Islanti, taas

Ensimmäinen reissumme Islantiin vuonna 2016 jätti jälkensä ja jo silloin aavistelimme palaavamme takaisin. Erityisesti jäi mieltä kalvamaan maan luoteiskolkka, Westfjords, jota ehdimme aiemmin vain raapaisemaan. Tällä kertaa emme lanaisikaan koko saarta. vaan keskittyisimme olennaiseen eli kuumiin lähteisiin ja lunneihin ja molempia olisi Westfjordsissa tarjolla. Asunnon olimme vuokranneet bungalo.com:sta ja nelivetomenopelin Lotuksen lentokenttätoimistosta.

Kylpy 1: Krosslaug

Lento oli Keflavikin kentällä jo aamuyhdeksältä ja suunnitelman mukaisesti olimme tien päällä jo ennen kymmentä. Auton kanssa kävi paremmin kuin hyvin. Palautussekaannuksesta johtuen saimme suuremman auton huomattavasti halvemmalla, kuin sen, jonka olimme alunperin tilanneet. Ja wifin vielä kaupan päälle. Automaattivaihteisto vaihtui manuaaliin, mutta eipä haitannut sekään.

Ajelimme hyvää vauhtia, mutta kiireettömästi kohti määränpäätä, pysähdellen välillä mm. ruokakaupassa, sillä majapaikkamme lähikauppa on noin 40 km:n päässä. Otimme kyytiin myös pari liftarityttöä ja hyvä, kun tarjosimme kyydin, sillä olivat jääneet bussista ja seuraava olisi mennyt vasta seuraavana päivänä. Toinen sattui myös olemaan suomalainen.

Saavuimme kohteeseen viiden maissa. Asunto oli neljän huoneiston rivitalon pääty vuoristonäkymillä. Perusasunto, peruskamoilla ja mikä parasta: tien toisella puolella meren rannalla kuumalähdekylpy! Isäntä Rögnvaldur otti meidät vastaan ja hyvin pian tuloseremonioiden jälkeen olimmekin jo pulikoimassa kuumassa, hieman leväisessä, kivillä vuoratussa kylvyssä. Ja mikä luksusta: aivan kahdestaan. Kylvyn lämpötila oli aivan ihanteellinen 38 °C, keli puolipilvinen, vuoret ja meri siellä missä pitikin, eli olosuhteet melkoisen kohdillaan.

Kylpy 2: Hörgshlíðarlaug

Kelistä oli luvattu hieman sateista, joten päätimme ajella Westfjordsin suurimpaan kaupunkiin, Ísafjörðuriin. Matkalle osui tämän maankolkan suurin vesiputous Dynjandi ja koska sää olikin yllättäen passeli, niin otimme putoukset haltuumme samoin tein. Pari vuotta sitten ringroad-reissullamme tämänkaltaisessa paikassa olisi ollut mustanaan ihmisiä, mutta nyt siellä oli meidän lisäksemme vain pari turistia. Oikein mukavaa ja kyllä suuret, romahtavat vesimassat vetävät aina hiljaiseksi.

Nälkä alkoi vaivata ja ajelimme melko suoraan Ísafjörðuriin lounaalle. Löysimme viihtyisän ravintolan ja rapsakaksi paistettu lohi oli tuoretta ja oikein maukasta. Vettä satoi melkoisesti, joten kaupungin kaduilla samoilu jäi hyvin lyhyeksi. Eipä siellä kauheasti olisikaan ollut katsomista, paitsi kalastusveneitä.

Päivän kylvyksi olimme ajatelleet majapaikasta kauimpana sijaitsevan Hörgshlíðarlaugin. Se oli kaukana myös ihan kaikesta muusta ja jopa reitiltämme, mutta kylpyynhän sitä piti taas päästä. Mutkaisen, kuoppaisen ja kapean soratien varrelta, aivan meren ääreltä, löytyi betoniallas ja pieni pukuhuone ja eikä taaskaan ketään muita! Pettymys oli pienoinen, kun pukkarin kyltissä luki: Yksityialue. Kysy lupa läheiseltä maatilalta. Siispä takaisin ja kysymään. Maatalon ovi oli auki ja ovelle koputtaessa ilmestyi rähjäinen maajussin ja 60-luvun hipin sekoitus, joka ei liikoja puhellut. Kysymykseen kylpyluvasta vastaus oli ”Jau” eli sen rattoisan jutustelutuokion perusteella päättelimme, että puljauspassit oli lunastettu.

Allas oli siisti ja vesi kuumaa. Mereen ei oikein tohtinut sännätä, sillä rannat ovat kivisiä ja leväniljakkaita. Vesi oli eiliseen verrattuna pari astetta kuumempaa, ehkä noin 40 °C, joten lämpötila lyhensi kylpyä huomattavasti, mutta yhtä kaikki taas hieno kylpykokemus!

Kylvyn lämpö luissa ja ytimissä lähdimme ajelemaan kotia kohti. Olimme katsoneet kartasta oikoreitin vuoren yli: tie F66 oli tarkoitettu vain nelivetoajoneuvoille ja sellainenhan meillä oli. Tien alkupää oli merkattu selkein kyltein, mutta siihen se jäikin. Kun katsoimme oletettua tien paikkaa, virtaavaa jokea ja korkeaa vuorta, iski uskon puute. Päätimme kuitenkin ottaa normaalin soratien tämän kovin epämääräisen kärrypolun sijaan. Hieman jäi kyllä kalvamaan, että olisimmeko kuitenkin selvinneet… Ensi kerralla sitten. Päätöksestämme johtuen ajoimme yli 100 km suunniteltua enemmän ja päivän saldoksi tuli lähes 500 km. Eihän se paljolta kuulosta, mutta nämä tiet…

Kylpy 3: Pollurinn

Päivästä oli lupailtu aurinkoista, joten päätimme katsastaa alueen lunnitarjonnan. Látrabjarg on Euroopan suurin lintukallio, 14 km pitkä ja korkeimmillaan 441 metriä. Se on myös Euroopan läntisin paikka, jos Azoreita ei lasketa (ja kukapa niitä laskisi). Tie sinne oli pahin tähänastisista, kapea, mutkainen, kuoppainen ja tietenkin kaiteeton, ja yleensä jommallakummalla puolella oli aina kymmenien metrien pystysuora pudotus. Kuoppia oli sen verran, että Kiinasta tilattu aktiivisuusranneke näytti automatkan jälkeen kahtatoistatuhatta askelta. Mutta kyllä näihinkin alkaa jo pikkuhiljaa tottua.

Lintuja Látrabjargissa asustaa miljoonia; suulia, kiisloja, ruokkeja ja tietenkin lunneja. Päiväsaikaan suurin osa lunneista oli merellä kalastamassa, mutta rokulipäivän viettäjiä löytyi kyllä yllin kyllin, kun vaan uskalsi kurkkia jyrkänteen reunan yli. Neljänsadan metrin pystysuora pudotus pistää kyllä varomaan askeliaan.

Muita turisteja oli paikalla muutamia kymmeniä, mutta suuri osa ei jostain syystä tohtinut liikkua kauaksi parkkipaikalta. Nousimme muutaman kilometrin matkan jyrkänteen korkeimmalle kohdalle ja saimme syödä eväämme siellä kahdestaan kaikessa rauhassa aurinkoisessa ja lähes tyynessä kelissä. Näköala oli päätähuimaava, samoin kuin miljoonien lintujen kakan haju, joka silloin tällöin pöllähteli alempaa kalliolta.

Viiden tunnin ankaran lintujentarkkailun jälkeen tuntui siltä, että kuuma kylpy tekisi hyvää. Vain 74 kilometrin päässä Tálknafjörðurin kylän vieressä oli Pollurinn-niminen talkoilla ja lahjoitusvaroilla ylläpidetty kuuma lähde. Kolme betoniallasta, joissa yhdessä oli vähän turhan kuumaa vettä, mutta kahdessa matalammassa oikein miellyttävää 39-asteista. Tällä kertaa emme päässeet kylpemään kahdestaan. Altaassa likosi yksi paikallinen, ja kohta seuraamme liittyi myös vanhempi amerikkalainen pariskunta. Rouvan isovanhemmat olivat kotoisin Rovaniemeltä. Tämän ja paljon muutakin ehdimme kuulla kylpymme aikana. Kovia puhumaan nuo amerikkalaiset.

Kylpy 4: Reykjafjarðarlaug

Päivän aiheeksi olimme valinneet museot. Ensimmäinen sijaitsi Selandalurissa, taas yhden möykkyisen soratien päässä. Islantilaisen naivistin, Samúel Jónssonin maatila oli vapaaehtoisvoimin restauroitu osittain ulkoilmamuseoksi. Kunnostustyöt olivat edelleen käynnissä ja näyttelyn työnjohtaja riensi kertomaan meille mistä oli kyse. Itse taiteilija oli meille tuntematon suuruus, mutta jos hänen maatilaansa näin kunnostetaan ja vaalitaan, niin jotainhan hänessä täytyy olla. Hänen veistoksensa toivat mieleen erään hyvinkin tuntemamme taiteilijan työt ja ehkäpä juuri tämä tuttuus ja paikan eristäytyneisyys tekivät ison vaikutuksen.

Lounasta söimme Bíldudalurissa: mureaa lammasta ja aimo annos fish and chipsia. Molemmat ensiluokkaisia! Ostimme vielä ravintolan yhteydessä olevasta kaupasta mainiota salmiakkisuklaata. Täällä taidetaan palvoa salmiakkia vielä paljon enemmän kuin Suomessa. Eipä tarvinne paljoa pohtia, mitä ostaa kotiinviemisiksi.

Toinen museo kuulosti enemmän kuin lupaavalta: Merihirviömuseo. Lipunmyyjä kertoi, että viimeisin havainto oli tehty Dynjandissa joskus 1800-luvulla ja paljon on tarinoita erityyppisistä monstereista. Hän totesi, että he eivät väitä, että niitä on olemassa tai tai että niitä ei ole olemassa. Jokainen saa päätellä oman totuutensa museon aineiston turvin. Näyttely oli kiinnostava, interaktiivinen ja ajatuksella ja sydämellä laadittu.

Päivän kylvyksi valikoitui lähistöllä sijaitseva Reykjafjarðarlaug. Siellä oli kolme kivettyä luonnon allasta ja leväinen betoniuima-allas. Vaikka luonnonpaljussa oli muutakin porukkaa, päätimme silti pulahtaa sinne. Ja kuinkas ollakaan siellä istuskeli tuttu kaveri, eli Samúel Jónssonin museon nokkamies. Pieni on Westfjords. Kylpy oli erityisen kuuma, kuumin tähänastisista, arviolta 41 °C. Jonkin aikaa hikoiltuamme uskaltauduimme/jouduimme kokeilemaan hyvin leväistä isoa allasta. Mukavasti viilensi noin 35 °C vesi jo hieman keittokinkulta tuoksahtavat kankut.

Kylpy 5: Hellulaug

Perinteistä poiketen aloitimme päivän touhut kylpemällä. Tähän oli syynä lähinnä se, että noin 20 km päässä majapaikastamme sijaitseva Hellulaug tuntui olevan aina kansoitettu ja päättelimme, että keskivertoturisti haluaa kylpyyn vasta iltasella. Väärin päättelimme, sillä paikalla oli italialaispariskunta ja kolme espanjalaista heppua. Meillä kävi kuitenkin hyvä säkä tai sitten osasimme olla sopivan luotaantyöntäviä, sillä eipä aikaakaan, kun nökötimme altaassa taas keskenämme. Paikka oli tähänastisista ehdoton ykkönen: kallionkoloon muotoiltu kivirinki ja helposti puljattavaa 38 °C vettä. Viihdyimme tosi pitkään auringon porottaessa kirkkaan siniseltä taivaalta. Autuasta! Vasta ollessamme pukeutumassa ilmestyi paikalle seuraava kylpijäpari.

Auton ikkunat huurussa ajelimme Rauðasandurin hiekkarannalle. Rauðasandur tarkoittaa suomeksi punaista hiekkaa. Ja sitähän siellä riitti, kuten myös mustaa ja keltaista, kymmenen kilometrin pituudelta. Leveyttäkin löytyi parhaimmillaan satoja metrejä. Muita turisteja ei täälläkään montaa näkynyt.

Ensimmäisestä paikasta emme koskaan päässeet hiekalle asti moninaisten vesiesteiden vuoksi. Osuimme kuitenkin kävelemään tiirojen pesimäalueen poikki ja sen saimme tuntea terävinä nokkaisuina pääkopissamme. Tuli elävästi mieleen eräs kauhuelokuva 60-luvulta… Toinen yritys kohti rantaa onnistui siinä mielessä hyvin, että pääsimme ihastelemaan silmänkantamattomiin riittävää hiekkaa. Merelle asti emme kuitenkaan päässeet jälleen vesiesteiden vuoksi. Nautimme termarikaffet rantatöyrään suojissa. Myös rannan toiseen päähän vei tie ja päätimme tsekata myös sen suunnan. Nyt onnisti: pääsimme vihdoin ihastelemaan meren tyrskyjä. Upeaa hiekkarantaa silmän kantamattomiin ja vilpoisen kelin vuoksi ei todellakaan pelkoa aurinkoa palvovista rantaturisteista.

Tie Rauðasanduriin oli luku sinänsä. Samanlainen kuin Látrabjargiin, mutta vielä monta kertaa jyrkempi. Eikä kulkemista helpottanut yhtään jyrkimmässä kohdassa työtään tekevä kaivinkone.

Kylpy 6: Kylpy omalla terassilla – Sandgerdi

Autoilupäivä eli ajelimme kohti etelää lähemmäksi asutusta ja lentokenttää. Poikkeilimme välillä lähinnä huoltoasemille nauttimaan paikallista herkkua, hodareita. Niimpä! Jostain syystä hot dogit ovat kovin islantilainen juttu ja huoltsikkaherkku. Matkalla tarttui mukaan villasukat ja salmiakkia eri muodoissa.

Olimme varanneet asunnon Sandgerdistä, lentokentän lähistöltä ja meidät majoitti puolalaissyntyinen, hyväntuulinen Jolanta. Uudenkiiltävä asunto omalla terassikylvyllä. Tylsin kylpy tähänastisista, mutta eipä silti ole vaikea arvata, missä suurin osa iltaa kuluu…

Ajelimme illalliselle läheiseen Keflavikin kylään, Kaffi Duus ravintolaan. Söimme molemmat merikrottia, pienellä hummerin pyrstöllä ja katkaravuilla. Merikrotti, tuo ”köyhän miehen hummeri” oli uusi tuttavuus ja annos oli kaiken kaikkiaan erinomainen, reissun paras ruoka.

Terassipaljun lämpötilan säätö vaati hieman keskittymistä, mutta kun saimme sen kohdilleen, kylvimme itsemme rusinoiksi.

Viimeinen päivä – ei kylpyä

Viimeisenä päivänä on aina vaikea keksiä ajankulua, kun auto pitää palauttaa tiettyyn aikaan ja tasainen tihkusade myös pistää miettimään, että tohtiiko kotiinmenovaatteita kastella ihan tyystin. Ratkaisuksi kelpasi museo ja runsaahkosta valikoimasta päädyimme islandic Rock and Roll museoon. Yksi vaihtoehto ja varmaankin äärimmäisen mielenkiintoinen olisi ollut suolakalamuseo…

Museossa käsiteltiin Islannin rokin historia ihan mielenkiintoisesti ja yllättävää kyllä pari muutakin tuttua löytyi kuin Björk. Tärkein asia, jonka täällä opimme, oli että punk on islanniksi pönk.

Lounaaksi fiskur o franskar Grindavikissä ja kentälle odottelemaan lähtöä. Luultavasti vielä joskus takaisin.

(Yritämme laittaa näkösälle piakkoin lisää kuvia.)