Curaçao

Hassu paikka. Hollanin kieli keskellä Karibiaa kuulostaa suhteellisen absurdilta. Hollanti on siis maan virastokieli, muut viralliset kielet ovat papiamentu ja englanti. Suurin osa ihmisistä puhuu äidinkielenään portugalista ja afrikkalaisista kielistä muodostunutta papiamentua. Englannilla ja espanjallakin tulee täällä vallan hyvin toimeen.

Hollannin vaikutus näkyy myös arkkitehtuurissa. Talojen väritys puolestaan on peruskaribialaisen kirjavaa; sellaista, josta jokainen kunnollinen suomalainen julkisivulautakunnan jäsen saisi halvauksen.

Curacaon sydäntä ja oikeaa luonnetta on satunnaisen turistin vaikea löytää. Se on melko ymmärrettävää, sillä saarella käy yli kaksi miljoonaa turistia vuodessa. Ison osan niistä tuovat valtavat risteilyalukset, joiden saavuttua pääkaupunki (ja ainoa kaupunki) Willemstadin keskusta on ähkyä myöten täynnä amerikkalaisia. Muutoin turistit tuntuvat tulevan lähinnä Hollannista ja erään divemasterin mukaan täällä on myös paljon skandinaaveja.

Siistiä on ja kallista. Hanavesi on yllättäen juotavaa, ja jopa oikein hyvän makuista. Ei siis ihan normaali matkakohteemme, mutta sukelluksenhan takia me tänne tulimme. Paikalliset ovat kovin kielitaitoisia ja hieman vetäytyviä, mutta heti kovin hymyileviä ja ystävällisiä, kunhan itse ensin tervehtii.

Ravintolatarjonta on juuri sellainen mitä turistipaikalta voi olettaakin eli ns. kansainvälinen keittiö rulettaa. Pari helmeäkin täältä löytyy. Ensinnäkin perihollantilaiset bitterballenit ja toiseksi arepat. Arepohin tutustuimme ensimmäisen kerran Kolumbian Cartagenan katukeittiöissä ja jäimme kerrasta koukkuun. Niinpä olikin mahtava yllätys kun niitä saa täältäkin. Curacaolla arepakioskeja pyörittävät lattarit eli kommunikointi sujuu luontevimmin espanjaksi.

Hyönteisten vähyys jaksaa yhä hämmästyttää. Emme toki erityisesti kaipaa Amazonin kymmensenttisiä torakoita tai Nicaraguan hyttysparvia, mutta tähän mennessä olemme nähneet ehkä pari perhosta ja pari kärpästä. Kyllä näillä leveysasteilla luulisi vähän enemmän ötököitä elävän.

Lieneekö hyönteisten vähyys syynä siihen, että perusgekkoja täällä ei ole näkynyt ollenkaan. Muita liskoja löytyy kyllä sitäkin enemmän, aina vessassa asustavasta parisenttisestä sisiliskosta terassimme edessä kivillä paistatteleviin metrisiin iguaaneihin.

Uudenvuoden juhlinta sujui täällä normaaliin eteläamerikkalaiseen tapaan. Pommien ja rakettien paukuttelu alkoi heti joulupäivänä ja kiihtyi hiljalleen vuodenvaihteen maailmanlopunmeiningiksi. Kaikilla isommilla hotelleilla oli oma ilotulituksensa ja jokaisella kynnellekykenevällä paikallisella omat paukkunsa. Tärkeintä tuntui olevan kova ääni, ei niinkään välähdys. Pauke jatkui harvakseltaan vielä koko uudenvuodenpäivän.