Ometepe

Juhlinta Granadassa jatkui melkoisena. Möykkä kadulta vaimeni neljän maissa aamulla, mutta jo viideltä lähti torvisoittokunta tuuttaamaan täysillä kulman takana kirkonkellojen ja ilotulitusrakettien säestäessä. Paikalliset kukotkin heräsivät vasta tässä vaiheessa. Myriamkaan ei osannut sanoa mistä juhlasta oli kyse.

Haahuilimme päivän kaupungilla tekemättä varsinaisesti mitään. Puoli neljältä otimme rinkkoinemme hevoskyydin satamaan. Matka maksoi 100 cordobaa ($4), kun normaalin taksin olisi saanut kolmellakympillä. Vaan pitihän tuokin kokeilla. Jännitystäkään ei puuttunut, kun vauhkon oloiset hevoset meinasivat aiheuttaa parissa risteyksessä kolarin tai ainakin törmäilivät keskenään.

Hevoset sekoilevat
Hevoset sekoilevat

Granada sijaitsee suuren Lago Nicaragua -järven rannalla. Kahdeksankymmentä kilometriä etelään on Ometepe-saari, seuraava kohteemme. Maailman suurin vulkaaninen makean veden saari, 42 000 asukasta ja kaksi tulivuorta: Concepción ja Maderas. Sen verran pieni kuitenkin, että mopolla hurauttaa sen ympäri parissa tunnissa.

Laiva Ometepelle lähti viideltä. Matkustajia oli viitisenkymmentä, joista kymmenen turisteja. Ykkösluokan lippu maksoi kokonaista neljä dollaria, muita ulkomaalaisille ei myytykään. Matkustamossa oli televisio ja ilmastointi, joka oli säädetty niin kylmälle, että makoilimme koko nelituntisen matkan ulkona kannella.

Laiva Ometepelle
Laiva Ometepelle

Olimme jo Granadasta käsin varanneet cabañan Villa Paraisosta. Maja oli budjettimme ylärajoilla, mutta päätimme, että Carliton perushökkelin jälkeen olimme ansainneet muutaman päivän luksusta. Ja ilmastointi ja kuuma vesi suihkussa kelpasivat kyllä hyvin, vaikka hotelli muuten olikin eurooppalaisen perustylsä, hajuton ja mauton (saksalainen omistaja). Lukuunottamatta tietenkin ympäröivän puutarhan luontotapahtumia, jotka olivat koko reissun parhaasta päästä. Liskoja, isoja ja pieniä. Lepakoita ainakin kahta lajia; hyönteissyöjiä ja hedelmälepakoita, jotka kävivät aterioimassa terassimme vieressä olevassa limepuussa. Samassa puussa kävi limeä syömässä myös orava. Harakansukuisia urraca-lintuja, jotka kyttäsivät ravintolan vieressä pöytiin vartioimatta jätettyjä ruokia. Miljoonia pikku ötököitä, jotka pörräsivät iltaisin terassin lamppujen ympärillä, ja joita aamulla löytyi mustanaan kuolleina terassin lattialta. Tulikärpäsiä, jotka aloittivat vilkuttelunsa kaikki samaan aikaan auringon laskettua. Kolibreja ja kotkia. Ja isoja hämähäkkejä, koppakuoriaisia ja rukoilijasirkkoja. Hyvin kului aika tätä spektaakkelia seuratessa.

Cabaña treinta
Cabaña treinta

Myös Santo Domingon hiekkaranta hotellin vieressä on mainio. Vulkaaninen hiekka on melkein mustaa ja todella hienojakoista. Aallot ovat niin isoja, että sitä unohtaa olevansa järven rannalla, mutta uinnin jälkeen sen taas muistaa, kun ei tarvitse käydä suihkussa. Ja ihmisiä on vähän. Suurimman osan aikaa makoilimme rannalla kahdestaan, enimmillään puolen kilometrin mittaisella rannalla oli viitisenkymmentä ihmistä, kun paikalliset viettivät sunnuntaipäivää.

Katson autiota hiekkarantaa ja Maderas-tulivuorta. Rannan toisessa päässä on hevosten ja lehmien juottopaikka.
Katson autiota hiekkarantaa ja Maderas-tulivuorta. Rannan toisessa päässä on hevosten ja lehmien juottopaikka.

Tuli myös todistetuksi, että vuorikiipeilijöitä meistä ei enää tule. Pienempi Ometepen tulivuorista, Maderas, on vain 1394 metriä korkea. Vain vähän korkeampi kuin Halti, eli helppo nakki, ajattelimme ja varasimme retken. Just joo. Haltilla menee portaat ylös. Täällä polku oli oli pelkkiä kiviä ja puunjuuria, joiden välissä oli mutalilliä. Kolme tuntia ylöspäin reuhdottuamme olimme päässet vajaaseen tuhanteen metriin ja vesivarantomme oli huvennut yli puoleen. Eli ainoa järkevä teko oli kääntyä takaisinpäin, kun vielä pääsimme omin jaloin. Lohduttauduimme sillä, että ei huipulta olisi nähnytkään pilvien seasta mitään ja että moni muu kääntyi jo aikaisemmin takaisin. Ja laskeutuminen ei ollut yhtään sen helpompaa kuin ylöspäin meno, päinvastoin. Tuo viisi ja puolituntinen reissu oli ehkä rankin ikinä, eikä seuraavana aamuna kummallakaan ollut yhtään paikkaa, johon ei olisi koskenut. Mutta silti varsinkin näkymät pilvirajan alapuolelta ja oppaamme uhoaminen mölyapinoiden kanssa oli kaiken tuon vaivan arvoista.

Pilvirajan alapuolelta oli huimat näkymät
Pilvirajan alapuolelta oli huimat näkymät
Pilvirajan yläpuolella ei sitten näkynyt pitkällekään
Pilvirajan yläpuolella ei sitten näkynyt pitkällekään
Matkalla ylöspäin haimme voimaa villigreipeistä. Turhaan.
Matkalla ylöspäin haimme voimaa villigreipeistä. Turhaan.

Tuosta tuskallisesta kokemuksesta huolimatta teimme pari päivää myöhemmin omin päin linturetken Peña Inculta -polulla. Ja tasamaalla tällä kertaa. Parituntisen matkan lintuhavainnot olivat lähinnä kanoja, harakoita ja paikallisia korppikotkia, mutta niiden lisäksi löysimme mölyapinaporukan sekä kapusiiniapinoita, joita olimme tulivuoriretkellämme ainoastaan kuulleet kaukaa.

Cappuccino-apina
Cappuccino-apina

Myös Ojo del Agua oli käymisen arvoinen paikka. Eli noin 10×50 -metrinen betonilla reunustettu hiekkapohjainen luonnonallas. Vesi virtaa siihen jostain syvältä tulivuoren uumenista vulkaanisesta lähteestä ja on kuulemma terveellistä ja hyväksi kaikkiin vaivoihin. Jotain hämärää siinä kyllä oli. Se oli kirkasta ja puhdasta, mutta tuntui jotenkin paljon paksummalta kuin normaali vesi. Uiminen oli raskaampaa eikä se roiskunutkaan normaalisti. Emme ehkä nuortuneet kymmeniä vuosia, kuten lipunmyyjä ($3/nuppi) kertoi joidenkin tehneen, mutta eipähän siitä mitään haittaakaan tuntunut olevan.

Etteikö muka nuorentanut?
Etteikö muka nuorentanut?

Ja vihdoin saimme myös selvyyden tuosta mystisen neitsyen juhlasta. Täälläkin nimittäin ilotulitusrakettien pauke vaan jatkui ja tiedustelimme asiasta tulivuorioppaaltamme. Kyseessä on Marian perisynnittömän sikiämisen päivä, jota vietetään 7.-8. joulukuuta. Granadassa meininki oli vain alkanut jo viikkoa aikaisemmin. Minkäköhänlaiset hulinat on jouluna, missä ikinä sitä satummekaan viettämään…

Altagracian keskustassa oli pitkät rivit Maria-aiheisia kuvaelmia
Altagracian keskustassa oli pitkät rivit Maria-aiheisia kuvaelmia
Ja Luntsun pyynnöstä vielä hämähäkki
Ja Luntsun pyynnöstä vielä hämähäkki
Ja Evelle kuva lepakosta syömässä limeä
Ja Evelle kuva lepakosta syömässä limeä

5 kommenttia

  1. Ah miten jännittävää luettavaa! Minäkin näin T:saaren liepeillä korpin sunnuntaina. Olin hyvin iloinen. Kuka se raukka rannalle huuhtoutunut mahtoi olla sielä uimarannalla lähellä eläinten juottopaikkaa..!?

Vastaa