Little Corn Island

Tuulenpuoleinen itäranta on kaunis mutta roskainen
Tuulenpuoleinen itäranta on kaunis mutta roskainen

Pienen Maissisaaren verkkaiseen elämänmenoon on helppo lähteä mukaan. Jo pelkästään kuuman kostea ilmasto saa askeleen hitaaksi ja eihän täällä muutenkaan ole kiire minnekään. Hiljaistakin on, sillä saarella ei ole teitä eikä näin ollen myöskään autoja eikä mopoja. Satunnaisten moottoriveneidenkin ääni hukkuu tuuleen ja aaltojen pauhuun.

Englannilla pärjää hyvin. Vain muutamassa paikassa puhutaan pelkästään espanjaa. Keskenään useimmat paikalliset puhuvat jotain kaukaisesti englantia muistuttavaa kreolia.

Turistikausi ei ole vielä täysin lähtenyt käyntiin. Normaalisti keli on kuulemma marraskuussa hirveä; sataa ja tuulee, mutta paikallisten ihmetykseksi tänä vuonna sää on mitä mahtavin. Enimmäkseen on aurinkoista, silloin tällöin trooppinen rankkasadekuuro viilentää ilmaa ja tuuletkin ovat kohtuullisia.

Little Corn Islandin pääkatu ja tori
Little Corn Islandin pääkatu ja tori

Saarella on kaksi (edit. Eikun löytyihän niitä useampikin kun kävelimme vähän kauemmaksi keskustasta) kauppaa, mistä saa mitä sattuu olemaan. Valikoima on kuitenkin yllättävän laaja ja jos jotain ei ole näkysällä, se saattaa löytyä tiskin alta. Ravintoloita on useita. Paikallisten ruokavalio vaikuttaa koostuvan lähinnä pavuista ja riisistä, mutta meille turisteille on suuremmat ja kalliimmat valikoimat. Erityisesti kotiravintolan tyyppisissä paikoissa ruoka laitetaan todella alusta lähtien ja sen odotteluun saattaa mennä yli tunti, mutta kuten sanottu, kiirettä ei ole.

Pulloista rakennettu lähikauppa ja sen mallinukke ja vahtikoira
Pulloista rakennettu lähikauppa ja sen mallinukke ja vahtikoira

Ellei halua syödä jatkuvasti ravintoloissa, voi ostaa saarta kiertäviltä kaupustelijoilta erilaisia kotileivonnaisia. Kookosleipää ja -keksejä, kookoskanelipullaa, pizzaa, pasteijoita, kalapuikkoja… Ainoa huono puoli systeemissä on, että kun on löytänyt erityisen loistavan leipurin, häntä saattaa joutua jahtaamaan ympäri saarta ja pahimmassa tapauksessa kaikki on jo myyty.

Jos Carlos on suomeksi Kalle, onko Carlito sitten Pikku-Kalle?
Jos Carlos on suomeksi Kalle, onko Carlito sitten Pikku-Kalle?

Majapaikkamme, Carlito’s Sunrise Paradisen paras puoli on sen sijainti aivan meren rannassa saaren tuulisemmalla puolella. Näillä keleillä tuuli on tervetullut, etenkin öisin, sillä ilmastointi hoituu lähinnä tuulemalla mökin seinien raoista. Kylän keskustaan on vartin kävelymatka viidakkopolkua pitkin. Etenkin pimeällä pitää varoa liiskaamasta kaikenlaisia rapuja, kotiloita, sammakoita ym. yön lapsia.

Cabaña itsessään edustaa hyvin tyypillistä paikallista rakennuskulttuuria, vatupassia ei ole käytetty, jokapaikka harottaa ja naulan päät ovat poikkeuksetta näkysällä. Äkkiseltään tuntuisi, että melkein kuka tahansa pykäisi paremman, mutta ehkä asia on mietitty. Sähkötkin on, joskin vain osan aikaa päivästä ja silloinkin satunnaisesti. Netin olemme löytäneet kahdesta ravintolasta. Yhteydet ovat hitaat ja toimivat satunnaisesti. Eli enemmän kuvia lisäämme jahka pääsemme mantereelle parempien yhteyksien äärelle.

Pysyviä kämppiksiä meillä on miljoonia. Termiitiit ovat nimittäin pesiytyneet yhteen sisäoveen ja meitä jännittääkin, voiko ovesta vielä joku päivä kulkea avaamatta sitä. Muitakin vaihtelevasti muuttavia asukkeja löytyy. Mikroskooppisen pienet muurahaiset olivat jostain äkänneet nuudelipurkin reunassa olevan halkeaman ja sen sisältämät mahdollisuudet ja olivat järjestäneet koko mökin pituisen ruokajonon. Hattua pitää nostaa tuollaiselle neuvokkuudelle. Torakantappoon erikoistuneella Señor Lajusella on myöskin riittänyt töitä. Täällä otukset ovat onneksi vain parisenttiä, eli kääpiöitä viisisenttisiin urugualaisserkkuihinsa verrattuna, mutta ihan yhtä vikkeliä. Naapurissa oli rottajahti. Eräänä yönä vessan lattialla pyöri selällään pikkulinnun kokoinen koppakuoriainen, joka piti harjata kahteen kertaan suihkun viemäristä pihalle, ennenkuin se suostui pysymään poissa.

6 kommenttia: “Little Corn Island

Vastaa käyttäjälle Marja-Leena Lajunen Peruuta vastaus