Granada

Loppuajasta keli Maissisaarilla muuttui epävakaisemmaksi, välillä jopa myrskyisäksi ja tuulet sekoittivat sukellusvedet melkeinpä käyttökelvottomiksi. Muutenkin tuntui, että on aika lähteä. Granadaan siis. Hieman jännitti miten pääsisimme saarilta pois, mutta lähtöpäivänä tuuli olikin lähes nolla ja venekyyti Isolle Maissisaarelle tasainen. Matka jatkui 12-paikkaisella koneella lähes pilvettömällä taivaalla eikä aikaakaan, kun olimme jo Managuassa. Koneen koko lienee vaikuttanut siihen, että rinkkojemme lisäksi myös meidät punnittiin käsimatkatavaroinemme. Taisimme reputtaa punnituksessa, sillä 12 matkustajan sijasta koneessa istui vain 11…

Managuan kentällä meitä oli vastaanottamassa kuski Victor, jonka Granadan majapaikkamme emäntä Myriam oli meille järjestänyt. Tunnin matka Granadaan taittui melko hysteerisesti Victorin puikkelehtiessa Mazdallaan (vm. 1980) kaikenkervaisten tienkäyttäjien lomassa. Katselimme vähän ihmeissämme ikkunoiden ohi vilistäviä maisemia. Maissisaaret ovat aivan oma juttunsa, mutta tämä oli oikeaa Nicaraguaa. Managuan esikaupungit eivät tuntuneet kovinkaan houkuttelevilta.

Granadassa espanjalasisyntyinen Myriam emännöi iloisella otteella Hostel Casa Sacuanjochea pienen poikansa ja kaniperheen kanssa. (sivuhuomautus: kanien sielunelämää ja puuhia ei ole helppo ymmärtää). Talo on perinteisen kolonialistinen, ulkopuutarha keskellä olohuoneena ja huoneet ympärillä ja perhe asuu samassa talossa. Monin tavoin tulee mieleen näkemämme casa particularet Kuubassa.

Järkyttävän nälän ajamina lähdimme viettämään kaupungille jonkin neitsyen merkkipäivää (koskaan ei selvinnyt kenen), mitä myös moni paikallinen oli kaupungilla juhlistamassa. Liekö juhla vaikuttanut siihen, että monessa paikassa kovin turistiseksi leimattu Granada ei tuntunutkaan niin turistirysältä paikallistenkin juhliessa katukuvassa.

Turistien määrä Granadassa ei ole mikään ihme, onhan tämä latinalaisen Amerikan vanhimpia kaupunkeja. Hienoa vanhaa arkkitehtuuria, kapeita katuja ja takseina toimivia vanhanaikaisia hevoskärryjä. Ja aina välillä kovaa ilotulituksen pauketta ja kirkonkellojen soittoa; emme koskaan saaneet selville liittyvätkö nämäkin tuon neitsyen juhlintaan.

Yllättävää kyllä, kaupungin humu ilotulitteineen ja mariachiorkestereineen tuntui tosi virkistävältä yli kahden viikon aaltojen kuuntelun jälkeen. Turistien määrästä kertoo kuitenkin monenmoiset kaupustelijat ja muutamat kerjäläiset. Köyhähän tämä maa on kuin mikä, mutta kaikkea ei voi ostaa tai kaikille ei voi antaa eli välillä tuntuu melko kurjalta. Juhlimme silti neitsyttä miltei pikkutunneile.

Pitkin matkaa on käynyt selväksi, että meillä on liian painavat rinkat. Poikkeuksetta lentoyhtiötkin ovat niistä sakottaneet. Teimme siis pitkän harkinnan jälkeen päätöksen, että luovumme retkeilykamppeista, joita olimme tähän mennessä käyttäneet vain kerran, Death Valleyssa. Teltan, makuupussien, retkipatjojen ja retkikeittimen karsiminen kevensi rinkkojamme yhteensä kahdeksan kilon verran. Paikallisen postitoimiston señora oli erittäin avulias. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun kansainvälisellä yhteistyöllä ja kahden teippirullan avulla saimme kasattua paketin, joka kestää (toivottavasti) Koti-Suomeen saakka. Postin asiakaspalvelijat Suomessa voisivat ottaa opikseen.

Granada on tähänastisen reissumme ehdottomasti kuumin paikka. Lämpötila on suunnilleen sama kolmisenkymmentä astetta kuin Maissisaarilla, mutta täältä puuttuvat viilentävät meri ja tuuli. Niinpä kaksi yötä riittänee täällä, huomenna lähdemme kohti uutta saarta.