San Pedro de Atacama

Chile, ensimmäinen tuttu maa reissullamme. Kaksi vuotta sitten kävimme täällä pohjoisessa ja neljä vuotta sitten Valparaisossa, Patagoniassa ja Pääsiäissaarella. Bolivian rajalta oli vajaan tunnin bussimatka San Pedro de Atacamaan (ja heti rajalla soratie vaihtui asfaltiksi); vähän hassulta tuntui bongailla bussin ikkunasta tuttuja paikkoja ja maisemia.

Caracoles, San Pedron pääkatu.
Caracoles, San Pedron pääkatu.

San Pedro oli juuri sellainen kuin muistimmekin: matala ja pölyinen turistirysä, mutta jotenkin kovin sympaattinen. Turisteja tänne vetävät ympäristön nähtävyydet: maailman kolmanneksi suurin suolatasanko, kuumat lähteet, geysirit ja merkilliset kalliomuodostelmat. Eli hyvin pitkälle samanlaiset asiat, joita näimme Uyunissa. Ja koska kaksi vuotta sitten olimme jo kolunneet ympäristön autolla melko tarkkaan, keskityimme lähinnä lepäilemään ja nauttimaan lämmöstä ja helposta hengittämisestä. San Pedro on nimittäin ainoastaan 2400 metrin korkeudessa ja iltapäivisin auringonpaiste oli tukahduttavan kuuma. Illat olivat sentään mukavan viileitä.

Yksi San Pedron ympäristön paikoista oli kuitenkin jäänyt kahden vuoden takaa sen verran vahvasti mieleen, että se oli pakko kokea uudestaan. Otimme siis perusturisti-iltapäiväretken Laguna Cejarille. Laguna Cejar on pieni vajoamajärvi keskellä suolatasankoa. Sen veden suolapitoisuus on melkein 30%, eli se siis todella kelluttaa! Kohtalaisen hullulta tuntui makoilla selällään veden pinnalla. Mahallaan ei juurikaan pystynyt uimaan, kun ahteri nousi väkisinkin korkeimmalle ja pää meinasi painua veden alle.

Tässä järvessä olisi vaikea hukkua. Kannattaisi kuitenkin käydä suihkussa jälkeenpäin.
Tässä järvessä olisi vaikea hukkua. Kannattaisi kuitenkin käydä suihkussa jälkeenpäin.

Kaksi vuotta sitten Cejarilla oli vain pieni rahastuskoppi. Jotain meillä jäi ilmeisesti oppaamme puheesta ymmärtämättä (Chilen espanja ON hankalaa), sillä älysimme parkkipaikan viereen rakennetut suihkut vasta lähtiessämme. Loppuretki olikin sitten melko tukala suolan kuivuessa iholle ja kutittaessa joka paikkaa. Kävimme vielä kahdessa muussa paikassa: Ojos de Salar oli kaksi 50-metristä pyöreää reikää tasangolla täynnä makeaa vettä, ja Laguna Tebenquiche oli valkea suolajärvi, vähän kuin keväinen järvenjää Suomessa. Molemmat olivat hienoja paikkoja, mutta Uyunin jälkeen eivät jaksaneet enää kovasti innostaa.

Laguna Tebenquiche.
Laguna Tebenquiche.

Koska San Pedro oli vanha tuttu, löysimme helposti ravintola Adoben ja sieltä ruoka-annoksen, mistä Karoliina on haaveillut viimeiset kaksi vuotta: mustekalavoissa paistettua turskaa mustekalarenkailla, sipulilla, serranokinkulla ja tuoreilla härkäpavuilla. Kuulostaa ja kuulosti myös kaksi vuotta sitten täysin sekamelskalta ja turhalta kokin kikkailulta, mutta eipä ole, eikä aika ollut kullannut muistoja yhtään! Vau ja nam! (Sori Jontti, kuva unohtui ottaa.)

Ja ruuasta juomaan. Pisco on kirkasta brandytyyppistä viinaa, jota tehdään Perussa ja Chilessä. Maat kiistelevät kovasti sen alkuperästä. Pisco Sour on piscosta, limestä, sokerista ja munanvalkuaisesta tehty suosittu aperitiivi. Kun saimme tämän reissun ensimmäiset pisco sourit Santa Rosassa, Perussa, olimme vähän pettyneitä. Eihän se ollutkaan niin hyvää, kuin olimme muistelleet. Sama toistui joka kerran, kun sitä Perussa tilasimme. Mutta San Pedrossa olikin eri meininki. Täällä Pisco Sour maistui siltä, miltä sen meidän mielestämme pitääkin maistua. Chile-Peru: kuusnolla.

Vihdoinkin kunnon Pisco Sourit.
Vihdoinkin kunnon Pisco Sourit.

Ja edelleen piscosta kaljaan. Jo kaksi vuotta sitten ihmettelimme, kun juuri mistään San Pedron ravintolasta ei saanut olutta ilman ruokaa. Törmäsimme ainoastaan yhteen baariin, jossa myytiin pelkästään olutta. Nyt siellä käydessämme älysimme, että tämähän on juuri se suomalaisen hepun pitämä baari, josta olimme netistä lukeneet. Omistaja kertoi meille asuneensa täällä jo 17 vuotta ja jotenkin onnistuneensa hommaamaan kylän ainoan baariluvan. Hyvä Suomi!

Chelacabur, kylän ainoa kaljabaari.
Chelacabur, kylän ainoa kaljabaari.
Caracoles yöllä.
Caracoles yöllä.
Paikallisten koirien tehtävänä on lähinnä makoilla ihmisten ja autojen tiellä.
Paikallisten koirien tehtävänä on lähinnä makoilla ihmisten ja autojen tiellä.
Hotellin internetyhteys oli niin hidas, että blogia piti käydä päivittämässä keskusaukion kahvilassa.
Hotellin internetyhteys oli niin hidas, että blogia piti käydä päivittämässä keskusaukion kahvilassa.
Hyvin suolatut jalat.
Hyvin suolatut jalat.

2 kommenttia

  1. Kyllä teillä on mielenkiintoinen matka, tosi kiva lukea kertomuksianne. Hyvää matkan jatkoa
    terveisin Anneli ja Pekka

  2. Kateeksi käy, edelleenkin! 🙂 Costa Ricasta lähettämänne kortti saapui lopultakin perille! Mielenkiinnolla seuraamme tulevia kohteitanne. Lisää erikoisia eläimiä, jos saa toivoa. Essi

Vastaa