Bonaire

Bonaire, ABC-saarten B ja yksi Hollannin kunnista; hieman kaukaisempi sellainen. Viime vuoden sukellusolosuhteet Curacaolla saivat meidät toistamiseen innostumaan joulunvietosta Hollannissa/Karibialla, etenkin kun kuulimme, että Bonaire olisi vielä loistokkaampi sukelluskohde kuin Curacao.

Meillä ei oikeastaan ollut mitään käsitystä Bonairen koosta verrattuna Curacaoon, mutta heti tuli vaikutelma paljon pienemmästä. Ja niimpä: Bonairella on alle 20 000 asukasta Curacaon yli 100 000 vastaan. Ja sen todella huomaa. Hetkellisesti väkilukua kasvattavat pääkaupunki Kralendijkin keskustan satamaan parkkeeraavat valtavat loistoristeilijät. Yhdellä risteilijällä saattaa olla lähes 4000 matkustajaa. Jos sattuu samaan aikaan keskustan kaduille kuin nämä lukuiset risteilyturistit, voi kuvitella, että tämähän on ruuhkainen kaupunki. Totuus kuitenkin on, että aluksettomina päivinä keskustan kadut ammottavat lähes tyhjyyttään.

Yksi Bonairen valteista on ystävällisyys ja toinen puhtaus. Ja vaikkei mistään enää täydellistä lintukotoa varmaan löydykään, niin Bonaire on ilmeisen turvallinen.

Yksikään surffailemamme hotellivaihtoehto ei vakuuttanut, joten päädyimme vuokraamaan kaksi eri asuntoa Airbnb:stä. Hinnatkin vaikuttivat edullisimmilta kuin perinteisissä hotelleissa. Auton varasimme myös jo Suomesta käsin. Julkista liikennettä tai takseja ei juurikaan ole, eli oma auto on saarella lähes pakollinen. Ja mielellään neliveto, sillä huonoimmillaan tiet ovat melkoista perunapeltoa.

Ensimmäinen asuntomme, Casita Andrea, sijaitsi rannan tuntumassa. Ison huvilan kylkeen rakennetun studion luontaisetuihin kuului uima-altaan ja puutarhan käyttö. Mukava oli sukellusten jälkeen suolaisena raikastua pihasuihkussa ja altaassa. Miinuksena oli hillitön tuuli, joka puhalsi pihan läpi jatkuvasti niin, että kaikki vähänkään vahingoittuva piti teljetä tiukasti kiinni.

Toinen asumus olikin sitten aivan omaa laatuaan. Entinen merimies Hans (Suomenkin rannikot useasti seilannut) piti ekoretkiyrityksen sivussa vanhaan hevostalliin remontoimaansa majaa keskellä saarta kaktusviidakossa. Ekomajan tästä teki tarkka tehokas jätteiden lajittelu, aurinkosähkö ja veden säännöstely. Mikään edellämainituista ei tosin tuottanut mitään ongelmia ja vettäkin riitti aivan normaalimittaiseen suihkuun. Olimme onnekkaita, sillä neljän vuoden kuivuuden jälkeen saarta oli siunattu muutamalla sadepäivällä ja puutarha oli pikkuhiljaa alkanut saada vihreää ylleen.

Kesympää naapuriosastoa edustivat siat ja kanat sekä yöt läpeensä kiekunut kukko, joka tosin menetti päänsä eräänä iltana. Hieman villeimpinä kaktusaidan takana käyskentelivät hinkuivat aasit ja mäkättävät vuohet. Näidet lisäksi iso joukko lintuja rääkyvistä papukaijoista hiljaisiin kolibreihin, iguaaneja ja muita liskoja, sekä kotiaan kolisuttavia erakkorapuja. Äkkinäinen saattaisi kuvitella, että kaiken tuon röhkinän, kiekunan, hinkunan, määkinän ja muiden tunnistamattomien rääkäisyiden keskellä ei saisi nukuttua, mutta väärin! Joko se oli sukellusten typpikertymä tai sitten raitisilmamyrkytys, mutta joka yö vetäisimme auvoisasti yhdeksän tunnin unet. Hieno ja hyvä oli studiokin, mutta erityisesti hevostallin ylisillä riippumatossa lekottelussa kulminoitui tämän majapaikan hienous!

Lisätoimintaa järjestivät potsit, kun ne olivat eräänä iltana päättäneet porukalla lähteä lätkimään lätistään. Hämmästys oli suuri, kun terassiltamme kuului nöf ja vastaan tuijotti aitauksesta tuttu töpselinokka. Oli siinä röhinää ja räiskettä, kun Hansin kanssa jahtasimme niitä pitkin tiluksia. Kolmesta tilan koirasta ei toimituksessa ollut mitään apua, sillä sian nähdessään ne pötkivät pakoon häntä koipien välissä.

Curacao on nähty, Aruballe tuskin menemme (pilvenpiirtäjiä ja isoja hotelleja), mutta Bonairelle saattaisimme kuvitella joskus palaavamme.