Puno

Matkalle Cuscosta Punoon valitsimme vähän normibussia kalliimman turistibussin. Hintaan kuului lounas seisovasta pöydästä, virvoketarjoilut bussissa ja viisi pysähdystä inkaraunioilla, museoissa ja muutamassa kirkossa. Pysähdyimme pikaisesti myös korkeimmalla paikalla, jossa olemme ikinä olleet, 4335 metrissä.

Wiracocha, yksi suurimpia inkatemppeleitä.
Wiracocha, yksi suurimpia inkatemppeleitä.
5000 vuotta vanha muumio Pukaran museossa.
5000 vuotta vanha muumio Pukaran museossa.

Puno on onneksi vähän matalammalla, vain 3830 metrissä Titicaca-järven rannalla. Mutta tuokin reilun neljänsadan metrin nousu Cuscosta riitti aiheuttamaan Karoliinalle vuoristotaudin. Ei mitään vakavaa, mutta pari päivää kului pelkästään lepäillessä eikä litratolkulla ryystetystä kokateestäkään tuntunut olevan mitään apua. Uni maistui, ruoka ei; kolme päivää meni pelkällä parsakeitolla. Onneksi olimme saaneet Booking.comista mahtavan tarjouksen: kolmen tähden hotellin neljäsosalla normaalihinnasta. Kanta-asiakkuus kannattaa. Eli meillä oli lämmin(!) huone aivan keskuspuiston Plaza de Armasin vieressä, kohtuullisen nopea netti ja buffet-aamiainen. Hyvin kului siellä aika matkan jatkoa suunnitellessa.

Varsinaista toria emme löytäneet, mutta tällaisia myyntikojuryppäitä oli siellä täällä.
Varsinaista toria emme löytäneet, mutta tällaisia myyntikojuryppäitä oli siellä täällä.

Punoon ja ympäristöön tutustuminen jäi siis melko vähälle. Puno on Perun kansanperinnepääkaupunki, ja juuri seuraavalla viikolla olisi siellä alkanut suuri pariviikkoinen tanssi- ja musiikkifestivaali, Fiesta de la Virgen de la Candelaria. Jonkun verran kaupungilla jo viriteltiin tapahtumaa kulkuein ja pakollisin paukkupommein. Vähän olisi mielemme tehnyt jäädä seuraamaan festivaalia, mutta koskapa olimme jo varanneet matkaa eteenpäin, se sai nyt jäädä.

Katutanssijat lämmittelevät ennen festivaalia.
Katutanssijat lämmittelevät ennen festivaalia.

Vähän tylsä mielikuva Punosta jäi. Kaupungissa on yksi turistikatu, jonka varrella kaikki matkamuistomyymälät, kerjäläiset ja turistiravintolat sijaitsevat. Titicacan ranta on melko autiona puolentoista kilometrin päässä keskustasta. Siellä on rivissä kymmeniä ravintoloita, nyt lähes tyhjillään, mutta voisi kuvitella, että festivaalien aikaan siellä olisi melkoinen hulina.

Lima, Punon kävelykatu.
Lima, Punon kävelykatu.

Itse Titicacastakaan ei jäänyt mitään erityisen loistokasta kuvaa, varmaankin siksi, ettemme jaksaneet tutustua kuin mudalta ja levältä haiskahtavaan rehevöityneeseen rantaan, jota kovin monet paikalliset käyttivät nolostelematta vessanaan.

Titicaca.
Titicaca.
Satamasta ostettu taimencheviche nousi koko reissun parhaiden ruokien listan kärkisijoille. Etualalla näkyvä paikallinen herkku, paahdetut jättikokoiset maissinjyvät, oli vähän tunkkaisen makuista.
Satamasta ostettu taimencheviche nousi koko reissun parhaiden ruokien listan kärkisijoille. Etualalla näkyvä paikallinen herkku, paahdetut jättikokoiset maissinjyvät, oli vähän tunkkaisen makuista.
Grillattua marsuakin piti sitten maistaa. Paljon siinä ei ollut syömistä, se vähä maistui aikalailla kanalle. Nahkakin oli hyvää, vaikkakin vähän sitkeää.
Grillattua marsuakin piti sitten maistaa. Paljon siinä ei ollut syömistä, se vähä maistui aikalailla kanalle. Nahkakin oli hyvää, vaikkakin vähän sitkeää.
Punon poliisivoimat esittäytyvät.
Punon poliisivoimat esittäytyvät.
Mopotaksi on täälläkin suosituin kulkuväline.
Mopotaksi on täälläkin suosituin kulkuväline.
Lähikauppa ja hedelmänmyyntikärryt.
Lähikauppa ja hedelmänmyyntikärryt.
Punolaisia kirkon portailla paistattelemassa päivää. Sadekaudesta huolimatta kelit taas suosivat.
Punolaisia kirkon portailla paistattelemassa päivää. Sadekaudesta huolimatta kelit taas suosivat.
Comercial Superman.
Comercial Superman.

Machu Picchu

Jossain vaiheessa reissua olimme ajatelleet, ettemme ehkä kävisi Machu Picchulla lainkaan suuren turistimäärän vuoksi, mutta Cuscoon saavuttuamme tulimme onneksi järkiimme. Jos Machu Picchulla käy vuosittain neljäsataatuhatta turistia, niin kyllä sinne aina vielä pari mahtuu lisää. Ensin harkitsimme neljän päivän Inka Trailia, eli 43 kilometrin vaellusta pitkin inkojen rakentamaa yli 40.000 kilometrin polkuverkostoa. Nicaraguan onneton tulivuorikiipeilykokemus, sadekausi ja yli neljän tuhannen metrin korkeus saivat meidät kuitenkin valitsemaan helpomman kahden päivän retken.

Parin päivän korkeuteen totuttelemisen jälkeen lähdimme inkaoppaamme Rogerin kanssa aamuviideltä bussilla Cuscosta Ollantaytamboon ja siitä junalla kohti Aguas Calientesiä (tulvat olivat rikkoneet junanradan Cuscon ja Ollantaytambon välillä). Kymmenisen kilometriä ennen Aguas Calientesiä jäimme pois junasta keskelle viidakkoa.

Ensin ylitimme Urubamban, inkojen pyhän joen, joka laskee jossain kaukana Amazoniin
Ensin ylitimme Urubamban, inkojen pyhän joen, joka laskee jossain kaukana Amazoniin

Polkumme alkupää oli 2100 metrin korkeudessa. Kiipesimme inkojen rakentamia portaita ja polkuja pitkin tutustuen matkalla muutamiin pienempiin raunioihin. Sadekaudesta huolimatta ilma oli aurinkoinen ja jopa helteinen.

Maisemat olivat upeita ja kivetty polku helppo kävellä
Maisemat olivat upeita ja kivetty polku helppo kävellä
Suurin osa portaista oli hyvässä kunnossa yli viidensadan vuoden jälkeenkin. Ja hyvä niin, sillä vieressä oli viidensadan metrin pudotus Urubambaan.
Suurin osa portaista oli hyvässä kunnossa yli viidensadan vuoden jälkeenkin. Ja hyvä niin, sillä vieressä oli viidensadan metrin pudotus Urubambaan.
Puolimatkassa. Taustalla rinteessä näkyy jo Wiñaywayna, toinen kahdesta muusta rauniosta matkamme varrella.
Puolimatkassa. Taustalla rinteessä näkyy jo Wiñaywayna, toinen kahdesta muusta rauniosta matkamme varrella.
Wiñaywayna
Wiñaywayna
Edelleen Wiñaywayna. Vuorenrinteen puolivälissä näkyy hämärästi kulkemamme polku.
Edelleen Wiñaywayna. Vuorenrinteen puolivälissä näkyy hämärästi kulkemamme polku.

Kolmentoista kilometrin taivalluksen jälkeen saavuimme vihdoin 2700 metrissä olevalle Aurinkoportille, josta avautui huikeat näkymät alas Machu Picchulle. Olimme erittäin onnekkaita, sillä pilvisellä säällä emme olisi nähneet siitä vilaustakaan. Kyllähän sen on kuvissa nähnyt tuhansia kertoja, mutta omin silmin nähtynä se on jotain aivan mieletöntä. Eikä pelkästään muinainen kaupunki, vaan myös ympäröivät vuoret ja alhaalla laaksossa virtaava Urubamba-joki. Yksi reissumme ehdottomia huippuhetkiä.

Machu Picchu Aurinkoportilta nähtynä
Machu Picchu Aurinkoportilta nähtynä
Inkat rakensivat Machu Picchun 1400-luvulla ja hylkäsivät sen sata vuotta myöhemmin espanjalaisten saapuessa. Espanjalaiset eivät onneksi koskaan löytäneet tietään tänne, joten rauniot säilyivät lähes koskemattomana siihen asti, kunnes ne uudelleenlöydettiin 1911.
Inkat rakensivat Machu Picchun 1400-luvulla ja hylkäsivät sen sata vuotta myöhemmin espanjalaisten saapuessa. Espanjalaiset eivät onneksi koskaan löytäneet tietään tänne, joten rauniot säilyivät lähes koskemattomana siihen asti, kunnes ne uudelleenlöydettiin 1911.
Kun tasaista maata ei ollut, inkat pengersivät vuorenrinteet ja saivat viljelysmaata
Kun tasaista maata ei ollut, inkat pengersivät vuorenrinteet ja saivat viljelysmaata
Mitä lie inkat ajatelleet, kun ovat rakentaneet ruokavarastoja oikeanpuoleisen vuoren huipulle. Melkoinen matka hakemaan huikopalaa.
Mitä lie inkat ajatelleet, kun ovat rakentaneet ruokavarastoja oikeanpuoleisen vuoren huipulle. Melkoinen matka hakemaan huikopalaa.

Loppupäivästä tutustuimme vielä hiukan Machu Picchuun, kunnes ajoimme bussilla alas Aguas Calientesiin. Syvällä vuorten välissä olevan kaupungin ainoa tehtävä on ruokkia ja majoittaa Machu Picchulla käyvät turistit. Hotelleja, ravintoloita, matkamuistomyymälöitä ja rautatieasema. Autolla tänne ei pääsekään.

Aguas Calientes. Nimensä mukaisesti kaupungista olisi löytynyt kuumia lähteitä, mutta emme jaksaneet enää lähteä kylpemään.
Aguas Calientes. Nimensä mukaisesti kaupungista olisi löytynyt kuumia lähteitä, mutta emme jaksaneet enää lähteä kylpemään.

Söimme, yövyimme ja ajoimme seuraavana aamuna taas bussilla ylös raunioille. Roger piti meille parin tunnin esittelykierroksen, jonka jälkeen kiertelimme paikkaa vielä keskenämme sen minkä jaksoimme. Jonkun verran nimittäin tuntui eilinen kapuaminen jaloissa. Lounas Aguas Calientesissä, sitten junalla ja bussilla Cuscoon. Kotona hotellissa olimme kymmenen aikoihin illalla.

Seuraavana päivänä pilvet olivat todella matalalla
Seuraavana päivänä pilvet olivat todella matalalla
Kiivettävää riittää täälläkin
Kiivettävää riittää täälläkin
Osaan taloista on rekonstruoitu katot, mutta kahdeksankymmentäprosenttisesti Machu Picchu on aluperäisessä kunnossa
Osaan taloista on rekonstruoitu katot, mutta kahdeksankymmentäprosenttisesti Machu Picchu on aluperäisessä kunnossa
Pengerryksillä laidunsi kesyjä laamoja
Pengerryksillä laidunsi kesyjä laamoja
Siellä täällä muureissa kasvoi punaisia kukkia
Siellä täällä muureissa kasvoi punaisia kukkia
Liskokuvia ei ole koskaan missään blogissa liikaa...
Liskokuvia ei ole koskaan missään blogissa liikaa…
...eikä pöhköjä laamoja
…eikä pöhköjä laamoja
Machu Picchu tarkoittaa suomeksi vanhaa vuorta
Machu Picchu tarkoittaa suomeksi vanhaa vuorta

Cusco

Iquitoksesta lensimme Liman kautta Cuscoon. Unescon maailmanperintökohde Cusco sijaitsee 3400 metrin korkeudessa Andeilla. Se on muinaisen inkavaltakunnan puumanmuotoinen pääkaupunki ja nykyään tunnettu lukuisista raunioista, joista kuuluisin on Machu Picchu. Cusco on Perun turistisin kaupunki (yli 2 miljoonaa vierailijaa vuodessa) ja sen kyllä huomasi, vaikka olimmekin sesongin ulkopuolella. Kaupustelijoita oli niin paljon, että lopulta ”No gracias” tuli suusta automaattisesti jaksamatta edes vilkaista, mitä oli kaupan.

Plaza de Armas
Plaza de Armas

Siirtyminen merenpinnan tasolta tuohon korkeuteen ei sujunut ihan ongelmitta, kuten arvata saattaa. Vaikka vakavia vuoristotaudin oireita ei ollut kummallakaan, niin silti ensimmäisenä iltana jokainen pienikin ylämäki oli haaste ja yö meni valvoskellessa. Vuoristotautia vastaan tarjoillaan joka paikassa kokateetä, mutta meistä kumpikaan ei huomannut siitä olevan suurtakaan hyötyä. Ehkä sitä olisi pitänyt ryystää litratolkulla, että vaikutuksen olisi huomannut. Kokateen sanotaan auttavan vuoristotautiin, se on täysin laillista ja sitä tarjoillaan joka paikassa, niinkuin myös meidän hotellissamme tervetuliasjuomana.

Kokatee, maistuu vähän koivunlehdille
Kokatee, maistuu vähän koivunlehdille

Majapaikkamme Hospedaje Monte Horeb sijaitsi loistavalla paikalla, vain parin minuutin kävelyn päässä Cuscon keskusaukiosta. Hintaansa nähden oikein pätevä majapaikka, mutta pirullisen kylmä! Vaikka päivälämpötila Cuscossa ovat tähän aikaan vuodesta jopa yli parikymmentä astetta, niin yöllä se tippuu reilusti alle kymmenen eli ilman lämmitystä talot ovat hyytäviä. Onneksi suihkussa kuuma vesi ei ollut kortilla. Eli jos Amazonilla tuli mieleen, että jatkuva hikoilu saisi vihdoin loppua, niin nyt se toive toteutui ja fleece ja villasukat tulivat kunnolla käyttöön ensimmäistä kertaa Alaskan jälkeen.

Monte Horeb. Yläportti oli lukossa aina, ulosmennessäkin piti pyytää respaa avaamaan se. Alakerrassa hassunniminen Hospedaje Frankenstein.
Monte Horeb. Yläportti oli lukossa aina, ulosmennessäkin piti pyytää respaa avaamaan se. Alakerrassa hassunniminen Hospedaje Frankenstein.

1500-luvulla konkistadorit kuulivat huhun kultaisesta kaupungista ja saapuivat loistokkaaseen Cuscoon ja eipä aikaakaan kun kaupunki oli laitettu uuteen uskoon. Uuteen uskoon kirjaimellisesti, sillä esimerkiksi Qoricanchan temppelin kaikki kulta-ja jalokivikoristelut riivittiin parempaan käyttöön ja päälle rakennettiin paremmin espanjalaisteen makuun ja uskontoon sopiva Santo Domingon kirkko. Joitain alkuperäisen palatsin seiniä on kuitenkin jäljellä ja niistä voi päätellä miten taidokkaasti inkat osasivat rakentaa maanjäristyksen kestäviä seiniä.

Näkymä Qorikanchan/Santo Domingon puutarhaan ja Cuscoon
Näkymä Qorikanchan/Santo Domingon puutarhaan ja Cuscoon
Ympäri kaupunkia löytyy inkamuurin palasia, joiden päälle espanjalaiset ovat rakennelleet omia kirkkojaan
Ympäri kaupunkia löytyy inkamuurin palasia, joiden päälle espanjalaiset ovat rakennelleet omia kirkkojaan
Päteviä olivat inkat kivihommissa. Viisisataa vuotta vanhoja ilman laastia rakennettuja seiniä.
Päteviä olivat inkat kivihommissa. Viisisataa vuotta vanhoja ilman laastia rakennettuja seiniä.
Choco Museo oli enemmän suklaatehdas ja kauppa kuin museo, mutta informatiivinen silti. Etualalla tee-se-itse-kaakao: suklaata, chiliä, hunajaa ja maitoa.
Choco Museo oli enemmän suklaatehdas ja kauppa kuin museo, mutta informatiivinen silti. Etualalla tee-se-itse-kaakao: suklaata, chiliä, hunajaa ja maitoa.
Kovin mäkistä, Calle San Juan de Dios
Kovin mäkistä, Calle San Juan de Dios
Lähipuistomme oli hassusti  nimetty Plaza Kusipadaksi
Lähipuistomme oli hassusti nimetty Plaza Kusipadaksi
Paikallinen erikoisuus : quinoalla kuorrutettuja alpakkapihvejä. Toinen paikallinen herkku oli kokonaisena grillattu marsu. Sitä emme vielä tohtineet kokeilla.
Paikallinen erikoisuus : quinoalla kuorrutettuja alpakkapihvejä. Toinen paikallinen herkku oli kokonaisena grillattu marsu. Sitä emme vielä tohtineet kokeilla.
Ja syödessä viihdytti pakollinen inkaorkesteri.
Ja syödessä viihdytti pakollinen inkaorkesteri.
Nukkemyyjä
Nukkemyyjä
Santo Domingon sisäpiha
Santo Domingon sisäpiha
Calle Mantas
Calle Mantas
Plaza de Armas yöllä
Plaza de Armas yöllä
Pitkästä aikaa eksyimme baariin. Hotellimme naapurista löytyi vanhaa Kerubia muistuttava paikallisten suosima kuppila, El Té Macho. Emme uskaltaneet maistaa paikan nimikkojuomaa, machoteetä, vaan tyydyimme paikalliseen olueeseen, Cusqueñaan.
Pitkästä aikaa eksyimme baariin. Hotellimme naapurista löytyi vanhaa Kerubia muistuttava paikallisten suosima kuppila, El Té Macho. Emme uskaltaneet maistaa paikan nimikkojuomaa, machoteetä, vaan tyydyimme paikalliseen olueeseen, Cusqueñaan.

Iquitos

Tarkoituksenamme oli lähteä Kolumbiasta näyttävästi rahtilaivalla Iquitokseen, Peruun. Linnuntietä matkaa tulee 360 km, Amazonia pitkin paljon enemmän. Rahtilaivoja kulkee miltei päivittäin ja matka kestää kolmesta viiteen päivään riippuen joen virtauksesta. Asiaa tarkemmin pohdittuamme päädyimme kuitenkin 12 tunnin pikaveneeseen, sillä oikeasti jäljelläoleva matka-aika ei riitä ihan kaikkeen.

Kaikki veneet Iquitokseen lähtevät aivan Letician edustalla olevalta Santa Rosan saarelta, joka on kuitenkin jo Perun puolella, eli maastalähtö ja – tulomuodollisuudet pitää hoitaa ennen laivaan astumista. Näin se meni: uloskirjauduttuamme Letician hotellista ajoimme lentokentälle ottamaan maastalähtöleimat passeihin, samalla taksilla satamaan, missä taksikuskimme hoiti meidät Santa Rosaan menevään pitkähäntäveneeseen, venekuski ohjasi meidät maahantulotoimistoon, missä meidät leimattiin virallisesti Peruun saapuneiksi. Ilman paikallisten avuliaisuutta ja neuvoja olisimme saattaneet tuhrata tähän kaikkeen vaikka kuinka paljon aikaa, mutta nyt kaikki vain tapahtui ja yhtäkkiä olimme Perussa. Tässä olisi ollut myös mahdollisuus tunaroida ihan kunnolla, niinkuin ne kolme amerikkalaisturistia, jotka olivat toimistossa maksamassa sakkoja ilmeisesti puuttuvan lähtöleiman takia. Työväenopiston espanjantunnit tulivat tässä vaiheessa tarpeeseen, sillä Leticiassa ja varsinkaan Santa Rosassa ei juuri kukaan puhunut englantia.

Santa Rosan pääkatu. Ja ainoa katu.
Santa Rosan pääkatu. Ja ainoa katu.

Santa Rosa on huomattavasti kehittymättämämpi kuin Leticia ja Tabatinga. Hosteleita on kyllä paljon, mutta mitkään niistä eivät ole kovin loistokkaita. Valitsimme pikaisesti Hospedaje Pamelan, sillä se oli lähinnä venerantaa (pikavene lähtisi klo 3.30 aamuyöstä) ja sieltä sai huoneen omalla vessalla noin kymmenellä eurolla. Voi arvata ettei sillä summalla luksusta saa, eikä todellakaan saanut. Huone oli ehkä siisti, mutta niin kulunut, että sitä oli vaikea huomata. Vessassa ei ollut ovea, ikkunat rikki, sähköä (ja siis myös tuuletinta) oli vain yhteentoista asti, vessa vedettiin ämpäriin-vettä-systeemillä ja ”suihkun” vesi tuli suoraan Amazonista, mutta omistajat olivat taas kerran ihan mahtavan avuliaita eli kyllähän sitä aina yhden lyhyen yön nukkuu vähän vaatimattomammassakin majoituksessa.

Venettä odottamassa klo 2:30
Venettä odottamassa klo 2:30

Kahdelta aamulla pärähti generaattori käyntiin ja ovelle koputeltiin herätystä. Koko yön oli satanut todella rankasti (katto sängyn yllä vuosi myös) ja pelkäsimme, että ehtisimme kastua läpimäriksi matkalla satamaan. Onneksi sade hellitti sen verran, että pääsimme kompuroimaan suht kuivina otsalampun valossa liukkaita lankkuja pitkin kelluvaan rakennukseen, josta veneen oli määrä lähteä. Vene oli samantapainen, kuin ne, joilla olimme aikaisemminkin ajelleet, vain vähän korkeampi ja nahkapenkkinen. Pehmeämmistä istuimista huolimatta takapuoli ehti puutua moneen kertaan kolmentoista tunnin matkan aikana. Maisemia ei päässyt paljoakaan ihailemaan, sillä vettä sateli koko päivän.

Ennen Iquitosin satamaan saapumista tulli piti vielä puolen tunnin laukkutarkastuksen, varmaankin koska saavuimme raja-alueelta. Kovin merkillistä oli se, että juuri ennen tullipysähdystä veneestä oli päästetty pois puolenkymmentä matkustajaa matkatavaroineen.

Venematkan päätteeksi arvotaan laukut oikeille omistajilleen
Venematkan päätteeksi arvotaan laukut oikeille omistajilleen

Iquitosin satamassa oli kova hässäkkä, ja jouduimme ensimmäistä kertaa matkamme aikana perinteisen turistihuijauksen kohteeksi. Ja aivan omaa syytämme. Otimme mopotaksin yhdeltä laiturilla palveluksiaan tarjoavista tungeksivista kuskeista. (Tietenkin olisi pitänyt poistua laiturilta ja ottaa taksi kadulta.) Perun rahaa meillä oli vain sadan solin seteleitä, jolloin kuski tarjoutui rikkomaan sen kasinolla. (Just, kannattaa päästää omat rahansa näkyvistä.) Takaisin saimme viisikymppisen ja vitosen kolikoita. Myöhemmin kaupassa myyjä kertoi viisikymppisen olevan väärennetty. Melko taitavasti, mutta huomasimme kyllä itsekin eron, kun se meille näytettiin. Eli hävisimme noin 13 euroa plus lisäksi ehkä 5 solia, jonka kuski otti ylihintaa kyydistä. Ei siis juuri mitään, mutta nöyryytys sattui paljon enemmän. Toivottavasti osaamme ottaa opiksemme.

Iglesia Matriz de Iquitos öisessä Disney-valaistuksessa
Iglesia Matriz de Iquitos öisessä Disney-valaistuksessa

Iquitoksessa on puolisen miljoonaa asukasta ja se on maailman suurin kaupunki, jonne ei pääse maantietä tai rautatietä pitkin. Valtamerisatama täällä kyllä on, vaikka lähin valtameri on 3600 kilometrin päässä. Ja jos Leticiassa mopoiltiin paljon, niin täällä mopoilijoita ja mopotakseja vasta piisaakin, autoja on tuskin yhtään. Ja melu ja pakokaasun käry on sen mukainen. Mutta ihmiset vaikuttavat täälläkin kovin ystävällisiltä, paitsi tietenkin se yksi vilpillinen mopotaksikuski.

Gustave Eiffelin suunnittelema rautatalo
Gustave Eiffelin suunnittelema rautatalo
Silminkantamattomiin moottoripyöriä. Pyörien parkkeeraajat ovat oma ammattikuntansa. Lisämaksusta saa satulan päälle suojapahvin.
Silminkantamattomiin moottoripyöriä. Pyörien parkkeeraajat ovat oma ammattikuntansa. Lisämaksusta saa satulan päälle suojapahvin.

Turisteja täällä tuntuu olevan melko paljon, ja sen huomaa myös kaupustelijoiden määrästä. Suurin matkailuvaltti on täälläkin viidakkoretket pitkin Amazonia, mutta meitä ne eivät enää kiinnostaneet. Sen sijaan löysimme kaupungin ulkopuolelta manaattien orpokodin. Kynnetönmanaatti on uhanalainen laji, ja Acobia DWAzoo pelastaa metsästyksen tai veneiden takia orvoksijääneitä manaatinpoikasia ja kasvattaa niitä, kunnes ne ovat valmiita palaamaan luontoon. Uskomattoman hieno paikka oli se. Manaatinpoikasen syöttäminen oli melko järisyttävä kokemus: pehmoinen hampaaton suu, mutta tosi piikikäs sänki. Ja iho oli hassun delfiinimäisen kuminen.

Ruoka-aika
Ruoka-aika

Manaattien lisäksi siellä haudottiin ja kasvatettiin uhanalaisia kilpikonnia (yellowspotted Amazon river turtle) sekä hoidettiin kolmea orvoksi jäänyttä saukkoa. Käynti oli ehdottomasti pölyisen ja pakokaasuisen puolitoistatuntisen mopotaksimatkan arvoinen.

Saukko asennossa
Saukko asennossa
Viisisenttiset kilpikonnat läjässä
Viisisenttiset kilpikonnat läjässä
Mopotaksimatka 30 asteen helteessä ja keskellä ikuista ruuhka-aikaa oli melko tuskaista
Mopotaksimatka 30 asteen helteessä ja keskellä ikuista ruuhka-aikaa oli melko tuskaista
Katutaidetta
Katutaidetta
Ilmapallonmyyjä Plaza de Armasilla
Ilmapallonmyyjä Plaza de Armasilla