen Le Mornen rannan pakettiauto, jonka tarjoamat nuudelit paikallisen vihreän chilitahnan ja valkosipulikastikkeen kera olivat hyviä ja halpoja.
Alunperin suunnittelimme menevämme paikallisten omistamaan sukelluskeskukseen, mutta siellä olisi pitänyt tietää sukellusten tarkat päivät ja maksaa kaikki etukäteen. Niinpä päädyimme taas saksalaiseen sukellustehtaaseen, jonne pääsisi sukeltamaan halutessaan. Mutta juuri kun olimme lähdössä varaamaan sukelluksia, Darryl erehtyi kertomaan edellisten vuokralaistensa kehuneen pientä paikallista puljua. Vaihdoimme suunnitelmaa lennossa ja kävimme kyselemässä AJP Divingin meininkiä. Heille sopi kaikki, sukeltaisimme milloin haluaisimme ja hintakin oli halvempi. Ja sehän sopi meille.
Keskusta isännöi paikallinen hemmo Phillip, hänen kouluttamansa naapurinpoika Ratan ja venettä ohjastaa Phillipin isä Claude. Siinä olikin sitten koko henkilökunta. Meininki on rentoa, mutta asiallista ja ystävällismielisesti sanoen kotikutoista. Kamppeet ovat toimivat ja hyvät, mutta niitä haalitaan aamuisin sieltä sun täältä ja venekin on toiminut hyvin, mikä osittain johtunee Clauden joka-aamuisesta rassaamisesta. Sukellamme nyt ensimmäistä kertaa terästankeilla, minkä vuoksi vyölle ei tarvita kovin paljon lyijyä, vaikka onkin pitkät märkäpuvut.
Sukelluspaikat ovat lähellä, maksimissaan 15 minuutin venematkan päässä. Veden alla maisemat ovat komeat: jylhät ja louhikkoiset. Mureenoita (ja todella isoja sellaisia) tuntuu lymyilevän joka kolossa. Sieltä täältä löytyy mantisrapuja, vuokkokalaperheitä ja vapaakiduskotiloita (merietanoiden huonetta ja sukua). Näitä olemme viimeksi tavanneet Bunakenilla, Indonesiassa, joten jälleennäkeminen on ilahduttavaa! Muutoin sukellus on pienoinen pettymys, sillä peruskalaa on vähän ja koralleja sitäkin vähemmän. Näkyvyyskään ei ainakaan tähän asti ollut järin loistava. Toisaalta olemme sukeltaneet niin käsittämättömän hienoissa paikoissa koko uramme ajan, että vauhtisokeus saattaa hämätä. Tänään Laiskalle tuli täyteen 300 sukellusta ja huomenna Karoliina yltää samaan. (Yhden sukelluksen ero juontaa juurensa Thaimaahan 2000-luvun alkuun ja juuri ennen sukellusta rikkoutuneeseen räpylään.)
