Bonairelle oli tarkoitus palata jo viime vuonna, mutta aivan törkeän kalliit lennot tekivät asian mahdottomaksi. Tälläkin kertaa lennot olivat tyyriit, mutta saavutettavissa. Lieneeköhän tämä jokin trendi?
Bonairesta on kirjoitettu jo kahdelta edelliseltä reissulta sen verran, että tällä kertaa kuvat ja lähinnä sukelluskuvat, saavat kertoa suurimmat tarinat.
Lentojen koviin hintoihin takaisin: näytti, että sukellusturismi on kasvanut edelliskerrasta ja kysyntä tietenkin nostaa hintoja. Ruuhkia ei silti päässyt muodostumaan ja miltei joka kerta saimme sukeltaa aivan ylhäisessä yksinäisyydessämme. Myös Dive Friendsin huomattavasti kasvanut tankinvaihtopisteiden määrä antoi ymmärtää, että kysyntää on aiempaa enemmän.
Kralendijkin keskusta oli pysynyt aivan entisellään, mutta rannoille oli rakenteilla useita uusia hotellikeskuksia. Suurin osa ei niinkään viehättävän oloisia. Me olimme varanneet Airbnb:n kautta paritalon puolikkaan ”kanaaleilta”; paikasta mihin emme aiempien vuosien mielikuvan perusteella olisi suostuneet astumaan jalallakaan. Mutta Merrelin ja Steven Watervillan kuvat omine uima-altaineen saivat meidät tekemään varauksen halveksumaltamme alueelta. Eikä todellakaan tarvinnut pettyä: talo isoine terasseineen oli todella huippu! Ja tietenkin kolme ja puoli kylppäriä kruunasi kaiken…
Sukelluksen vuoksihan Bonairelle mentiin ja sukelsimme noin kaksi kertaa per päivä: 27 sukellusta ja kahta minuuttia vaille 27 tuntia veden alla. Näkyvyys oli viime vuosiin verrattuna ehkä parempi eikä virtauksia ollut juuri lainkaan. Teimme taas myös kaksi itäpuolen sukellusta perinteisesti East Coast Diversien kanssa.
Sukellukset sujuivat mallikkaasti lukuunottamatta hieman rajua Karpatan rantautumista. Meno veteen sujui hyvin, mutta paluu oli melkoisen näyttävä aallokon paiskatessa meidät rantakivikolle. Tulipahan todettua, että jos makaa selällään pärskien kivikossa, ei ole mitään mahdollisuutta nousta seisomaan kamat päällä. Koppakuoriainen tai kilpikonna selällään kuvaa tilannetta parhaiten. Laiska sai näyttävät ventit sääriin ja rystyseen, mutta Karoliina selvisi aivan kuin ihmeen kaupalla vammoitta. Onneksi ei kuitenkaan käynyt sen pahemmin ja vahingosta viisastuneena ensi kerralla pitänee tehdä aaltoarvio ennen Karpatan sukellusta. Tässä rytäkässä Karoliinan uusi hieno pinkki räpylä karkasi ja katselimme kun aallot keinuttivat sitä kohti Venezuelaa. Eikun uutta ostamaan. Onneksi löytyi samanlaiset. Sivumennen sanoen nämä Scubapron erikoisenmalliset räpylät ovat aivan ylivertaiset muihin verrattuna. Ja tämä ei ole maksettu mainos! Niillä on todella helppo kääntyillä ja väkkäröidä miten tahtoo. Ei niitä turhaan kehuta.
Räpylän menetys ei ollut ainoa reissun tavaramenetys. Itseasiassa tarina alkaa jo ennen matkaa, kun K:n sukellustietokone D4 todettiin huollossa kelvottomaksi: syvyysanturi näytti 6 metriä pieleen. H:n maski hajosi yhden sukelluksen alussa: selvä reikä silikonissa. Ja lisäksi toiseksi viimeisenä päivänä kamerakotelo holahti täyteen vettä. Ja sitähän ei tavallinen kamera oikein kestä. Syy oli ilmeisesti roska kotelon tiivisteessä eli kotelon pitäisi siis olla kunnossa.
