Norja – Lofootit

Ti 28.07.2020

Yöllä nukutti ihan hyvin, huolimatta jonkin hyvin kovaäänisen norskeseurueen ilonpidosta. Olivat varmaan saaneet ison turskan tai jotain. Olimmekin yöpyneet aivan Lofoottien portilla, sillä vain ensimmäisen sillan jälkeen meidän kerrottiin olevan Lofooteilla. 

Koska matka-aika seuraavaan majapaikkaan ei ollut kuin parisen tuntia, meillä oli hyvin aikaa pysähdellä useasti ihailemaan maisemia upeassa säässä. Taas yli 20 astetta ja aurinkoista. Pitkät tunnelit ja päätähuimaavan korkeat sillat seurasivat toinen toistaan. Mielessämme siinteli muuan ruokapaikka Henningsværissa, josta olisi mahdollisuus saada viimeksi Patagoniassa nauttimaamme kuningasravun koipea. Matkalla tajusimme, että ravintola aukeaa vasta neljältä, mutta päätimme kuitenkin käydä tarkistamassa kylän. Tie kulki täydellisen idyllisten rantojen kautta, mutta pysähdyksille ei ollut mitään mahdollisuutta. Tie oli kapea ja kaikki norjalaiset turistit olivat päättäneet ahtautua samaan aikaan, samaan paikkaan. Suomalaisetkin olivat taas hyvin edustettuina. Myös itse Henningsvær oli melkoinen tivoli. Tätä on siis tarkoitettu, kun on mainittu, että Lofooteilla on paljon porukkaa. Onnistuimme kuitenkin parkkeeramaan auton ja liityimme ihmisvilinään. 

Henningsvær, idyllinen mutta ruuhkainen

Haaveilimme kalalounaasta ja löysimme kanaalin varrelta mukavan rauhallisen ravintolan. Karoliina söi luksuskalaburgerin kylmäsavulohella ja katkaravuilla. Erinomainen. Laiska uskaltautui tilaamaan paikallista erikoisuutta, paistettuja turskan kieliä. Hyvänmakuisia, mutta hieman epäilyttävä rakenne.

Torsketunger og fiskeburger

Lasettelimme lounasta kävelemällä hyvän tovin ihaillen pikkukaupungin idylliä ja jatkoimme sitten matkaa kohti Storfjordin leirintäaluetta. Hieman pelotti, josko sama tivoli jatkuisi vielä leirintäalueella. Olimme varanneet jo etukäteen kaksi yötä eli ei oikein huvittanut suunnitelmiakaan muuttaa. Pelko oli täysin turha, sillä paikka oli äärimmäisen rauhallinen ja saimme introverteille passaavan mökin alueen reunalta. Mökki oli suht edullinen, yksinkertaisesti varusteltu ja siisti, omalla keittiöllä ja vessalla. Tarkistettuamme ensin uintimahdollisuuden varasimme samalle illalle saunan ja seuraavalle kylpytynnyrin. 

Sauna näköalalla

Sonnustauduimme saunaan kuudeksi. Tällä kertaa ei ongelmaksi yllättäen muodostunutkaan oven hantaaki, vaan kylmä sauna. Eivät sitten olleetkaan muistaneet lämmittää sitä. Kiva. Asiasta kohteliaasti mainittuamme, paikan isäntä patisti emännän kiireen vilkkaa rikittelemään tulta kiukaan alle. Kehuskeli vielä, että lämpiää vartissa, kun on suomalainen kiuas. Ei se nyt ihan vartissa aivan kuumaksi ehtinyt, mutta yllättävän nopeasti kuitenkin. Harvian tynnyrisauna koko seinän lasi-ikkunalla eli upeat näkymät lauteilta suoraan järvelle. Suomalainen arkkitehtuuri takasi sen, ettei saunan ovea avatessa tarvinnut polttaa ja runnella kättään. Oikein nautinnollinen saunaelämys ja raikkaat pulahdukset noin 15 asteiseen järveen. Olikin ensimmäinen kerta, kun olemme Norjassa uineet järvessä. Yksityiskohtana pitää vielä mainita, että löylykauhan asemaa toimitti lasipurkki. Eihän se ole nyt niin justiinsa.

Ke 29.7.2020

Kuten aiemmin mainitsimme, meidät innosti lähtemään reissuun Lofooteille sijoittunut tv-sarja Twin. Sen päätapahtumapaikkana oli Sakrisøy ja halusimme tutustua rikospaikkaan hieman tarkemmin. Ensin kuitenkin suuntasimme Lofoottien ääripäähän, Åhon. Sieltä ei sitten pääsisikään enää oikein minnekään, paitsi ehkä meloen Amerikkaan tai Grönlantiin. 

Tørrfisk-museum

Meillä on ollut tapana etsiä edes yksi omituinen museo per reissu. Lofooteilla on kaikennäköisiä viikinki- ja kalastumuseoita, mutta ne kuulostivat tosi tylsiltä. Kiinnostuksen kynnyksen ylitti ainoastaan yksi, kapakalamuseo, Tørrfisk-museum. Ei voine olla huono paikka! Jostain kumman syystä muut eivät tainneet olla samaa mieltä kanssamme, sillä siellä oli vain kaksi muuta asiakasta meidän lisäksemme. 

Kapakalan valmistusvaiheet oli selvitetty hyvin seikkaperäisesti, myös suomeksi

Museoon tutustuminen meinasi torin tyssätä ihan alkuunsa, kun museon pitäjä kertoi hyväksyvänsä vain käteistä ja semmoistahan meillä ei ole ollut koko aikana. Hänpä päästi meidät sitten ilmaiseksi ja tarjosi sen lisäksi vielä kahvit ja mukavan juttutuokion. Tätä voi jo kutsua palveluksi! Museossa oli paljon vanhaa ja kuivaa kalaa ja täytti omituisuuskriteerin. Joskaan mikään ei taida koskaan voittaa Islannin ruumishousumuseota

Lentävät kapakalat
Kahvion keksit tarjoiltiin asiaankuuluvasti kuivatuista turskan päistä

Åsta palasimme takaisin Sakrisøyhin mielessämme edelleen kuningasravun kintut. Olimme googlettaneet, että Anita’s Sjømatista niitä saattaisi saada. Nettitieto ei pettänyt ja tilasimme koivet. Hyviähän ne olivat ja kannatti etsiskellä. Olimme molemmat tosin sitä mieltä, että Argentiinan Ushuaian rapuruoka oli maittavampaa. Tuskin oli ravun syy vaan kokin. 

Kongekrabbe

Twiniin palataksemme: yritimme turhaan löytää sekä rikospaikkaa että päähenkilöiden taloa. Luultavasti sarja on kuvattu jossain muualla tai sitten emme vaan muistaneet kunnolla. Ajelimme myös Unstadin surffihippirannalle, mutta sielläkään ei ollut hiekkarantaa eikä yhtään hippiä. Petosta. Hienot maisemat ja reitit kuitenkin. Kaiken Kaikkiaan Lofooteilla on tasaisesti postikorttimaisemia; varsinkin tällä kelillä. 

Joku niistä silloista

Seitsemäksi varaamamme palju höyrysi kuumana järven rannalla. Onnistunut kylpykokemuksen saavuttaminen vaati hieman säätöä: lisää kylmää vettä pumpulla järvestä ja Karoliinalle saunan vesiastia jakkaraksi, kun vedenpinta alkoi nousta sieraimiin asti. Nämä järjestelyt tehtyämme kylpynautinto saattoi alkaa. Hyvä pylky, raikkaat pulahdukset järveen ja nyt alkaa silmiä painaa…

Kylpy näköalalla & Lofotenpils

To 30.7.2020

Jätimme Lofoottien pittoreskit maisemat taaksemme ja lähdimme ajelemaan pikkuhiljaa kohti Suomen rajaa. Pari matkapäivää kuitenkin oli vielä jäljellä ja aikaa pysähdellä maisemakohteissa. Matkalla teimme pienen poikkeuksen Narvikiin hampurilaislounaalle. Narvikiin johti julmetun iso silta ja siltamaksu. Vasta takaisinpäin ajellessamme tajusimme, että maksua ei kukaan kerää fyysisesti vaan sillan molemmissa päissä oli kamerat. Hirmu jännä olisi tietää minne lähettävät laskun, kun meillä on Laiskan työsuhdeauto. Ehkäpä joku kyselee perään joskus.

Narvikin julmettu silta

Saavuimme iltasella Skibotniin, Brennfjellin leiritäalueelle, missä meidät otti vastaan aksentitonta suomea puhuva leidi. Ehdimme juuri parahultaisesti seitsemäksi varaamaamme saunaan. Tynnyrisauna joen varressa ja uinti kristallinkirkkaassa viileässä vedessä olivat ehdottomasti paikan vetonaula ja kohokohta. Vesi oli lämpimämpää kuin meressä eli ehkä noin 12°. Yksityiskohtana mainittakoon, että joki tuo tullessaan pitkin vuotta luultavasti sodan aikaista rautaromua rantaan. Tämän vuoksi pohjaa pitää tasaisesti tarkkailla ja kiskoa romut ylös. Nyt oli tullut taas niin iso kimpale, että omistaja merkkasi sen ja totesi, että näin iso pitää kaivaa ylös kaivinkoneella.

Hyvät uintikelit

Pe 31.7.2020

Taas oli pitkä ajopäivä edessä ja hurautimme rajan yli niin, että heilahti. Ketään ei ainakaan silminnähden taaskaan kiinnostanut. Poikkesimme Kilpishalliin poro-ostoksille ja edelleen siellä oli meille aivan liian hysteerinen meno.

Poroa pitää syödä kun pohjoisessa ollaan ja kuvittelimme sitä saavamme Muonion Hyvä Pata-ravintolasta. Loppu oli se ja kostoksi lähdimme ilman ruokaa Kolariin. Meän Paikasta löytyi sentään haudutettua poroa muusilla. Hyvää oli, joskaan ei tietenkään täristystä korvannut.

Olisimme mielineet ennalta tutulle Merihelmi-leirintäalueelle ja mielellään samaan mökkiin ja rantasaunaan kuin ennenkin, mutta siellä ei ollut tilaa, vaikka jo pari päivää sitten tiedustelimme tilannetta. Varasimme pienen saunamökki-nimellä myydyn majan Iin Sillat leirintäalueelta.

Lupsakka poika kirjasi meidät sisään ja asumus oli saunarakennuksen päässä oleva asunto.  Oli siinä ikkunakin… ja sähkösauna. Ja mukava pikku terassi. Iissä ei juurikaan ruokapaikkoja löydy, joten haukkasimme grilliruoat leirintäalueen terasiilla. Pakko vielä mainita ettei itikoita ole täälläkään. Norjasta löysimme ehkä neljä. 

Aikomuksenamme oli vielä saunoa, mutta sauna oli ilmeisesti rikki tai sitten niin erikoisesti operoitava, ettemme vaan osanneet. Emme jaksaneet valittaa. Onhan tässä saunottu suomalaisissa puusaunoissa pitkin Norjaa ettei yhden sähkösaunakokemuksen perään huvita intoilla. Ja aamulla pääsee jokeen uimaan ilman saunaakin.

La 1.8.2020

Viimeisenä päivänä kurvasimme vielä rannikkoa pitkin Raahen ja Vaasan kautta mökille Ruovedelle. Sikäli turha koukkaus, että mertahan ei koko reitillä näkynyt juuri yhtään. No, tulihan sitä Norjassa katseltuakin.

Ajomatkaa kertyi kymmenessä päivässä reilut 3000 kilometriä. Kelitkin suosivat, lähes koko reissun pärjäsi t-paidassa ja sandaaleissa.

Tervetuloa Suomeen! Suoremmat tiet ja tylsemmät maisemat…

2 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *