Westport – Ballyferriter

Aamu valkeni surkean tasaisen harmaana. Pääsimme kuitenkin liikenteeseen suunnitellusti ennen seitsemää. Vettä tuli kuin aisaa ja tuuli oli melkoinen. Totesimme, että on aivan sama mihin aikaan saapuisimme Moherille ja niinpä pysähtelimme aina, kun sade ja tuuli antoivat edes vähän armoa.

Linna jossain matkan varrella.

Sade ei tauonnut kokonaan missään vaiheessa ja tuuli vaan yltyi mitä lähemmäksi rannikkoa tulimme. Moherin parkkipaikalla meinasi tulla uskon puute, kun tuuli heilutti autoa ja sade roimuutti. Mutta eipähän auttanut, vaan lähdimme puskemaan tuulta päin kohti jyrkännettä. Keli oli suoraan sanoen karmea. Se vastasi pahemmanlaatuista suomalaista syysmyrskyä ja tuulikaatoja olisi tullut roppakaupalla, jos vaan olisi ollut puita. Hyvin lyhyeksi jäi kallioiden ihastelu, sillä silmiäkin oli vaikea pitää auki, kun sade sattui silmämuniin.

Cliffs of Moher.

Erittäin pitkän ajelun jälkeen saavuimme yöpymispaikkaamme keskelle Dinglen niemimaata. Tig Bhric-majatalon naapurissa oli samanniminen baari ja pienpanimo. Hieno paikka, mitä nyt sateelta pystyimme ymmärtämään. Majoituimme vienohkosti viemäriltä tuoksahtavaan huoneeseenne ja koska pubissa ei ollut ruokatarjoilua, ajelimme läheiseen Ballyferriterin kylään fish and chipseille.

Ballyferriterissä on parisataa asukasta, joista 75% puhuu päivittäin iiriä. Melko paljon siihen nähden, että kaikista irlantilaisista vain 5% puhuu sitä. Mistä tulikin mieleen; kaikki liikennemerkit täällä ovat kaksikielisiä, iiri ensin.

Tig Bhricin irkkujamit.

Illalla pubi oli täyteen ammuttu irkkumusiikin ystäviä ja saimme kuulla kymmenhenkisen pumpun menevää poljentoa. Meno oli vielä kova, kun vetäydyimme nukkumaan noin kahden metrin kotimatkan pubin ovelta omalle ovelle.

Aamiaista.

Seuraavana aamuna paistoi taas aurinko! Jipii! Aamiaista ei tarjoiltu meille valmiiksi, vaan saimme käristää omat pekonimme talon tarjoamista antimista. Edellisen päivän ajomatkat olivat olleet sen verran kuluttavia, että päätimme ajelun suhteen ottaa suht rennosti ja tutkailla Dinglen niemimaata rauhallisessa tahdissa. Kilometrejä ei kertynyt paljoa, mutta poikkesimme miltei jokaisessa turistiträpissä ja siinäkin hommassa päivä kului sujuvasti.

Fairy fort. Eli rautakauden aikainen ympyränmuotoinen rakennelma, joka suojeli pahalta ja jossa harrastettiin keiju- ja druidijuttuja. Tätä linnoitusta vahti ruskea naski.

Nautimme kovin merellisen (katkiksia, tonnikalaa, kampasimpukoita ja erilaisia kaloja) myöhäisen lounaan ruuhkaisessa Dinglen pikkukaupungissa. Tällä reissulla on syöty lähinnä vain kalaa ja muita meren eläviä. Ai niin ja kerran ankkaa ja lammasta. Illalla kotipubissa olisi soittanut paikallinen ukuleleharrastelijaorkesteri, mutta eipä oikein jaksattanut.

Dingle.
Irlannin pääsaaren läntisin kohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *