Greyhound

Aiemminkin reissuillamme olemme havainneet, että amerikkalaiset ovat maailman uteliainta kansaa. Nytkin usean aivan tavallisen kaduntallaajan huomioi kiinnittyi rinkkavarustuksiimme niin paljon, että heidän piti ihan kysyä miksi moinen kantamus. Tässä valossa ei ole vaikeaa käsittää meneillään olevaa urkintakohua: vaikka tiedolla ei sinänsä tekisi yhtään mitään, niin ainahan se on hyvä tietää!

Vaikka Seattlen Greyhound-bussiasema oli aivan keskustassa kiiltävien pilvenpiirtäjien keskellä, sinne astuessaan tunsi tulleensa aivan toiseen maailmaan. Niinkuin kaikkialla muuallakin maailmassa, sinne kerääntyy hyvinkin värikästä seurakuntaa. Varsinkin, kun bussilla matkustaminen on melko halpaa: matka Seattlesta San Franciscoon maksoi netistä etukäteen ostettuna vain 70 dollaria, eli vähän yli 50 euroa. Matkaa kuitenkin on liki 1300 kilometriä.

Olimme jo tsekanneet rinkkamme sisään ja odottelimme bussin lähtöä. Huomiomme kiinnittyi lippujonossa olevaan isokokoiseen mieheen, josta tuli elävästi mieleen elokuva Yksi lensi yli käenpesän. Eikä vähiten siksi, että tämä oli pukeutunut vaaleanharmaaseen collegeasuun ja ranteessaan oli keltainen muoviranneke. Ei matkatavaroita. Tiskille päästyään mies ilmoitti, että hänellä ei ole henkilöllisyystodistusta, mutta lippu pitäisi silti saada. Lipunmyyjätäti oli tiukkana ja mies poistui näyttämättä sen kummemmin pettyneeltä.

Tuskin pääsimme ihmettelemästä tapahtunutta, kun jonossa oli jo toinen harmaa-asuinen mies. Tällä oli matkatavaroita läpinäkyvä muovipussi, jossa oli tupakka-aski ja jotain papereita. Ilmeisesti myös henkilöllisyystodistus, koska tällä kertaa lipunosto tuntui onnistuvan. Kun tuli maksun aika, mies otti toisen kengän jalastaan, iski sen tiskille ja kaivoi pohjallisen alta kahdenkymmenen dollarin setelin. Tiukkailmeinen lipunmyyjärouva tipahti totaalisesti ja kävi nauraen hakemassa takahuoneesta kumihanskat, joilla vastaanotti maksun. Mutta ikävä kyllä miehen haluama lippu olisi maksanut yli neljäkymmentä dollaria eikä kengästä löytynyt enempää. Eli kaupat jäivät tältäkin herralta tekemättä.

Mies poistui paikalta yhtä tyytyväisenä kuin ensimmäinenkin ja jäimme jännittämään, tulisiko niitä vielä lisää. Bussimme lähtö kuitenkin keskeytti odotuksen. Itse bussimatka sujui niin hyvin kuin 21-tuntinen bussimatka vain voi sujua. Seuraavan aamun valjetessa olimmekin jo Kaliforniassa.

Amerikkalainen tapa: laukut jonottavat omistajiensa puolesta pääsyä bussiin.
Amerikkalainen tapa: laukut jonottavat omistajiensa puolesta pääsyä bussiin.
Burritot yöpalaksi
Burritot yöpalaksi
Ja yhtäkkiä olimmekin jo Kaliforniassa
Ja yhtäkkiä olimmekin jo Kaliforniassa

2 kommenttia

  1. Taco Bell!! Lasten kanssa käytiin aika usein (Grand Haven -92-93), Kelseyllä oli suosikkitaco, en enää muista mikä. ”Soft” jokin.

Vastaa