Mauritius, osa 2

Sukelsimme aamupäivisin ja ajelimme iltapäivisin ympäri saarta vuokraamallamme Nissan Micralla. Liikennehän on täällä vasemmanpuoleista, hyvä että olimme harjoitelleet kesällä Irlannissa. Vaikeusastetta lisäsi manuaalivaihteisto, mutta siihenkin tottui yllättävän nopeasti. Tiet ovat suhteellisen hyväkuntoisia mutta kapeita ja liikenne enimmäkseen rauhallista. Paitsi kovin hanakoita ovat paikalliset ohittelemaan, jos turisti ei aja heidän mielestään tarpeeksi kovaa.

Mauritiuksen pääkaupunki Port Louis.

Täällähän olisi ollut paljon muitakin harrastusmahdollisuuksia kuin sukeltaminen. Haaveilimme jo canyoningista (laskeutumista köydellä vesiputouksia) ja parasailingista. Mutta tulikin pienoisena yllätyksenä, kuinka varattuja kaikki aktiviteetit olivat. Tai toisaalta, yllätys ja yllätys, onhan nyt kuitenkin high season… Eli kaikki olisi pitänyt varata jo paljon etukäteen. Saimme kuitenkin työllä ja tuskalla varattua saaren pisimmän ja korkeimman zip linen eli köysiradan. Emme olleet ensimmäistä kertaa asialla, sillä kokeilimme niitä vuorotteluvapaalla Nicaraguassa ja Costa Ricassa ja senpä takia osasimme hakea isointa mahdollista. Lyhyen opastuksen ja varusteisiin pukeutumisen jälkeen Zip line-seurueemme (me, paikallinen perhe ja heidän englantilaisserkkunsa) kärrättiin jeepillä vuorelle valtavan kokoisten hedelmälepakoiden saattelemana.

Vaijeria pitkin puiden latvojen yli.

Seitsemällä vaijerilla oli yhteensä pituutta 3,5km pisimmän ollessa 800 metriä. Korkeutta maanpinnasta oli enimmillään satakunta metriä. Maisemat olivat upeita ja niitä ehti jopa katselemaankin, sillä vauhti oli leppoisaa köröttelyä. Vähän jäimme kaipailemaan Costa Rican veretseisauttavaa 80 kilometrin tuntivauhtia. Mutta hyvä näinkin, hieno kokemus oli se.

Meille auton vuokrannut Vic omisti myös Beach Shack ravintolan ja sen piti olla varsinainen gourmet-elämys, joten päätimme varata sieltä pöydän uuden vuoden kunniaksi. Tarjoilija esitteli meille illan menun ja päädyimme siihen lainkaan katsomatta varsinaista ruokalistaa. En tiedä oliko menun valinta se suurin virheemme vai noudatteleeko ravintolan taso samaa linjaa kauttaaltaan. Yli kahdenkymmenen yhteisen matkustelumme ja moninaisten ruokaelämysten joukossa kyseinen ravintola yltää kirkkaasti äklöttävyydessä top kolmoseen! Pieneksi alkupalaksi tarjottu juusto oli ihan ok, väli”ruoka” vadelmavotka ja jälkkäri olivat hyviä. Kuorrutetut alkuruokaosterit olivat aivan saatanan pahoja ja pääruoasta ainoastaan katkaravut olivat syötäviä. Kaikki lillui valkoisessa mauttomassa limakastikkeessa ja jollain kumman ilveellä olivat onnistuneet saamaan kesäkurpitsasta ja porkkanasta aivan saman makuisia! Jopa Belizen viidakossa nautitut elävät muurahaiset ja termiitit hakkasivat mennen tullen nämä herkut.

 

Joku roti valmistumassa. Alkuun vähän arvelutti hygieniahommat, kun kaveri värkkäsi noita paljain käsin ja rahasti välillä. Mutta mitään mahavaivoja ei tullut mistään katukeittiöruuista.

Tämän vuodatuksen jälkeen pitää todeta, että muutoin ruoat ovat olleet hyviä. Parasta antia ovat olleet rannan kojuista ostettu pikaruoka kuten nuudelit, kanakebab ja rotit (sooseilla täytetty leipärulla) ja tietenkin ihanan kypsät ja valmiiksi nyljetyt ananakset. Ravintoloista thaimaalainen Sawasdee ja eritoten mauritiuslaiset Pakbo ja Rib And Reef olivat erinomaisia.

Shiva.

Yksi pitkään aikaan erikoisimmista vierailemistamme kohteista oli Ganga Talao, kraaterijärvi saaren keskellä, 550 metriä meren pinnasta. Se on yksi suurimmista hindujen pyhiinvaelluskohteista Intian ulkopuolella; noin 400 000 hindua vierailee siellä helmi-maaliskuun vaihteessa. Onneksi emme sattuneet samaan aikaan. Tarina kertoo, että lähtipä kerran Shiva-jumala (muuntuja ja tuhoaja) näyttämään vaimolleen Parvatille maailman kauneimpia paikkoja. Estääkseen tulvat Shiva oli ottanut varmuuden vuoksi Ganges-joen mukaan päähänsä. Saavuttuaan Mauriukselle, Shiva epähuomiossa läikytti vedet kraateriin. Ja näin syntyi Ganga Talao.

Joku tunnistamattomaksi jäänyt hidujumala.

Pitkään jatkunut sadekin taukosi ehtiessämme paikalle ja pääsimme kiertelemään temppelialuetta lähes kuivina eikä muita turistejakaan ollut kiusaksi asti. Sumun keskellä seisovat patsaat näyttivät jopa vähän aavemaisilta.

Keskellä Ganesha, muita emme tunnistaneet.

Kaikenkaikkiaan saimme parin viikon aikana sukellettua kahdeksan kertaa. Vähän vähemmän, kuin olimme suunnitelleet. Vaan eipä se sukellus niin hienoa ollutkaan, emme jääneet kaipaamaankaan enempää. Eli sukelluksen takia tänne ei kannata tulla. Muuten Mauritius (tai ainakin Flic en Flac) vaikuttaa rauhallislta ja leppoisalta paikalta. Ihmiset ovat ystävällisiä ja ruoka on hyvää. Tekemistä löytyy paljin muutakin kuin rannalla makoilu. Auringon kanssa kannattaa olla tarkkana. Normipäivänä säätiedotus kertoo uv-säteilyn olevan ’extreme’, sateella ainoastaan 8/10. Viimeisenä päivänä onnistuimme kuin onnistuimmekin polttamaan itseämme, kun aurinko oli muka pilvessä.

Toisella viikolla sykloni lähestyi Mauritiusta mutta meni onneksi ohi kohti Madagaskaria. Sääennusteissa luvatut viikon myrskyt kutistuivat muutaman päivän sateisiin.

 

Hikinen ja tungoksinen Port Louisin keskustori. Ainakin t-paidat olivat täällä liki puolta halvempia kuin Flic en Flacin turistikrääsäkaupoissa.

 

Pieni kokonainen kuorittu ananas maksaa parisen euroa.

 

Merimakkara

 

Näimme vain yhden kilpikonnan, mutta se oli sitten sitäkin isompi.

 

Cathedralissa oli komeita rotkoja ja luolia.

 

Anemone fish.

 

Kalan ja ravun yhteistalous. Kala pitää vahtia huononäköisen ravun puolesta, ja vaaran uhatessa molemmat pakenevat ravun kaivamaan koloon.

 

Jonkun sortin vapaakiduskotilo.

 

Shoppailua Port Louisissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *