Little Corn Island

Tuulenpuoleinen itäranta on kaunis mutta roskainen
Tuulenpuoleinen itäranta on kaunis mutta roskainen

Pienen Maissisaaren verkkaiseen elämänmenoon on helppo lähteä mukaan. Jo pelkästään kuuman kostea ilmasto saa askeleen hitaaksi ja eihän täällä muutenkaan ole kiire minnekään. Hiljaistakin on, sillä saarella ei ole teitä eikä näin ollen myöskään autoja eikä mopoja. Satunnaisten moottoriveneidenkin ääni hukkuu tuuleen ja aaltojen pauhuun.

Englannilla pärjää hyvin. Vain muutamassa paikassa puhutaan pelkästään espanjaa. Keskenään useimmat paikalliset puhuvat jotain kaukaisesti englantia muistuttavaa kreolia.

Turistikausi ei ole vielä täysin lähtenyt käyntiin. Normaalisti keli on kuulemma marraskuussa hirveä; sataa ja tuulee, mutta paikallisten ihmetykseksi tänä vuonna sää on mitä mahtavin. Enimmäkseen on aurinkoista, silloin tällöin trooppinen rankkasadekuuro viilentää ilmaa ja tuuletkin ovat kohtuullisia.

Little Corn Islandin pääkatu ja tori
Little Corn Islandin pääkatu ja tori

Saarella on kaksi (edit. Eikun löytyihän niitä useampikin kun kävelimme vähän kauemmaksi keskustasta) kauppaa, mistä saa mitä sattuu olemaan. Valikoima on kuitenkin yllättävän laaja ja jos jotain ei ole näkysällä, se saattaa löytyä tiskin alta. Ravintoloita on useita. Paikallisten ruokavalio vaikuttaa koostuvan lähinnä pavuista ja riisistä, mutta meille turisteille on suuremmat ja kalliimmat valikoimat. Erityisesti kotiravintolan tyyppisissä paikoissa ruoka laitetaan todella alusta lähtien ja sen odotteluun saattaa mennä yli tunti, mutta kuten sanottu, kiirettä ei ole.

Pulloista rakennettu lähikauppa ja sen mallinukke ja vahtikoira
Pulloista rakennettu lähikauppa ja sen mallinukke ja vahtikoira

Ellei halua syödä jatkuvasti ravintoloissa, voi ostaa saarta kiertäviltä kaupustelijoilta erilaisia kotileivonnaisia. Kookosleipää ja -keksejä, kookoskanelipullaa, pizzaa, pasteijoita, kalapuikkoja… Ainoa huono puoli systeemissä on, että kun on löytänyt erityisen loistavan leipurin, häntä saattaa joutua jahtaamaan ympäri saarta ja pahimmassa tapauksessa kaikki on jo myyty.

Jos Carlos on suomeksi Kalle, onko Carlito sitten Pikku-Kalle?
Jos Carlos on suomeksi Kalle, onko Carlito sitten Pikku-Kalle?

Majapaikkamme, Carlito’s Sunrise Paradisen paras puoli on sen sijainti aivan meren rannassa saaren tuulisemmalla puolella. Näillä keleillä tuuli on tervetullut, etenkin öisin, sillä ilmastointi hoituu lähinnä tuulemalla mökin seinien raoista. Kylän keskustaan on vartin kävelymatka viidakkopolkua pitkin. Etenkin pimeällä pitää varoa liiskaamasta kaikenlaisia rapuja, kotiloita, sammakoita ym. yön lapsia.

Cabaña itsessään edustaa hyvin tyypillistä paikallista rakennuskulttuuria, vatupassia ei ole käytetty, jokapaikka harottaa ja naulan päät ovat poikkeuksetta näkysällä. Äkkiseltään tuntuisi, että melkein kuka tahansa pykäisi paremman, mutta ehkä asia on mietitty. Sähkötkin on, joskin vain osan aikaa päivästä ja silloinkin satunnaisesti. Netin olemme löytäneet kahdesta ravintolasta. Yhteydet ovat hitaat ja toimivat satunnaisesti. Eli enemmän kuvia lisäämme jahka pääsemme mantereelle parempien yhteyksien äärelle.

Pysyviä kämppiksiä meillä on miljoonia. Termiitiit ovat nimittäin pesiytyneet yhteen sisäoveen ja meitä jännittääkin, voiko ovesta vielä joku päivä kulkea avaamatta sitä. Muitakin vaihtelevasti muuttavia asukkeja löytyy. Mikroskooppisen pienet muurahaiset olivat jostain äkänneet nuudelipurkin reunassa olevan halkeaman ja sen sisältämät mahdollisuudet ja olivat järjestäneet koko mökin pituisen ruokajonon. Hattua pitää nostaa tuollaiselle neuvokkuudelle. Torakantappoon erikoistuneella Señor Lajusella on myöskin riittänyt töitä. Täällä otukset ovat onneksi vain parisenttiä, eli kääpiöitä viisisenttisiin urugualaisserkkuihinsa verrattuna, mutta ihan yhtä vikkeliä. Naapurissa oli rottajahti. Eräänä yönä vessan lattialla pyöri selällään pikkulinnun kokoinen koppakuoriainen, joka piti harjata kahteen kertaan suihkun viemäristä pihalle, ennenkuin se suostui pysymään poissa.

Nicaragua

Suunnitelmien äkillisen muuttumisen takia emme olleet ehtineet ottaa kunnolla selvää asioista. Niinpä vasta Las Vegasin lentokentällä meille selvisi, että myös Nicaraguaan tullessa vaaditaan paluulippua. Lentoyhtiö Spiritin virkailija ei suostunut tsekkaamaan meitä sisään koneeseen, ennenkuin meillä olisi todisteet maastapoistumisesta. Pienellä paniikilla aloimme etsiskelemään netistä bussilippuja Managuasta jonnekin naapurimaihin. Kun ainoa löytämämme online-lippuvaraussivu olikin offline, jäi halvimmaksi vaihtoehdoksi ostaa Spiritin paluulennot Fort Lauderdaleen.

Pääsimme siis kuin pääsimmekin koneeseen ja lentelimme rempseästi puolen Amerikan halki Detroitin ja Fort Lauderdalen kautta Managuaan, jonne saavuimme puoli kahdelta aamuyöllä. Tullissa ei meiltä paluulippua tietenkään kyselty. Ja puhelimitse sitä peruessamme ei Spiritin virkailija langan toisessa päässä suostunut ymmärtämään asiaa, vaikka kollegansa Las Vegasissa oli väittänyt, että 24 tunnin sisään peruminen olisi mahdollista. Ehkä saimme jotain krediittejä tulevia Spiritin lentoja varten. Sekin jäi vähän epäselväksi, sillä linja Nicaraguasta USA:han ei ollut paras mahdollinen. Emme jaksaneet kuitenkaan kauaa harmitella asiaa.

Vietimme lopun yön Managuan tyhjällä lentokentällä kunnes lento Corn Islandille lähti 6.15. Rahanmenoa ei voinut estää, sillä ylipainoisista rinkoistamme saimme pulittaa vielä ylimääräiset 30$.

Reilun tunnin mittainen lento n. 50-paikkaisella koneella kuljettia meidät trooppisen kostealle Isolle Maissisaarelle. Iloisen puhelias taxikuski tunki meidät ja kaksi muuta turistia ylipainoisine rinkkoinemme toyotanrotiskoonsa sillä seurauksella, että auton meinasi jäädä pohjastaan kiinni jokaiseen liikenteenhidasteeseen. Mutta kyyti oli halpa ja kuski vei meidät satamaan odottelemaan venekyytiä Pienelle Maissisaarelle.

Pomppuinen ja märkä kyyti pikapaatilla kesti vajaan tunnin. Olimme ehtineet varata majapaikan etukäteen ja laiturilla olikin odottelemassa poika ”Janu Lajunen” -kyltin kanssa. Koska saarella ei ole autoja, poika lastasi rinkkamme kottikärryihin. Matka saaren toiselle puolelle kesti vartin. Ja vihdoin, 28 tuntia Las Vegasin hotellilta lähdön jälkeen, saatoimme istahtaa majamme terassille ja katselemaan merta ja palmuja.

Carlito's Place