Norja – Andøya

La 25.7.2020

Yön aikana vuono oli muuttunut tuuliseksi ja aallot pärskivät rantaan. Oli kuitenkin melko lämmintä, yli 15 astetta, eikä edelleenkään satanut. Herätyskello oli soimassa jo puoli seitsemältä, että ehtisimme seuraavaan kohteeseen suht koht ajoissa. Matka-aikaa kun olisi lähes seitsemän tuntia. Yhdeksän maissa pääsimme ajelemaan kohti Andøyan saarta, josta olimme jo varanneet rantamajan Staven leirintäalueelta.

Pysähtelimme matkalla lähinnä mahan- ja tankintäyttämistarkoituksissa. Bjervikissä söimme kalapurilaiset, oikein hyvät. Jälkiruuaksi jätskit ja kaffet ja niillä pärjäsikin Staveen asti. Matkalla maisemat muuttuivat jonkin verran, mutta vaikea selittää miten. Vuonoja ja vuoria yhtä kaikki.

Kirjauduimme sisään, varasimme saunan huomiselle, heitimme kamat sisälle Shipwreck-majaan ja lähdimme heti tutustumaan Andenesin kylään, jossa on yksi Norjan suurimmista kalastussatamista. Andenesiin johtava tie mutkitteli meren rantaa pitkin toinen toistaan idyllisempien kylien läpi. Aurinko paistoi ja tuulikin alkoi tyyntyä. Nälkä ajoi meidät sattumalta ja suoraan Orion-ravintolan eteen. Saimme pöydän ja tilasimme päivän kalaa: halibutia eli ruijanpallasta. Muistelimme semmoista joskus syöneemme Alaskassa. Asia piti kuitenkin vielä googlettaa ja suureksi harmiksemme huomasimme, että kyseinen merenelävä on erittäin uhanalainen ja Norja (tietenkin) on sen suurin pyytäjä. Shit! Mutta emme kuitenkaan enää ilenneet tilausta peruuttakaan, kun halibut tirisi jo pannulla. Listalla olisi ollut myös valaspihvi, mutta sen sentään osasimme välttää.

Korona-matkustusrajoitteisiin liittyen pisti silmään ja korvaan eräskin tapahtuma. Viereisessä pöydässä istunut pariskunta teki tilauksensa englanniksi. Muutaman valkkarilasillisen jälkeen rouva kuitenkin kailotti kovaan ääneen silkkaa skånea. Voi noita ruotsalaisia!

Huoneistostamme olisi suorat näkymät merelle ja mahdollisuudet upeaan aurongonlaskuun, mutta näillä korkeuksilla sitä on toivotonta jäädä odottelemaan. Josko sitä heräisi yöllä sattumalta ihailemaan…

Su 26.7.2020

Kello oli taas ajoissa soimassa, että ehtisimme Andenesiin puoli yhdeksäksi valassafarille. Varasimme jo useita viikkoja sitten kumiveneellä tehtävän safarin. Toinen vaihtoehto olisi ollut iso laiva, mutta siihen ei enää tälle päivälle ollut tilaa. Ja hyvä niin, sillä pelastuspukuihin sonnustautuminen ja vain 12 turistia per paatti kuulosti paljon hauskemmalta.

Aluksi ranskalainen meribiologiopas piti lyhyen esittelyn mitä valaita saattaisimme nähdä. Sitten pukeuduimme pelastuspukuihin ja -liiveihin ja otimme paikkamme kumiveneen satulamaisilta tuoleilta. Veneessä siis istuttiin hajareisin, kauhukahvasta kiinni pitäen. Onnistuimme saamaan eturivin paikat, missä aallokko ja tuuli tuntuisivat parhaiten, mutta siitä olisi myös esteetön näkymä merelle. Ei selkävaivaisille!

Ajelimme vajaan tunnin Bleikin kanavaan, jossa valaat nousevat hengittämään ruokailun välillä. Hetken aikaa lilluttuamme ja hydrofonilla kuuneltuamme näimme pikaisesti ensimmäisen kohteemme. Se oli lahtivalas. Se laji, jota myydään pihveinä ravintoloissa, eli hyvästä syystä ne eivät ole kovin innoissaan veneitä nähdessään. Hetkisen kuluttua show oli valmis alkamaan. Kokonainen miekkavalaiden parvi, noin kymmenisen yksilöä, esittäytyi välillä pareittain ja muutaman kerran hienossa, jopa kahdeksan valaan rivistössä. Saimme seurata tätä näytöstä melkein tunnin. Aivan käsittämättömän hieno elämys! Kolmas mahdollinen laji olisi ollut kaskelotti, mutta ne jännittävät miekkavalaiden (killer whale) seuraa, joten tällä kertaa ne jäivät näkemättä. 

Paluumatka olikin sitten melkoista rytyytystä ja kauhukahvasta ja reisilihaksista piti ottaa kaikki irti kumipaatin rytkyttäessä munuaisia irralleen. Rantaan päästyämme kroppa huusi; kylmä, kuuma, juoma sattuu, perseeseen sattuu… No, äkkiä siitä toettiin takaisin kävelykuntoisiksi, joskin huomenna saattaa olla paikat hellinä.

Meri-ilma tekee nälkäiseksi ja aloimme etsiskellä lounasravintolaa. Sunnuntai näytti kovin sulkeutuneelta, mutta löysimme kuitenkin viereisen hotellin ravintolan, jossa tilasimme merellisen salaatin ja lämpimän kalkkunavoileivän. Hyvää ja tuoretta.

Iltapäivällä kävimme myös tarkistamassa läheisen majakan sekä sen läheisyydessä sijainneen näköalavessan. Ajelimme vielä Andoyan  ympäri, minkä jälkeen alkoi tuntua, että päivän hommat oli hoideltu.

Illaksi olimme varanneet rantasaunan meren rannalta. Sauna oli koppi, jossa oli kylmä ulkosuihku, mutta sentään Harvian kiuas. Lämpömittari näytti sataa astetta, eli kyllähän siellä tarkeni. Mutta ilmanvaihdon olivat sinne unohtaneet rakentaa. Meri oli sopivan vilpoinen siten, että jalkoja hieman kangisti, mutta ei mitenkään liian tuskaisesti, joten uskaltauduimme uimaan kolmeen otteeseen. Luultavasti 10-12 asteista. Matkalla uiskenteli seuranamme muutama meduusa. Tämä oli meille toinen kerta ikinä norjalaisessa saunassa ja vaikuttaa siltä, että saunan sisäkahva muodostuu ongelmaksi. Ensimmäisellä kerralla vuosia sitten saunan kahva oli metallia ja nyt kahva oli aseteltu siten, että rystyset runnoutuivet ovea kiinni laittaessa. Pitää ehkä opiskella vielä lisää norjalaisten saunojen arkkitehtuuria.

Ma 27.7.2020

Rauhallisen aamiaisen ja pakkailun jälkeen aloimme valmistautua lunniretkelle eli paikallisittain puffiturille. Meillä oli reilut pari tuntia aikaa h-hetkeen, joten tarkistimme Andenesin leipomo-, apteekki- ja urheilukauppapalvelut. Kävimme kävelemässä myös Norjan pisintä (2,7 km) pitkää hiekkarantaa. Aurinko paistoi ja lämpötila kipusi jo aamupäivästä yli 20 asteen, joten rannalle alkoi ilmestyä jopa uimaan aikovia ihmisiä.

Vähän ennen yhtä suuntasimme Bleikiin lunnisafarin lähtösatamaan. Aiemmin olimme netistä lukeneet, että varausta ei tarvittaisi. Onneksi pari päivää ennen tajusimme, että varaus kuitenkin tarvitaan poikkeustilanteen vuoksi ja saimme onneksi paikat. Normaaliaikoina on varmaankin mahdollista ottaa enemmän turisteja paattiin, mutta korona on supistanut määrää. Nyt meitä oli 14.

Putputtelimme Lauralla Bleikin saaren tietämille ja pian alkoi näkyä satamäärin lunneja lennossa ja uimassa. Oikeasti niitä on noin 200 000 eli melko helppo havaita ilman sen kummempia lunninbongaustaitoja. Tämä on noin kolmas kerta, kun olemme saaneet katsella lunneja ja aina ne ovat yhtä sykähdyttäviä. Toisena erikoisuutena olivat saaren yllä kaartelevat, lunneja lounaakseen havittelevat kotkat, joita oli parhaimmillaan yli kymmenen. Oppaamme Rasmus, iäkäs gubbe, oli asiantunteva ja kertoili myös paikan historiasta mukavan leppoisasti. 

Reissu kesti noin puolitoista tuntia, minkä jälkeen lähdimme ajelemaan seuraavaan kohteeseen, Kongsmarkiin. Kongsmarkia mainostetaan Vesterålenin ja Lofoottien taitekohtana eli Lofootit alkavat uhkaavasti lähestyä… Poikkesimme matkalla Sortladissa pitakebabilla. Loistavaksi kuvittelemamme norsken taitomme ei vissiin olekaan ihan maailman selkeintä, sillä kahden annoksen sijaan saimme vain yhden. Kumma juttu. Onni onnettomuudessa tosin, sillä annos oli todella iso. 

Matkalla alkoi hieman sadella ja lämpötila tipahti lähes hellelukemista reiluun kymmeneen asteeseen. Kongsmark hytteferieen päästyämme sade kuitenkin alkoi hellittää ja aurinkokin pilkahteli vuorten takana. Tällä kertaa majastamme, joka itseasiassa oli ihan oikea talo, oli vuoristonäkymät meren sijaan. Ihanan rauhallinen paikka! Pohjois-Norjassa on siis todella paljon turisteja, joskin suurin osa on norjalaisia. Suomalaisiakin näkee enää vain harvakseltaan Lyngenin jälkeen. Sivumennen sanoen: hyvin olemme onnistuneet välttämään telttailun eli majapaikkoja on saanut melko lyhyelläkin varoitusajalla.

Illallista värkkäillessämme huomasimme, että mökin siivous lienee täysin edellisten asiakkaiden kontolla. Kahteen aiempaan mökkiin verrattuna siisteystaso oli aivan eri luokkaa. Astioiden tahmaisuus johtui tiskikoneen epäkunnosta. ”Korjaaja tulee pian ”-lappu lienee laitettu jo viime kesänä, sillä siinä kunnossa astiat olivat. Tai sitten norjan kielen taito teki taas tepposet ja lapussa lukikin aivan jotain muuta…