Islanti

Outo maa, jossa puhutaan hassua kieltä. Tulivuoria, jäätiköitä ja kuumia lähteitä. Ja pankkikriisi. Tämän verran suunnilleen tiesimme Islannista, kun lähdimme kiertämään sitä autolla.

Ajatuksena oli kiertää saari 1339 km pitkää valtatie ykköstä, eli ns. Ring roadia pitkin; sen tarkempaa suunnitelmaa meillä ei ollut. Majapaikkojakaan ei ollut tarvetta varata etukäteen, sillä olimme vuokranneet Happy Campersiltä pienen matkailuauton. Ei siis paineita sen suhteen, missä saisi päänsä pielukselle painettua. Pielus kun matkusti samassa kyydissä.

 

Päivä 1: Keflavik – Vik

Lentomme oli ensimmäisenä päivänä jo aamusta Keflavikissa, joten ennen puoltapäivää olimme hyvässä vauhdissa kiertämässä saarta vastapäivään. Tämänkin opimme: Keflavik on myös kaupunki, eikä vain lentokenttä. Katsastimme kolme vesiputousta sekä lukuisia lampaita ja islanninhevosia. Sää oli erittäin vaihteleva, mutta pääosin pilvinen ja kylmähkö.

Ensimmäinen miljoonista vesiputouksista. Taisi olla jopa Islannin korkein.
Ensimmäinen miljoonista vesiputouksista. Taisi olla jopa Islannin korkein.

Autonvuokraushepun vihjeen mukaan päädyimme Thagilin leirintäalueelle vanhaan tulivuorenkraateriin, melko lähelle surullisen kuuluisaa Eyjaflallajökulia. Sateen tihutellessa matkailuauton hyvät puolet tulivat heti esiin. Ei tarvinnut kastua telttaa kasatessa ja ruoanlaittokin sisätiloissa oli aivan luksusta, joskin vaati vähän enemmän miettimistä ja säätämistä kuin normaalisti.

Thagillin leirintäalue vanhassa tulivuoren kraaterissa.
Thagillin leirintäalue vanhassa tulivuoren kraaterissa.

 

Päivä 2: Vik-Höfn

Aamun valjetessa kraaterissa olikin jo hieman parempi keli ja pystyimme nauttimaan aamiaisen auton ulkopuolella. Ring roadilla on melko paljon liftareita. Mekin saimme matkaamme yhden, joka tuli huoltoasemalla kyytiä kyselemään. Einari (nimi muutettu) oli matkalla hotellin ravintolaan kesätöihin. Kaikille Päivävuorossa-sarjan (mainion islantilaisen Yövuorossa-sarjan jatko-osa) ystäville saattaisi tulla mieleen hotellin kokkina työskennellyt ja paistinpannun kanssa hutkinut Daniel.

Joutsenia näkyi paikoitellen monikymmenpäisiä parvia.
Joutsenia näkyi paikoitellen monikymmenpäisiä parvia.

Äkkilähdön saimme hysteerisen turistisesta Skaftafellin kansallispuistosta aivan Vattnajökulin vierestä. Vaivalla löysimme parkkipaikan vain todetaksemme, että tämmöiset ihmismassa eivät ole meitä varten ja onhan noita jäätiköitä nähty ennenkin. Karkuun! Illalla kokeilimme ensimmäistä kertaa kuumaa lähdettä. Pellonreunalta löytyi muutama betoniallas, missä pystyi lämmittelemään päivän vilut pois. Majoituimme Höfnin keskustan leirintäalueelle. Perusleirintää.

Valaanlihan lisäksi islantilaisten perusruokaa ovat hotdogit. Näitä saa joka huoltoasemalta ja kioskilta.
Valaanlihan lisäksi islantilaisten perusruokaa ovat hotdogit. Näitä saa joka huoltoasemalta ja kioskilta.

 

Päivä 3: Höfn – Vopnafjördur

Matka oli alkanut melko vauhdikkaasti ja pian olimmekin jo Islannin itäisessä osassa. Pysähtelimme eri kaupungeissa ja luontokohteissa ja ostimme juustoa maatilalta. Vattnajökulin jälkeen tiet hiljenivät huomattavasti turisteista. Mikään leirintäalue ei oikein vakuuttanut ja niinpä vain ajelimme eteenpäin. Kartalta sattui silmään hassunniminen kylä, Vopnafjördur, ja sinne näytti menevän mukava oikaisureitti. Siis sinne. Ei ole varmaa, olisimmeko valinneet jokin toisen paikan, jos olisimme tienneet reitistä enemmän. Melko jännittävä oli nimittäin vuorten ylitys täydellisessä sumussa mutkaisella ja osittain yksikaistaisella hiekkatiellä. Näkyvyys oli pahimillaan kolme metriä ja jyrkkyyttä enimmillään 14%. Kuka niitä kaiteita olisi kaivannutkaan… Lunta sentään oli vain teiden sivussa.

Kumpi lie parempi: että näkee kuinka syvä putous tien vieressä on, vai että ei näe?
Kumpi lie parempi: että näkee kuinka syvä putous tien vieressä on, vai että ei näe?

Päästyämme Vopnafjörduriin meidät kohtasi melko omituinen näky: kadunvarret olivat täynnä eriväriaiheisia nukkeasetelmia. Oli oranssia, sinistä, vihreää… Ihmisiä ei juuri näkynyt, joten tunnelma oli suht aavemainen. Löysimme mukavanoloisen leirintäalueen, jossa sentään oli pari turistia. Lipunmyyjä saapui iltasella ja saimme kuulla, että asetelmat liittyvät viisipäiväisen kaupunkifestivaalin eri kaupungienosien väliseen kilpailuun. Parhaat kuvaelmat voittaisivat. Vihreä oli suosikkimme.

Hämmentävä kuvaelma autiossa kaupungissa. Go Greens!
Hämmentävä kuvaelma autiossa kaupungissa. Go Greens!

Päivä 4: Vopnafjordur – Reykjahlid

Aamu valkeni usvattomana ja kas, leiripaikalta olikin meri-ja vuoristonäkymät! Neljännen päivän vietimme kokonaan tutustuten Myvatnin luonnonpuiston ihmeisiin. Aloitimme Dimmuborgisin laavatötteröillä ja jatkoimme lukuisten kraatereiden pällistelemisen kautta Kraflaan. Kraflassa kiipesimme tuliperäiselle vuorelle ja lopuksi katsastimme Vitin kraaterijärven.

Dimmuborgir, mustat kaupungit.
Dimmuborgir, mustat kaupungit.

Esimerkillisen turistipäivän jälkeen köllähdimme tyytyväisinä nuudeliateriat vatsassa camperin pedille.

Leirhnjúkur. Täälläkin maa höyryää ja haisee pierulle.
Leirhnjúkur. Täälläkin maa höyryää ja haisee pierulle.

Päivä 5: Reykjahlid – Blönduos

Olimme jo päätelleet, että keskivertoturistit eivät aamulla ensimmäiseksi lähde kylpemään ja oikeassa olimme. Saimme kylpeä Myvatnin isossa kylpylässä aluksi jopa aivan kahdestaan. Paikka oli kuin Reykjavikin Blue Lagoon, mutta pienempi, hiljaisempi ja halvempi.

Liukkaanoloinen sininen vesi kuulemma on hyväksi iholle.
Liukkaanoloinen sininen vesi kuulemma on hyväksi iholle.

Pari tuntia liottuamme oli aika sotkea itsemme kiehuvilla mutakentillä. Jokin looginen järjestys se olla pitää. Karistimme Myvatnin mudat kengistämme (kirjaimellisesti) ja ajelimme Akureyriin, joka on Islannin toiseksi suurin kaupunki. Viehättävä kaupunki ja kohtuullisen hyvää pizzaa. Keksimme geokatköilyn hienouden ja haimme niitä kaksi. Homman etuna on, että kätköt on yleensä piilotettu sellaisiin hienoihin paikkoihin, joihin ei tavallisesti eksyisi.

 

Illaksi päädyimme Blönduosiin katsomaan Ranska-Islanti futismatsia padista camperin takaosastossa. Eihän se Islanti voittanut. Ja yhteyskin pätki.

 

Päivä 6: Blönduos – Drangsnes

Perusajelua, geokatköjä ja kirkkoja. Lisää lampaita, hevosia ja suuret määrät taivaanvuohia. Holmavikissa lounastimme ja Laiska tilasi rehvakkaasti valasta. Hieman ihmettelimme, kun kaikki muut saivat ruokaa ja aivan täysi ravintola oli kohta tyhjä ja vain me istuimme suut kuivina. Vihdoin ja useiden tiedustelujen jälkeen selvisi, että keittiö oli hukannut tilauslappumme. Halpaa valasta siitä tuli – puoleen hintaan. Valaanliha oli rakenteeltaan ikäänkuin jämerää maksaa ja maistui aluksi erikoiselta, mutta hyvinhän se upposi, kunhan siihen ensin tottui.

Melkoisen tummaa on valaanliha.
Melkoisen tummaa on valaanliha.

Illalla yritimme vielä bongata lunneja, mutta ne kaikki olivat lähisaarella eli haaveeksi jäi. Onneksi matkan alussa näimme muutamia eli ei ihan lunniton reissu.

Holmavikin kaupunki geokätköltä nähtynä.
Holmavikin kaupunki geokätköltä nähtynä.

Kylmä ja tuulinen ilta camperin takaboksissa Drangsnesissa värjötellen.

 

Päivä 7: Drangsnes – Brautartnga

“Aikainen kylpijä tyhjät kuumat altaat nappaa.” Ei ehkä ihan perinteinen sanalasku, mutta niin totta! Aivan Drangsnesin kylän keskustassa (100 asukasta) meren äärellä oli kolme erilämpöistä kuumaa allasta. Hinnankin sai päättää itse ja maksaa laatikkoon. Kylmän yön jalkeen kuuma kylpy auringonpaisteessaa tuntui taivaalliselta!

Välillä ajoimme kilpaa lammasperheiden kanssa.
Välillä ajoimme kilpaa lammasperheiden kanssa.

Luut lämpöisinä päätimme palata Holmavikiin ja vierailla reissun ensimmäisessä museossa. Westfjordsin alue on erityisen noita-, tonttu- ja maahisrikasta aluetta eli Noituusmuseo on aivan paikallaan. Museossa esiteltiin kaikenkattavasti erilaisten loitsujen kaavat ja ketkä kaikki oli poltettu roviolla noituudesta syytettynä. Tavallisesti taikoihin tarvittiin neitsyen hiuksia ja korpin verta. Isoimman vaikutuksen teki kuitenkin necropants, joiden avulla raha ei koskaan loppuisi. Tämän taian tekeminen onkin sitten hieman hankalampaa: ensin pitää pyytää joltain mieheltä, että hänen kuoltuaan saa hänen ihonsa kuoria navan alapuolelta varpaisiin asti ja yhtenä kappaleena. No siinä on sitten ne housut. Ja kun ne vetää jalkaansa ja tunkee köyhältä leskeltä varastetun kolikon kivespussiin, niin sieltä ei raha lopu enää koskaan.

Necropantsit olivat vähän liian hurjat, joten tässä perinteinen kuolleistamanaaminen.
Necropantsit olivat vähän liian hurjat, joten tässä perinteinen kuolleistamanaaminen.

Yöpaikaksi valitsimme taas seudun syrjäisimmän leirintäalueen. Tuo valintaperuste on yleensä ollut toimiva, mutta varsinkin tänään se osui nappiin. Oli nimittäin niin rauhallinen paikka, että saimme olla siellä kahdestaan. Paikallinen kylätalo kuumalla uima-altaalla varustettuna ja sen piha toimi sivutoimisesti myös leirintäalueena. Ainoat muut ihmiset olivat muutama pikaisella iltauinnilla käynyt kyläläinen. Olihan siinä taas turistilla ihmettelemistä autiossa 39 asteisessa uima-altaassa polskiessa.

Outo valoilmiö.
Outo valoilmiö.

Jo pari päivää oli ollut vähän kuivemmat kelit, mutta nyt meno äityi todella hurjaksi. Pilvet häipyivät lähes kokonaan, ja saatoimme istuskella koko illan auringonpaisteessa. Edes sankat pikkukärpäsparvet eivät häirinneet tätä autuutta.

Iltakylpy.
Iltakylpy.

 

Päivä 8: Brautartnga – Strandakirkja

Aamulla ennen lähtöä oli uima-allas testattava vielä kerran, täällä kertaa kirkkaassa auringonpaisteessa ja lähes 20 asteen lämmössä.
Päivä oli perusturistipäivä. Teimme Golden Circlen, Islannin suosituimman turistikierroksen. Eli Thingvellingin kansallispuisto, Haukadalurin geoterminen alue ja Gullfoss-vesiputous.

Thingvellir.
Thingvellir.

 

Itse Geysir on nykyään rauhallinen, mutta Strokkur pussauttelee vettä kahdeksan minuutin välein. Joku muukin on tullut katsomaan tuota ihmettä.
Itse Geysir on nykyään rauhallinen, mutta Strokkur pussauttelee vettä kahdeksan minuutin välein. Joku muukin on tullut katsomaan tuota ihmettä.

 

Gullfoss. Matkamme suurin vesiputous.
Gullfoss. Matkamme suurin vesiputous.

Yöpaikaksi valitsimme taas taas mahdollisimman syrjäisen leirintäalueen Strandakirkjassa. Sen lisäksi, että alue oli mukava ja viihtyisä, se oli myös ilmainen. Melko outoa. Suihkusta sentään veloittivat.

 

Päivä 9: Strandakirkja – Keflavik

Aamulla ajelimme muutamien geokätköjen kautta hellesäässä Reykjavikiin. 8 km kävelyä, pari sushi-rullaa paikallisessa baarissa ja myöhemmin fish&chipsit ulkogrilliltä.

Laugarvegur, Reykjavikin pääostoskatu.
Laugarvegur, Reykjavikin pääostoskatu.

Neljän aikoihin palautimme auton Keflavikiin ja saimme kyydin lentokentälle. Koneemme lähtisi vasta yhdeltä yöllä. Suunnittelimme kirjoittavamme blogin loppuun lentokentän ravintolassa, mutta eihän siellä ennen turvatarkaststa ollut kuin yksi umpitäysi kahvio. Onneksi ilma oli edelleen lämmin ja aurinkoinen, joten makoilimme kolme tuntia lentokentän edessä nurmikolla juoden muutaman paikallisen ykkösoluen ja kirjoitellen ahkerasti. (Kaikki mahdolliset kirjoitus- ja asiavirheet ovat olosuhteiden ja äärimmäisen hankalalukuisen kielen syytä.)

Suuri osa Islannin silloista on yksikaistaisia. Etuajo-oikeus on ensiksi ehtivällä.
Suuri osa Islannin silloista on yksikaistaisia. Etuajo-oikeus on ensiksi ehtivällä.

2576 kilometriä myöhemmin. Hieno maa, hieno reissu. Päällimmäisinä jäivät mieleen tulivuoret, kuumat lähteet ja jäätiköt. Ja äärimmäisen ystävälliset ihmiset. Jotka puhuvat hassua kieltä.