Norja – Lyngen

Ke 22.7.2020

Tänä outona keväänä, kun maailma oli mennyt kiinni, katselimme mökillä Areenasta Lofooteille sijoittuvaa sarjaa. Laiska kysyi, että jos kesällä saa matkustaa, niin mennäänkö tuonne. Vaikka ajatus tuntui silloiseen tilanteeseen nähden melko villiltä, ajatus Lofooteista ja ylipäätään Norjasta, jäi kytemään. Kun Suomi ja Norja aukaisivat rajansa, ostimme heti autojunapaikan ja makuuhytin Tampereelta Kolariin. 

Tätä ennen olimme käyneet kaksi kertaa Pohjois-Norjassa, mutta emme koskaan Lofooteilla. Emme tosin nytkään tiedä päädymmekö sinne asti, kun ensimmäiset neljä yötä on varattu, eivätkä ne ole Lofooteilta. Mutta sielläpäin ainakin.

Auto pakattu, nokka kohti Norjaa

Lähdimme keskiviikkona reissuun rehvakasti Hervannan Il Posto pizzerian kautta. Olimme niin tohkeissamme ensimmäisestä Hervannan vierailustamme, että kuvat jäivät kokonaan ottamatta. Mutta erittäin hyvää napolilaista pizzaa trendikkäässä ravintolassa.  Niin trendikästä oli, että tilauskin piti hoitaa englanniksi. 

Majoittauduimme junassa toisen kerroksen hyttiimme ja ennen pään pielukselle painamista siemailimme lasilliset punkkua väljässä ravintolavaunussa. Pedit olivat mukavat, lakanat puhtaat ja  VR puksutti meidät auvoiseen uneen kohti Kolaria.

Aamulla metsä oli jo melko kitukasvuista

To 23.7.2020

Aamulla ei enää ollutkaan väljää ravintolavaunussa, kun väki jonotti aamukahvejaan. Meinasi kahvinhimossa turvavälitkin unohtua. Juna saapui raidetöiden vuoksi reilun puoli tuntia myöhässä Kolariin ja pääsimme vesisateeseen jonottamaan autoamme. Melkein koko matkan Kilpisjärvelle satoi. Porojakin nähtiin vain muutamia. Pitivät ilmeisesti sadetta jonkin puskan alla. 

Ensimmäinen etappi oli ruokakauppa Muoniossa. Ostimme perustarvikkeet sekä heräteostoksina poronkäristystä purkissa, poromakkaraa ja paikallista perunarieskaa. Yksi tärkeimmistä asioista Lapissa on syödä poronkäristystä aina kun mahdollista. Oli jo nälkä ja pysähdyimme Karesuvantoon käristykselle. Oli oikein maittavaa, joskin itse poroa olisi saanut olla enemmän.

Rajabaarin käristys

Kilpisjärvi oli viimeinen suunniteltu etappi ennen Norjan puolelle siirtymistä. Olemme aiemmin käyneet siellä juhannusviikolla, ja on on ollut aivan rauhallista. En tiedä johtuiko koronakevään aiheuttamista patoutumista vai ajankohdasta, mutta kylläpä oli täyttä! Kilpishallistakin oli aivan hillitön meno; olisi helposti voinut kuvitella, että kaikki kaupat ovat sulkemisuhan alla ja huhun mukaan tavarat loppuisivat hyllystä juuri nyt. Jatkoimme hyvin pikaisesti matkaa.

Valtakunnan rajalla ei ollut mitään muodollisuuksia. Liikennevalot näyttivät vihreää, eikä kukaan kysellyt, josko meillä olisi ruotsalaisia takakontissa piilossa. Henkkareita ei siis kyselty.

Sade loppui heti rajalla ja lämpötilakin nousi usealla asteella. Ajelimme pysähtymättä suoraan kohteeseen eli Lyngeniin. Loppumatkasta alkoi taas sadella eli ei norjalaisillakaan aina aurinko paista. Olimme varanneet Aurora Fjord-majan pariksi yöksi. Se on Euroopan pohjoisimman viskitislaamon yhteydessä oleva majapaikka. Eipä viskitislaamosta meille paljon iloa ollut; ensinnäkin se oli auki vain muutaman tunnin keskellä päivää ja toiseksikin kumpikaan ei tykkää viskistä. Olimme saaneet ohjeet avaimen sijainnista ja kannoimme tavarat sisälle. Kylläpä oli hieno hytte! Juuri sitä mitä oli luvattu: seinän levyinen ikkuna suoraan vuonolle. Nyt piti vaan alkaa odotella, että joku valas eksyisi ikkunan alle. 

Ulkoapäin majamme ei näyttänyt juuri työmaaparakkia kummemmalta.

Ruokapaikkoja ei ollut lähimaillakaan, joten nautimme maittavan pussicarbonara-aterian kotioloissa. Hytten makuuhuone oli sijoitettu tylsästi pimentoon, joten järkkäsimme itsellemme pedin seinästä avattavaan petiin ison ikkunan äärelle. Näin hienoja näkymiä suoraan sängystä katseltuna saa kyllä etsiä.

Pe 24.7.2020

Aamiainen näköalalla.

Vaikka yöttömän yön aika on jo tältä vuodelta päättynyt, yöt ovat edelleen meikäläisten näkökulmasta täysin valoisia. Isossa ikkunassa ei ollut verhoa eli huone oli valoisa läpi yön. Valoisuus ei onneksi meitä yleensä haittaa ja aamulla heräsimme hyvin nukkuineina huomataksemme, että keli oli kirkastunut ja paljastanut lumihuippuiset vuoret vuonon toisella rannalla. 

Söimme rauhassa aamiaista ja mietimme mitä voisimme tehdä. Olimme alunperin ajatelleet vierailla eräällä kanjonisillalla, mutta ajomatka sinne oli 2,5 tuntia suuntaansa eli hylkäsimme sen suunnitelman. Aloimme toteuttamaan plan B:tä eli patikointia Blåvatnetin jäätikköjärvelle. Teimme pienet eväät, täytimme vesipullot ja ajelimme vajaan tunnin verran toiselle vuonolle reitin alkupäähän. 

Joku muukin oli päättänyt lähteä patikoimaan järvelle, sillä parkkipaikka oli aivan tupaten täynnä. Onnistuimme kuitenkin löytämään autolle rakosen ja lähdimme taaplaamaan 4,2 km: n pituista reittiä järvelle. Suurin osa reitistä oli rakkaa; osin helpohkokulkuista, mutta paikoin melko haastavaa lohkareikkoa. Matkalla oli yhdet lyhyehköt pitkospuut ja useita helppoja purojen ylityksiä. Kivenmurikoiden koko kasvoi järveä lähestyttäessä ja viimeinen pätkä olikin melkoista taiteilua. Matkalla meitä paimensi useita seurankipeitä vuohia. Niillä oli jännittävä tapa kiilata puronylityksessä suoraan eteen ja jäädä sitten töröttämään jalkojen juureen rapsutusta odottelemaan. Muutoin vuohet ovat mukavia matkassa.

Ruuhkaa puronylityspaikalla

Sää oli patikoinnille mitä mainioin: noin 15 astetta, puolipilvistä ja tyyntä. Näillä main on ilmeisesti satanut koko edellisen viikon eli meillä on melkoista tuuria sään kanssa.

Kohtuullista kivikkoa oli loppumatka

Järvi oli hieno, niinkuin jäätikköjärvet yleensäkin ovat. Suuret turistimäärät levittäytyivät sen rannoille tasaisesti ja saimme istuskella kivenkolossa lähes omassa rauhassa sitä ihastelemassa. Paluumatka alamäkeen oli vähän helpompi, mutta silti piti olla tarkkana kivikossa väsynein jaloin kompuroidessa.

Blåvatnet, nimensä veroinen

Paluumatkalla yritimme vielä etsiä Lyngseidetistä eli Yykeanmutkasta kahvilaa, mutta sekä majapaikan opaslehtinen että Google olivat ajastaan jäljessä. Jäimme siis kahvitta. Kostoksi ostimme Sparista jäätelöt, jotka söimme vuonon rannassa ja lähdimme sitten kotiin tekemään ruokaa.

Lammasperhe saapui Lyngeseidetin Sparin pihaan juomaan vähän vettä vuonosta.

Illalliseksi poromakkaraa, Mummon muusia ja salaattia. Helppoa ja herkullista! Nyt alkaa silmiä painaa vähintään yhtä paljon kuin rakassa uuvutettuja jalkoja.

Suomalaista ruokaa ja ruotsalaista sinappia: Johnny`s Chipotle & Svartpeppar, aivan parasta!
Lyngseidet ja Lyngen-vuono

3 kommenttia

  1. Upeita kuvia,elämys katsella. Voi vain yrittää kuvitella,millainen elämys on nähdä kaikki paika päällä.

  2. 😊Kivat jutut ja kuvat! Te kuljetatte ruotsalaisia takakontissa ja me pikkukoiria jäniksenä laivalla. Rehtiä porukkaa😁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *