Puerto Montt – Puerto Natales

Ja sitten Tyynenmeren risteilylle. Laivaan pääsimme kahdeksan maissa illalla, siis päivän myöhässä, mutta laiva lähti vasta seuraavana aamuna eli kaikenkaikkiaan yli puolitoista vuorokautta myöhässä. Ja risteilystä ei voine varsinaisesti puhua: ei ollut kapteenin pöytää, ei karaokea eikä bingoa. No, nämä tosiseikat kyllä tiesimme matkaa varatessamme, sillä olimmehan rahtilaivan, emmekä matkustajalaivan kyydissä. Sitä emme tienneet, että kahden hengen hyttimme oli vaihtunut kuuden hengen hyttiin. Onneksi hinta pysyi samana… Laiva oli siis eri, kuin mihin olimme paikat varanneet ja ilmeisesti huomattavasti askeettisempi (lue: rupuisempi).

Amadeo I, tilaa viidellekymmenelle matkustajalle ja lukemattomille rekka-autoille.
Amadeo I, tilaa viidellekymmenelle matkustajalle ja lukemattomille rekka-autoille.

Asetuimme lievästi sanoen ahtaanpuoleiseen hyttiin yhdessä ranskalaisen ja saksalaisen pariskunnan kanssa. Pienen järkkäilyn jälkeen kaikki olivat löytäneet pakaaseilleen paikan ja sitten olikin buffet-pöydän antimien vuoro niinkuin risteilyllä on usein tapana. Tarjolla oli ehkä kuivinta kanaa ikinä. Onneksi se oli reissun huonoin ruoka, sillä juuri sen surkeammaksi ei enää olisikaan voinut mennä.

Harmaata.
Harmaata.

Sää ei ollut kovin suosiollinen ja harmaan eri sävyt toistuivat vetisessä maisemassa. Toisena päivänä alkoi matkan avomeriosuus ja sitä keikutusta kesti lähes vuorokauden. Tuntui, että tämä on oikeasti tylsyyden huipentuma; tästäkö sitä on maksettu. Ja kuitenkin tämä oli matka, joka piti tehdä. Harmaa on hyvä väri ja siitä on yllättävän monta versiota.

Lasillinen viiniä takakannella tuulensuojassa.
Lasillinen viiniä takakannella tuulensuojassa.

Kolmantena päivänä kärsivällisyys palkittiin kuin puikkelehdimme kapeahkoja vuonoja maailman laidalla, valaita, delfiinejä ja hylkeitä bongaillen. Harmaa ei ollut enää pääväri, vaan aurinko pilkahteli silloin tällöin pilvien raosta antaen oikeutta vehreille vuorenrinteille ja lumihuipuille. Määränpään, Puerto Natalesin lähestyessä olimme yhä varmempia siitä, että tämä matka kannatti kokea. Onko koreampaa tapaa saapua Patagonian sydämeen kuin jämerällä rahtilaivalla.

Satunnainen auringonpaiste sai lähes kaikki matkustajat yhtäaikaa kannelle.
Satunnainen auringonpaiste sai lähes kaikki matkustajat yhtäaikaa kannelle.
Harmaata ja vihreää.
Harmaata ja vihreää.
Matkan ainoa pysähdys oli optimistisesti nimetyssä Puerto Edenissä.
Matkan ainoa pysähdys oli optimistisesti nimetyssä Puerto Edenissä.
Amadeo I ankkurissa Puerto Edenin edustalla. Vasemmalla Edenin rantoja kiertelevä pääkatu.
Amadeo I ankkurissa Puerto Edenin edustalla. Vasemmalla Edenin rantoja kiertelevä pääkatu.
Yöllä kannella.
Yöllä kannella.
Ja tuosta välistä pitäisi mahtua.
Ja tuosta välistä pitäisi mahtua.
Auringonnousu.
Auringonnousu.
Liikuimme selvästi kohti etelää, sillä lämpötila laski kilpaa vuorten lumirajan kanssa.
Liikuimme selvästi kohti etelää, sillä lämpötila laski kilpaa vuorten lumirajan kanssa.

5 kommenttia

  1. Jees komment eli kyllä rekoista pitää lukua pitää ja passageereista myös… tai ainakin jonkin omon tai imon mukaan ja muutenkin muistutti tämä legi ammattimerenkulkua – harmaata ja tylsää – :o) broiler deck officer Jari

Vastaa