Amazon

(Kuvia tulee myöhemmin, kunhan pääsemme vähän nopeamman netin ääreen. Nyt Letician pätkivä 0,05 megan satelliittiyhteys ärsyttää niin, että iPad meinaa lentää seinään. Lähdemme Peruun.)

(20.1.2014 Satelliittiyhteys on täälläkin, mutta sen verran vauhdikkaampi, että kuvia sai ladattua, kun vaan malttoi odottaa.)

Jo ennen matkalle lähtöä olimme päättäneet, että Kolumbiassa menisimme Amazonille. Cartagenassa vihdoin perehdyimme tarkemmin asiaan ja onnistuimme varaamaan neljän päivän viidakkoretken. Medellinistä lensimme siis Bogotan kautta päiväntasaajan yli Leticiaan.

Leticia on Kolumbian eteläisin kaupunki aivan Perun ja Brasilian rajalla, ja Kolumbian ainoa satama Amazon-joella. Saavuimme sinne sen verran myöhällä, ettemme ehtineet tutustua kaupunkiin juuri ollenkaan, mutta pikaisen illallisreissun perusteella se vaikutti oikein leppoisalta. Illallisen jälkeen tapasimme vielä Yoi Ecotoursin toimitusjohtajan, kanadalais-kolumbialaisen Julianin ja tulkkimme, kolumbialaisen Nicholasin.

Aikaisin seuraavana aamuna nousimme Nicholasin kanssa Amazonia liikennöivään kolmenkymmenen hengen pikaveneeseen ja suuntasimme kohti yläjuoksua. Aamu-usvainen Amazon oli melkoisen mykistävä näky. Vesi oli kuulemma nousussa. Välillä vastarantaa näkyi tuskin ollenkaan, ja keskellä jokea virran mukana kellui hirmuiset määrät kaikenkokoista puunrunkoa. Veneemme kuski päästeli menemään sen minkä kahdesta kaksisataisesta Yamahasta pääsee ja väisteli käsittämättömän taitavasti vastaantulevia ajopuita.

Villa-apina
Villa-apina

Parin tunnin pujottelun jälkeen jäimme veneestä Mogacuan intiaanikylässä. Siellä meitä vastassa oli oppaamme, tikuna-intiaani Raymondo. Puolen tunnin kävelymatkan päässä joesta oli apinatalo, jossa amerikkalainen Sara Bennet oli jo kolmekymmentä vuotta pelastanut orpoja apinoita ja tutkinut niitä sekä yrittänyt opettaa intiaaneja olemaan metsästämättä uhanalaisia lajeja. Tällä hetkellä asukkeina oli kaksi villa-apinaa, yksi kapusiiniapina, yksi karvaisempi kaveri, jonka laji jäi meille vähän epäselväksi sekä yksi kaksivarvaslaiskiainen. Muut pitivät vähän etäisyyttä, mutta nuori yliaktiivinen kapusiiniapina hyppäsi heti niskaan tekemään tuttavuutta.

Kylän päällikön tytär, Karoliina, Raymondo ja Sara Bennet. Ja apinoita.
Kylän päällikön tytär, Karoliina, Raymondo ja Sara Bennet. Ja apinoita.

Apinaluennon jälkeen pakkauduimme Raymondon pitkähäntäveneeseen. Ajelimme puolisen tuntia Amazonia ylös ja sitten puoli tuntia Amacayacu-jokea, kunnes saavuimme San Martiniin, Raymondon kotikylään, jossa söimme lounaan.

San Martinin satama
San Martinin satama

San Martinissa asuu reilut viisisataa tikuna-intiaania. Kukaan ei tuntunut vaivaantuvan läsnäolostamme, vaan kaikki jatkoivat iloisen tervehtimisen jälkeen omia päivittäisiä hommiaan. Siis oikea intiaaniyhteisö, eikä mikään turisteille järjestetty show, joita niitäkin on kuulemma tarjolla.

San Martinin pääkatu
San Martinin pääkatu

San Martinista oli vielä parinkymmenen minuutin venematka Yoi Eco Lodgeen. Sitä isännöi tikunapariskunta Maria ja Agusto. Pitkin Amazonia on kuulemma huumerahoilla rakennettuja luksusmajoja, mutta meidän oli kaukana siitä: lautatalo hyttysverkolla varustetulla sängyllä, ilman sähköä ja erillinen katos riippumatossa lepäilyä varten ja toinen ruokailulle. Eli juuri sitä mitä olimme etsineetkin. Vaikka oli kiireisin turistisesonki, onneksemme satuimme sillä hetkellä olemaan ainoat vieraat. Siis sittenkin melko luksusta.

Yoi Eco Lodge
Yoi Eco Lodge
Majamme vessanpöntöstä loikannut sammakko toivotti meidät tervetulleiksi
Majamme vessanpöntöstä loikannut sammakko toivotti meidät tervetulleiksi

Kolme seuraavaa päivää olikin täynnä kaikenlaista aktiviteettia: viidakkovaelluksia päivällä ja yöllä, delfiininen bongausta, melontaa yhdestä puusta veistetyllä intiaanikanootilla ja yrittipä muuan tikunarouva opettaa meille korinpunontaakin. Mieleenpainuvinta oli ehkä uiminen keskellä järveä vaalenpunaisten delfiinien tarkkaillessa meitä sadan metrin päästä. Tai pimeässä viidakossa valoa hohtavat sienet. Myös yöllä löytyvät järkyttävän kokoiset ja näköiset hyönteiset jäivät mieleen. Seitsensenttinen torakka varsinkin, ainakin siihen asti, kun löysimme omassa majassamme asustavan kymmensenttisen.

Vain seitsemänsenttinen
Vain seitsemänsenttinen

Ihmeellistä oli myös, miten paljon meille ennestään tuntemattomia syötäviä hedelmiä viidakosta löytyy. Suunnilleen joka aterialla oli uutta ja entistä parempaa mehua. Kalaa oli usein ja se oli tuoretta ja hyvää. Yritimme itsekin kalastaa, mutta saaliina oli vain kolme alamittaista piraijaa, jotka päästimme takaisin kasvamaan. Mutta riisi, yucca ja ruokabanaani platano alkoivat jo jossain vaiheessa tökkiä. Olisipa edes perunamuusia, kun täällä kuitenkin käytetään jonkin verran perunaa. Ja varmaankin jo kuukauden verran olemme haaveilleet ruisleivästä, mutta ainakaan sitä ei tältä reissulta tule löytymään.

Parikymmentä kilometriä Amazonia ylävirtaan oli neljäntuhannen asukkaan Puerto Nariño. Kylä kuin satukirjasta. Kauniita taloja ja puutarhoja ja kaikki hymyilivät ja tervehtivät toisiaan.
Parikymmentä kilometriä Amazonia ylävirtaan oli neljäntuhannen asukkaan Puerto Nariño. Kylä kuin satukirjasta. Kauniita taloja ja puutarhoja ja kaikki hymyilivät ja tervehtivät toisiaan.
Toinen Puerto Nariñon kahdesta maalla liikkuvasta moottoriajoneuvosta. Se toinen on ambulanssi.
Toinen Puerto Nariñon kahdesta maalla liikkuvasta moottoriajoneuvosta. Se toinen on ambulanssi.
Puerto Nariñon jalkapallokenttä. Keväällä kun Amazonin pinta nousee viisi metriä, tässä pelataan vesipalloa.
Puerto Nariñon jalkapallokenttä. Keväällä kun Amazonin pinta nousee viisi metriä, tässä pelataan vesipalloa.
Puerto Nariñon vesitorniin oli rakennettu näköalatasanne
Puerto Nariñon vesitorniin oli rakennettu näköalatasanne
Aurinko laskee Peruun...
Aurinko laskee Peruun…
...ja samaan aikaan kuu nousee Kolumbian puolelta
…ja samaan aikaan kuu nousee Kolumbian puolelta
Melontaretkellä
Melontaretkellä
Korinpunoja
Korinpunoja
Ui Delfiinien Kanssa
Ui Delfiinien Kanssa
Raymondo ja kuristajapuu
Raymondo ja kuristajapuu
Kapusiiniapina
Kapusiiniapina
Iguaani
Iguaani
Viisitoistasenttinen Hepokatti from Hell
Viisitoistasenttinen Hepokatti from Hell
Hämähäkin ja skorpionin mutanttiserkku
Hämähäkin ja skorpionin mutanttiserkku
Senkin opimme, että hämähäkit luovat nahkansa. Tässä joltain pieneksi jäänyt.
Senkin opimme, että hämähäkit luovat nahkansa. Tässä joltain pieneksi jäänyt.

(Muuten, kiitokset kaikista kommenteista. Niitä on ollut todella kiva lukea, vaikka emme ole kaikkiin jaksaneet tai ehtineet vastatakaan. Jatkakaa.)

3 kommenttia

  1. Aivan ihanaa luettavaa taas samalla kun alottelen arkista aherrusta ja sulattelen -16 pakkasasteessa kohmettuneita varpaitani..toitte mun aamuun aurinkoa ja lämpöä. 🙂 Täällä on kelit kohillaan harrastaa potkukelkkailua ja luistelua järvenjäällä. Laurikin pysyy jo luistimilla pystyssä. Ei hullumpaa.
    Muistakaa että mulla on kestona sisällä toive isoista hämähäkkikuvista 🙂 ja muutkin järkyttävän kokoiset hyönteiset kelpaa. Haleja!

Vastaa