Sukellusta Little Corn Islandilla

Little Corn Islandilla on kaksi PADIn sukelluskeskusta ja ilmeisesti myös muutama pienempi yksityinen yrittäjä. Valitsimme PADI-keskuksista Dolphin Diven, lähinnä koska se oli paikallisessa omistuksessa (Carliton veli) ja vaikutti mukavammalta. Hinnatkin olivat kohtuulliset: 1 sukellus $35 (sis. varusteet), 10 sukellusta $280. Ja lisäksi 5% alennusta, kun asuimme Carlitolla.

Dolphin Dive järjestää kolme sukellusta päivässä saarta ympäröiville riutoille. Veneet ovat nopeita, joten aikaa matkustamiseen kuluu enimmilläänkin 15 minuuttia suuntaansa. Sukellus on hyvin organisoitua ja ryhmät pieniä, parhaimmillaan olimme kolmestaan oppaamme Garryn (ainoa paikallinen dive master) kanssa. Tosin lomasesonki oli vasta alkamassa, ja ensimmäisen viikonlopun kiitospäivän tienoon sukellukset olivat jo varattu täyteen.

Varusteet olivat asiallisia: kuluneita mutta ehjiä. Yllättäen saimme myös valita, haluammeko ilmanäyttömme bareina vai PSI:nä. Normaalistihan tällä puolen maailmaa kaikki näytöt tuntuvat olevan PSI:tä.

Näkyvyys veden alla on kohtalainen, parinkymmenen metrin luokkaa. Tosin muutaman myrskyisämmän päivän jälkeen näkyvyys laski jopa viiteen metriin. Lämpötila on tasainen 28 tai 29 astetta, riippuen siitä kumman tietokoneesta katsotaan. Koralleja on vähänlaisesti, ja niistä suurin osa pehmeitä. (Siis soft coral, oikeat suomenkieliset sukellustermit ovat vähän hakusessa, kun olemme oppineet kaiken ainoastaan englanniksi). Paikoitellen riutat näyttävät kovin kärsineiltä, ilmeisesti hurrikaanien takia. Myös kaloja on vähän verrattuna Punaiseen Mereen tai Indonesiaan, mutta isompia eläviä tuntuu riittävän kiitettävästi. Haita (nurse shark, reef shark), rauskuja (eagle ray, sting ray) ja kilpikonnia näkyy melkein joka sukelluksella. Maisemat ovat hienoja: hiekkapohjaisia kanjoneita ja tunneleita ja helppoja luolia.

Kolmestaan sukeltaessamme Garry piti pienen hainruokintanäytöksen. Hän keihästi leijonakalan ja syötti sen kahdelle meitä seurailleelle nurse sharkille (postikortti sille, joka kertoo mikä nurse shark on suomeksi, oikeasti siis). Melkoisen pelottavannäköisellä tempoilulla hait pistivät kalan hetkessä poskeensa ja jäivät kiertelemään ympärillämme lisää odottaen. Olimme ensin melko järkyttyneitä moisesta toiminnasta, mutta kuulimme myöhemmin, että leijonakala ei ole alunperin paikallinen laji. Niillä ei ole täällä luonnollista vihollisia ja ne syövät kalanpoikasia, joten sukellusoppaat pitävät niiden kantaa kurissa syöttämällä niitä haille.

Toiseksi viimeisellä sukelluksella puolimetrinen remora alkoi käydä hermoille. Remorat ovat kaloja, jotka tarrautuvat päässään olevalla imukuppielimellä haitten, rauskujen, kilpikonnien tai muiden isompien kalojen vatsapuolelle ja ottavat siinä ilmaista kyytiä ja syövät mitä isäntäkala sattuu suustaan pudottelemaan. Tämä onneton yksilö oli hukannut kyytinsä jonnekin ja seuraili meitä koko sukelluksen ajan yrittäen päästä tarttumaan jonkun mahaan. Emme tienneet miten hyvin tuommoinen otus tarttuisi kiinni neopreeniseen märkäpukuun, emmekä halunneet ottaa siitä selvääkään, eli jouduimme potkimaan ja nyrkkeilemään kukin vuorotellen sen kanssa.

Sukellusloki