Bonaire. Taas.

Paluu Bonairelle. Miksi ihmeessä vietämme taas joulun Hollanissa? Sukelluksen helppous on ainoa syy. Jäimme jo toissa vuonna Curacaolla koukkuun rantasukelluksen aikatauluttomuuteen, eli ei tarvitse kyttäillä tiettyyn aikaan lähtevää paattia eikä sukeltaa ryhmässä. Bonairen valitsimme uudestaan Curacaon sijaan sen leppoisuuden ja pienen koon vuoksi.

Saaren kansallislintu, flamingo.

Majapaikaksi löysimme Airbnbstä kerrostalon alakerran huoneiston merinäköalalla, Playa Lechi Recidencen. Asunto sijaitsee kävelymatkan päässä Kralendijkin keskustasta, mutta on erittäin rauhallinen. Asunnon mukavuuksiin kuuluu mm. kaksi kylpyhuonetta (miten tulemmekaan toimeen enää ilman omia kylppäreitä!), suojaisa terassi ja uima-allas talon pihalla. Altaaseen on raikastavaa pulahtaa suolaisten sukellusten jälkeen, eikä sitä taida käyttää edes kukaan muu kuin me.

Aamiainen terassilla ennen sukellusta.

Viime vuonna täällä ei ollut hajuakaan hyttysistä saarta piinannneen neljän vuoden kuivuuden vuoksi. Nyt on palattu normaalitilanteeseen, eli vettä rovahtaa trooppiseen tyylin silloin tällöin, mutta enimmäkseen paistaa aurinko. Ja hyttysiä on ihan mukavasti. Paikallisten varoittelut hirveästä hyttysvaivasta ovat kuitenkin vahvasti liioiteltuja. Eivät varmaankaan ole koskaan käyneet Suomessa. Eli hyttysten kanssa kyllä pärjää hyvin.

Yksi harvoista illoista, kun auringonlasku ei jäänyt pilvien taakse.

Keskustassa majoittumisen luontaisetuihin kuuluu erityisen kovat uuden vuoden pommitukset. Täällä juhlijat aloittavat äänekkään tulituksen jo kolme päivää ennen h-hetkeä ja se jatkuu pitkälle uuden vuoden puolelle. Hauskahan se on ilotulituksia katsella, mutta paikalliset ovat jostain syystä tykästyneet järjettömän kovaäänisiin ja valottomiin paukkuihin. Sodan luulisi syttyneen, ellei tietäisi paremmin.

Uudenvuodenpäivänä kylätie on hiljainen.

 

Naapuriravintola It Rains Fishin alkupalalautanen: lohta, tonnikalaa, wahoota ja katkarapuja.

 

Pääruoaksi Shrimp Madness ja Catch of the Day: Wahoo.

 

Vuokrasimme sukelluskamat viime vuoden tapaan Dive Friendsiltä. Heillä on viisi pullovaihtopistettä ympäri saarta, mikä helpottaa kummasti sukellusten suunnittelua. Vuosien tauon jälkeen aloimme taas sukeltaa Nitroxilla. Kävimme kurssin joskus taannoin Punaisella Merellä, mutta emme ole sitä sen jälkeen käyttäneet. Nitrox on siis ilmaa, jossa on enemmän happea kuin normaalisti. Sen suurin etu on pidemmät pohja-ajat. Eli jos normaalisti noin 30 m:ssä voi viipyä kymmenisen minuuttia, niin Nitroxilla aika on yli kaksinkertainen. Olipa hienoa, kun Hilma Hooker-hylkyä pystyi tutkimaan rauhassa, vilkuilematta koko ajan tietokoneen laskemia viimeisiä luvallisia minuutteja. Etenkin Karoliina oli asiasta niin tohkeissan, että uhosi ottavansa I love Nitrox-tatuoinnin otsaan. No, vähintäänkin asiaa julistava t-paita pitäisi saada.

Säätilan lisäksi myös vedenalaisessa maailmassa on palattu normaliin tilanteeseen. Viime vuonna vedet olivat hieman viileät, 26-27 astetta ja näkyvyys ei ollut paras mahdollinen. Nyt on hyvä näkyvyys ja lämpimämpää, 28 astetta.

Saaren itäpuolella ei voi sukeltaa ollenkaan rannalta käsin kovan merenkäynnin ja kallioisten rantojen takia. Sääli sinänsä, sillä suuret rauskut ja suurin osa saaren kolmestatuhannesta kilpikonnasta majailevat juuri siellä. Bonaire East Cost Diving tekee kuitenkin ainoana yrittäjänä sinne venesukellusretkiä. Pakkohan tuotakin oli kokeilla. Ja kannatti lähteä: kahdella sukelluksella näimme kymmenkunta suurta kotkarauskua ja saman verran kilpikonnia.

Bonaire East Cost Divingilla oli asiallinen iso kumipaatti, hyvä henkilökunta ja hyvin organisoidut sukellukset. Miinuksena kymmenen sukeltajan ryhmä.

 

Green turtle itärannalla.

 

Spotted eagle ray.

 

Karoliina sukeltaa x-tyylillä.

 

Bearded fireworm. Parrakas tulimato?

 

Christmas tree worms.

 

Metrinen silakka, tarpon. Suomeksi tarponi.

 

Punakat sukeltajasankarimme valmiina päivän seikkailuihin.

 

Lisää päivityksiä vielä myöhemmin. Toivottavasti.

 

 

5.1.2016

Lion Fish eli siipisimppu.

Siipisimppu on alunperin kotoisin Tyyneltämereltä ja Intian Valtamereltä. 90-luvun alussa se pääsi leviämään amerikkalaisten akvaarioista Atlantille. Täällä sille ei ole luontaisia vihollisia, ja se onkin levinnyt jo koko Karibialle. Se pystyy syömään riutat tyhjiksi kalanpoikasista ja siksi sitä metsästetäänkin ankarasti. Onneksi se on sentään hyvänmakuinen, vaikka sen piikit ovatkin erittäin myrkyllisiä.

Cactus Blue on the Beach -grillin mainiot lion fish burgerit. Roskaruokaa syömällä riutta pelastuu.

 

Toinen loistava grilli rannalla on Kite City. Suosikkejamme olivat tonnikalaburger ja wahooqueasdilla.

 

Ja kolmas hyvä grilli on sataman vieressä oleva Watta Burger, joka tarjoaa bitterballeneita ja muuta perinteistä hollantilaista grilliruokaa.

 

Grillien ympäristössä maleksi nälkäisennäköistä porukkaa.

Omalta terassiltamme olemme bongailleet kaikenlaisia ryömijöitä, lähinnä liskoja ja gekkoja sekä koko joukon siivekkäitä otuksia, joista eksoottisin on varmaankin kolibrit. Erityisesti mieltämme ovat lämmittäneet pimeän tultua terassilla syöksähtelevät lepakot. Emme ole lepakkomieltymyksemme kanssa yksin, sillä tänään torilla korumyyjätär ihasteli Karoliinan lepakkokorviksia, mistä saimmekin mukavasti jutun aihetta pitemmäksikin aikaa. Hän tuntui olevan intohimoinen lepakkoharrastaja ja kertoi saarelta löytyvän seitsemää eri lajia lepakoita; kaukaisimmat vieraat lentävät Venezuelasta asti.

 

Lepakoista on pirullisen hankalaa saada kuvaa, joten tässä sen sijaan Karoliinan ostamat liskoaiheiset korvakorut.

 

Ja lopuksi vielä sukelluskuvia.

Spiny lobster. Ehkä suurin hummeri, jonka olemme koskaan sukelluksillamme nähneet.

 

Midnight parrotfish, iso kaveri tämäkin.

 

Ja vähän pienempää: Flamingo Tongue. Jonkun sortin kotilo.

 

Honeycomb Cowfish.

 

6.1.2017

Viimeisenä sukelluspäivänä tulikin niin kivoja kuvia, että laitetaan niitä vielä tännekin. Kaikkiaan ehdimme sukeltaa 26 kertaa, eli vietimme veden alla reilun vuorokauden lomastamme. Kuulemiin!

Green moray. Olimme jo vähän ihmeissämme, kun emme olleet nähneet yhtään vihreää mureena tällä reissulla kertaakaan, mutta toiseksi viimeisellä sukelluksella tämä kaveri tulikin vastaan.

 

Joku tunnistamattomaksi jäänyt mato tai tosi pieni kala kurkkii symmetrical brain coralin kyljestä.

 

Ihmettelimme kovasti tasaisilla pinnoilla olevia sinisiä laikkuja, joita pienet sergeant major -kalat tuntuivat puolustavan raivokkaasti kaikkia lähelletulijoita vastaan. Google tiesi kertoa niiden olevan munia, joita sinertäväksi muuttuneet urokset vartioivat.

 

Goldentail moray ja giant anemone. Kaksikymmentä vuotta piti sukeltaa, ennenkuin opimme, että anemone (merivuokko) onkin eläin eikä kasvi. Ja jos teille ei joskus ruoka maistu, niin miettikääpä anemonea, jolla on vain yksi reikä, joka toimii sekä suuna että peräaukkona.

Yksi kommentti

  1. Kiitos päivityksestä ja kuvista! Merenalaiset kuvat hätkähdyttäviä, kauniita!
    Minä näin tilhiparven, olivat pihlajassa selvinpäin mutta hyvin puuhakkaina.
    Ei paineita, mutta päivityksiänne odotellen…

Vastaa